Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Teijo Ojutkangas, osa KiePon ”kulta-ajan” joukkuetta

KiePon ensimmäiset vuodet 1968-1971 ovat Mäntän jääkiekon historian parasta aikaa. Mäntän Urheilijoiden ja Mäntän Valon pelaajista yhdistetty joukkue karsi kahdesti noususta SM-sarjaan ja yhdellä kaudella tipahti karsinnoista hävittyään uusintaottelun Oulun Työväen Palloilijoille. Teijo Ojutkangas oli yksi osa tätä KiePon ”kulta-ajan” yhdistelmää. Myöhemmin hän pyöri isompien kaupunkien, kuten Turun, Helsingin ja Oulun kiekkopiireissä ja oli tekemisissä monen 70-luvun suomalaisen tähtipelaajan kanssa. KiePon ensimmäiset kokoonpanot koostuivat puhtaasti mänttäläisistä pelaajista. Ojutkangas oli pieni poikkeus tässä porukassa, sillä ensimmäiset potkut luistimilla hän oli ottanut Tampereella. Kymmenvuotiaana hän kuitenkin muutti Mänttään, joten häntäkin voidaan pitää MU:n kasvattamana pelaajana. – Asuin Tampereella pikkupoikana 50-luvulla. Sillloin me pelasimme etupäässä pihahöntsyjä. Ei meillä ollut kunnollisia luistimia. Tohlopin jäällä käytiin syksyisin horjumassa ja silmät tapillaan katseltiin kun suomensarjalainen Epilän Esa treenasi Tohlopissa, sanoo Ojutkangas. – Koulukadulla tuli silloin tällöin pyörittyä ja tottakai seurattua SM-sarjan pelureita silmä kovana. Mieleeni on jäänyt, kun kerran harkkoihin tuli ilmeisesti suoraan töistä muuan Kalevi Numminen . Hänellä oli posteljoonin kamppeet päällä ja myös suikka päässä. – Velipoika Hannu pelasi Ilveksen junioreissa, joten minun seuravalinta oli selvä: Tappara. En tosin koskaan mennyt Tapparan harkkoihin. – Mänttään me muutimme 1959. Naapurissa asuivat Thomassonin veljekset Kai ja Klaus sekä Granrothin pojat Tom ja Jan . Pihahöntsyt pantiin helposti pystyyn kiekossa ja kesällä pelattiin futista ja pesäpalloa tai nelimaalia kai se paremminkin oli. – Vasta tuolloin talvella 1959-60 aloin Janin kanssa vähän enemmän luistelemaan ja pelaamaan. Monhanlahti tuli syksyisin tutuksi. Sitten tulivat vuoroon kauppalansarjat ja MU:n juniorit. Tamperelaisia vastaan pelasimme ja yleensä tuli pataan. – Urheilijoiden äijissä pelasi Toivolan Matti , joka oli voittanut Suomen mestaruuden Tampereen Ilveksessä. Hän valmensi meitä. Meillä oli oikein ”harjoitusleiri”, muistaakseni hiihtoloman aikaan. Se oli jotakin ainutlaatuista, että jotkut ottivat noin huomioon pääasiassa 12-vuotiaita nassikoita. – Juniorivuodet menivät harrastellessa. Leppäsen Rape (Rauno) olisi ottanut minut 16-vuotiaana ykkösjoukkueeseen, mutta velipoika Hannu oli estänyt sen. Hän pelkäsi, että opin vielä ryyppäämään. Seuraavalla kaudella olin jo miesten mukana, mutta yleensä istuin vaihtopenkillä. – Muistan, kun meillä oli kaudella 1967-68 viimeinen matsi Heinolassa. Mukaan otettiin tälle reissulle talven aikana toimineita järjestysmiehiä ikäänkuin palkkioksi. Yksi heistä veti matsin aikana kaksi pulloa viinaa ja kun tultiin pelistä, hän alkoi paskoa housuihinsa. Tästä episodista riittäisi enemmänkin juttua. Kotiovelle saatettaessa mies totesi: ”En kai minä ole ollut häiriöksi.” Ei tosiaan... Jalkapallokin on tuttu laji – Junioreissa höntsättiin Urheilijoissa ja myöhemmin Kissoissa. Olin 14-vuotias Kissojen A-junnuissa. Tuli kylmää kyytiä Hakalta ja Tampereen porukoilta. Pelasin yhden pelin myös Valossa. Seisoskelin torin laidalla, kun Valon pojat tulivat kysymään, että lähdetkö Alavuudelle pelaamaan. Hain jalkapallokengät kotoa ja sitten mentiin. Lensin kahden varoituksen jälkeen ulos ja meinasin saada turpiini paikallisilta. – Muistaakseni 1974 minua kysyttiin Viipurin Nyrkkeilijöiden jengiin pelaamaan Tampereelle TVS:aa vastaan. Minun piti paikata silloin raskaan sarjan mestari Jorma Grönroosia . Ottelu pelattiin Hyhkyn