Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit

Pohjois-Hämeen Puhelin teki historian suurimmat kauppansa – Kauppojen arvo yli 27,5 miljoonaa euroa

Pohjois-Hämeen Puhelin teki historiansa suurimmat kaupat toukokuun lopussa. Pohjois-Hämeen Puhelin myi yhdessä Ikaalisten-Parkanon Puhelimen kanssa puoliksi omistamansa Elmon valokuitupohjaisen verkkokokonaisuuden sekä kuluttaja- ja taloyhtiöliiketoiminnan DNAlle. Osa Elmon henkilöstöstä siirtyy DNAn palvelukseen Kauppojen ulkopuolelle jäi Elmon yritys- ja operaattoriasiakasliiketoiminta. Elmo on aikaisemmalta nimeltään Tampereen Puhelinosakeyhtiö. Kauppojen arvo on yli 27,5 miljoonaa euroa. Yhtiöiden välisiä tarkkoja summia ei kerrottu julkisuuteen. 31. toukokuuta solmittu kauppa astui voimaan välittömästi. Kauppojen yhteydessä Elmosta tuli myös Pohjois-Hämeen Puhelimen tytäryhtiö. Pohjois-Hämeen Puhelin omistaa tytäryhtiöistään hieman yli puolet. Toisena omistajana on Ikaalisten-Parkanon Puhelin. Kaupat eivät vaikuta Pohjois-Hämeen Puhelimen oman alueen verkkoon tai toimintaan. DNAn ostaman valokuituverkon piirissä ovat Tampere, Nokia, Ylöjärvi, Kangasala, Lempäälä, Pirkkala, Valkeakoski, Akaa, Orivesi, Pälkäne ja Vesilahti.