Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Kilpahevonen kadoksissa – Sherlock Holmesin päättelykyky tiukoilla

Kesällä kun salapoliisikertomuksiin tartutaan yleensä hanakammin kuin muina vuodenaikoina, päätin palata mestarin jäljille eli Sir Arthur Conan Doylen (1859–1930) Sherlock Holmes -kertomuksiin. Kirjailijan laajasta tuotannosta valitsin lähemmän tarkastelun kohteeksi tarinan nimeltä The Adventure of Silver Blaze , joka ilmestyi kokoelmassa The Memoirs of Sherlcok Holmes (Sherlock Holmesin muistelmat) Sidney Pagetin kuvittamana vuonna 1892 tai 1893. Suomeksi Silver Blazen tapaus ilmestyi ensimmäisen kerran tiettävästi vuonna 1907 Yrjö Weilin suomentamana nimellä Kadonnut kilpajuoksija . Myöhempien suomenkielisten Silver Blaze -novellien nimi on vaihdellut vuosikymmenten aikana suomentajan mukaan, ja sellaisia nimiä kuin Hopealaukki ( Jaakko Anhava , 2010) ja Hopeatähti ( Tero Valkonen , 2001) on esiintynyt ainakin tuoreimmissa käännöksissä. Eri lähteet antavat kertomukselle hieman toisistaan poikkeavia ilmestymisvuosilukuja. Suomeksi sitä on julkaistu erinimisissä Holmes-kokoelmissa, ja mahdollisesti tunnetuimpana televisiofilmatisointina se on nähty Jeremy Brettin (1933–1995) esittämässä ja BBC:n tuottamassa sarjassa Sherlock Holmesin paluu vuodelta 1988. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Memoirs-kokoelma sisältää 12 kertomusta, joista viimeisessä ja tunnetuimmassa ( The Final Problem , Viimeinen tapaus ) kirjailija eliminoi luomansa ylimielisen salapoliisin. Holmesin uusia lukijoita rauhoittanee tieto, ettei Viimeinen tapaus jäänyt kuitenkaan Conan Doylelta viimeiseksi. Hopealaukki kertoo arvostetun laukkahevosen katoamisesta ja sen valmentajan murhasta Dartmoorin King’s Pylandissa. Epäilykset kohdistuvat aluksi tallin liepeillä liikkuneeseen muukalaiseen, mutta vähitellen esiin nousee yksityiskohtia, joista Holmes tekee pitkälle meneviä päätelmiä työtoverinsa tohtori Watsonin suureksi ihmetykseksi. Hopealaukista on peräisin yksi salapoliisikirjallisuuden tunnetuimmista tilanteista, joka toistuu hieman eri tavoin muotoiltuna eri kirjailijoilla. Kuuluisassa kohtauksessa Holmes keskustelee komisario Gregsonin kanssa ja pyytää tätä kiinnittämään huomiota koiran outoon käytökseen. Tähän Gregson vastaa: ”Eihän koira tehnyt mitään.” Ja Holmes sanoo hänelle: ”Se juuri olikin outoa.” Varsinaisesti Hopealaukkia ei voida lukea Sherlock Holmesin tapauksista tunnetuimpien joukkoon mutta sen tekee kiinnostavaksi se, että juonen kannalta keskeisellä sijalla on eläinten käyttäytyminen. Holmes kunnostautuu hevosten, lampaiden ja koirien kommunikoinnin tulkkina. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Conan Doyle valmistui lääkäriksi 1881 Edinburghin yliopistosta ja avasi oman vastaanoton Southseassa. Potilasvirran lomassa nuorella tohtorilla jäi aikaa kirjoittamiselle, mitä hän oli harrastanut opiskeluajoistaan lähtien. Ensimmäinen Sherlock Holmes -tarina, A Study in Scarlet ilmestyi 1887. Suomeksi se on ilmestynyt muun muassa Tulipunaisen tutkielman ja Punaisten kirjainten arvoituksen nimellä. Jonkin ajan kuluttua Conan Doyle lähti erikoistumaan silmälääkäriksi Wieniin, ja valmistumisensa jälkeen hän palasi toimeen Lontooseen 1891. Potilaspula sai Conan Doylen antautumaan kirjoittamiselle vakavammin, ja jo samaisena vuonna vasta perustettu The Strand Magazine otti julkaistavakseen Sherlock Holmesin Böömiläisen skandaalin . Edinburghin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa Conan Doylella oli luennoitsijana terävä-älyinen opettaja Joseph Bell , joka opetti ajattelemaan loogisesti. Bell pystyi tekemään päätelmiä potilaistaan heidän ulkoisen olemuksensa ja käyttäytymisensä perusteella. Hän oli pitkä, hoikka ja haukkamaisen nenän omaava mies, eikä ole vaikea arvata, mistä Holmesin henkilöhahmo sai vaikutteita. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Conan Doyle osallistui Etelä-Afrikan buurisotaan (1899–1902) sotilaslääkärinä, ja sodasta keräämistään ansioista hänet aateloitiin heti kotiutumisensa jälkeen. Tohtori Watsonin sotilastaustan tuntevia tämä tieto varmasti kiinnostaa. Holmes-tarinoita ovat suomentaneet Weilin, Valkosen ja Anhavan lisäksi ainakin M. Pennanen , A. A. Fabritius , Väinö Nyman ja O. E. Juurikorpi . Tuoreille Holmesin tuttaville Anhavan suomennokset antavat varmasti lukukokemuksen, jota ei tarvitse katua. Se, joka haluaa viedä Holmes-harrastuksensa syvemmälle tasolle, voi kahlata varhaisempia suomennoksia ja verrata niitä toisiinsa. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Ja jos kielitaito antaa myöten, käsittelyyn voi ottaa Conan Doylen alkuperäisversiot englannin kielellä. Jos holmesinsa tuntee perinpohjaisemmin, on hauska huomata, missä kaikissa nykyään julkaistuissa murhamysteereissä tämän nerokkaan etsivän toiminnasta näkyy jälkiä.