kentällä. Onneksi, koska olin ollut toisella luokalla viereisessä koulussa. Tiesin paikat, mistä pääsee tarvittaessa karkuun. Kaikki muut olivat nyrkkeilyn Suomen mestareita tai vähintään mitalimiehiä. Entinen mänttäläinen Ruokolan Pekka oli ainoa tuttu vastustajan porukassa. Isä ei hyväksynyt siirtoa Turun Palloseuraan – Kesän 1968 olin Turussa ja töissä Auran Panimolla Aurajoen varrella suoraan Kakolan alapuolella. TPS hommasi työpaikan ja asuin suurimmaksi osaksi TPS:n huvilalla Ruissalossa. Hannu pelasi jo silloin Tepsissä. Treenasin TPS:n mukana, joten tunsin tietenkin kaikki pelurit. – Myös jalkapallon puolelta tunsin monia. Kuljin TPS:n A-junnujalkapalloilijoiden kanssa muutamilla pelireissuilla. Ruissalossa oli melkein aina joku futispeli menossa. Oli helppo mennä mukaan. – Ketolan Vellu (Veli-Pekka) oli tuolloin Turun it:ssä sotaväessä eikä ehtinyt päivittäin TPS:n treeneihin. Vellu tuli joskus hakemaan kaveriksi lenkille. Kuismasen Pertti oli Auran panimolla edustajana ja hänellä oli aina jalkapallo ja kaljakori Volvo Amazonin takaronkissa. Volvon rekisteri oli TPS-12. Monia kertoja pelasin Vellun, Kuismasen ja kumppaneiden kanssa ns. alakentällä jalkapalloa jääkiekon säännöillä. Siinä meikäläinen oppi monia asioita, kun muutaman kerran keräili vehkeitään ja itseään merenrannan kaislikosta. – Aika Turussa oli mukava. Yksi viikonloppu olimme Eerikkilässä leirillä. Lauantai-iltana olimme soutelemassa läheisellä järvellä, Tami (Juhani) Tamminen , Jarmo Koivunen ja minä. Koville otti vastustaa rannoilta tulleita kutsuja, olimmehan 18-vuotiaita jätkiä. – Aamulehdessä oli juttu, jonka mukaan TPS vahvistaa puolustustaan ja minut on hankittu lopettaneen Pepita Niemisen tilalle. Kävin vielä silloin koulua. Isä lähetti minulle kirjeen, jossa oli tämä lehtileike ja kysymys ”mitä tämä tarkoittaa?”. Hän ilmoitti samalla tulevansa Turkuun silloin ja silloin. Tapasimme sitten Turussa ja isä totesi vain, että tulet syksyllä Mänttään. Neuvottelut oli käyty. Kotoa isä ei hirveästi tukenut jääkiekon pelaamista. Sopuottelu Turussa – KiePon perustaminen oli järkevä ratkaisu. En oikein pyrkinyt sinne vaan paremminkin ajauduin. Varsinkin jälkeenpäin ajateltuna aika heikoilla taidoilla olin mukana. Pelasin KiePossa kolme talvea, joista kaksi ensimmäistä olin lukiossa ja kolmannen sotaväessä. – Ensimmäisellä kaudella meillä oli ratkaisupeli Joensuussa Jokipoikia vastaan karsintaan pääsystä. Menomatkalla kävimme Varkaudessa syömässä ja mukana oli Warkauden Urheilijoiden kärkipelaajia. Heille luvattiin paikka Puolan harjoitusleirille, mihin KiePo oli seuraavana syksynä menossa, mikäli WU voittaa Ketterän. Me pelattiin tasan Joensuussa ja WU voitti Ketterän, niin näillä tuloksilla pääsimme SM-sarjan karsintoihin. – SM-karsintasarjan viimeisellä kierroksella pelasimme Turun Palloseuraa vastaan. Ensimmäisen erän jälkeen TPS johti 1-0 ja samaan aikaan Helsingissä Hilpara johti Jokereita samoilla lukemilla. TPS:n tilanne oli paha. Jos Hilpara olisi voittanut Jokerit, heidän olisi pitänyt voittaa meidät kymmenellä maalilla, jotta paikka SM-sarjaan olisi auennut. – Ensimmäisellä erätauolla kysyttiin pelaajilta, että mitä tehdään. TPS oli tehnyt tarjouksen siitä, että saavat riittävän suuren voiton. Valosta lähtöisin olevat kaverit kieltäytyivät melkein kaikki ja MU:sta lähteneet olivat suostuvaisia. Toisen erän jälkeen olimme tappiolla 3-0, Helsingissä oli sama tilanne eikä sopimusta ollut syntynyt. – Luistelimme kolmanteen erään jäälle ja velipoika Hannu luisteli vierelle ja sanoi: ”Ota jäähy, älä mene jäähylle vaan kiukuttele, että saadaan lisää neuvotteluaikaa.” Kupittaan tekojää oli täynnä kansaa ja sanoin, etten ala pelleilemään, hoitakaa homma muuten. – Kolmas erä alkoi ja Kuismasen Pertti oli minun puolella laidassa hyökkääjänä. Kuismanen tuli laitaa pitkin ja tahallaan luisteli minun perseeseen kiinni ja lensi kaaressa aina B-pisteelle asti. Maila, kypärä ja hanskat levisivät jäälle. Severi (Kuismanen) jäi makaamaan kuin kuollut jäälle. Paarimiehet hakivat hänet ja näkösuojassa Severi hyppäsi paareilta pois. Sen jälkeen tuli käsky: antaa mennä. Ja meni myös, ottelu päättyi 11-0. – Toisella kaudella jouduttiin pelaamaan uusintaottelu Oulussa. Tappio tuli OTP:lle 6-5 ja meiltä hylätiin kaksi päivänselvää maalia. Toisen satuin itse tekemään, kun siniviivalaukaus pomppasi Olkkolan Maurin housuista maaliin. Loppuvihellyksen jälkeen minulla musteni silmissä ja ajoin toisen tuomarin tahallani pystyyn. Ei jäähyä eikä raporttia. Taisi äijillä olla vähän huono omatunto. – Viimeisellä KiePon kaudellani meillä oli SM-sarjan karsintaottelu Lappeenrannassa SaiPaa vastaan. Poikkeuksellisesti aika iso ryhmä KiePon miehiä oli edellisiltana vanhan Sokoksen alakerrassa baarissa. Yksi meistä oli kohtuullisen jurrissa ja joku jätkä alkoi soittamaan suutaan. Tämä meidän pelaaja veti suoran ja jätkä lensi kuin tikka vaakasuorassa tarjotinta kantaneen baarimikon syliin. – Peli hävittiin sitten 16-0 ja kyllä hävetti. Muistan vielä, kun pakkiparini vietiin täysin kahville ja hän mahallaan B-pisteen kaarella nauroi ja katsoi minua. KiePolaisten suuntana Vaasan Sport – KiePossa meillä oli toisena maalivahtina Niemelän Vote (Voitto). Hän ei ollut oikein tyytyväinen maalivahtien peluuttamiseen ja erään pelireissun jälkeen Vote heitti pelikassinsa torille ja sanoi, että nyt saa riittää. Myöhemmin keväällä kysyin Votelta, että minne hän haluaa mennä pelaamaan. Pohdittiin siinä vaihtoehtoja ja hänen pyynnöstään soitin Vaasan Sportiin. Sieltä tuli pari äijää mustalla Mersulla. He menivät kolmistaan neuvottelemaan Kestikeitaaseen. Niin Vote lähti Vaasaan. – Toinen Vaasaan lähtijä oli Saarisen Olli . Aikoinaan mietittiin, että voiko Ollia ottaa yhteiskoulun joukkueeseen, kun se on niin nuori ja pieni. Otettiin ja se kannatti. Olli pelasi myöhemmin Kärpissä, kun minäkin asuin siellä. Käytiin saunomassa ja Ollia näin aina silloin tällöin urheiluliikkeessä, missä hän oli myyjänä. – Pari juttua jäi hänestä mieleen. Lake Placidin olympialaisissa Suomi pelasi Neuvostoliittoa vastaan. Vladimir Petrovista Olli kertoi, että siinä oli tiukka ukko. Kun Petrov parkkeerasi maalille, ei sitä olisi saanut siirrettyä kuin kaivinkoneella. Ja kun sitä päin luisteli, niin aivan kuin olisi seinään luistellut. Armeijan jälkeen Helsinkiin – Pääsin sotaväestä keväällä 1971 ja samalla loppuivat pelit KiePon paidassa. Muutin Helsinkiin ja kävin Hannun kanssa neuvottelemassa SM-sarjaan nousseen Karhu-Kissojen kanssa. Sopimus tehtiin ja se oli suuri virhe. Lähes 50 äijää oli ringissä ja sen tietää, että maalaiset heitetään ensimmäisenä pois. – Mutta mukavaa oli. Olin hyvässä kunnossa ja pyörin kesän Lauri Monosen ja Seppo Revon kanssa. Niin, mainittakoon, että voitin molemmat tulevat ammattilaispelaajat maastojuoksutestissä, mutta sehän ei tapahtunut jäällä. Syksyllä lensin ringistä ulos. Minulle tarjottiin muualta pelipaikkaa, mutta en pelannut sillä kaudella. – Monosen Late (Lauri) vihasi Ilta-Sanomien urheilutoimittajaa, Ilkka Ala-Kivimäkeä , entistä Mäntän Valon jalkapalloilijaa. Hän oli lanseerannut julkisuuteen lempinimen ”Leuka-Mononen” ja sitä Late ei voinut sulattaa. Hän sanoi monta kertaa, että vetää turpaan Ala-Kivimäkeä. – Mononen ei voinut sietää häviötä. Kerran olimme kolmistaan pelaamassa pienoisgolfia Sibelius-puistossa. Late jäi häviölle ja pian veti pallonsa kaksin käsin johonkin horisonttiin. – Talven 1972-73 kiekkoilin City-Kiekossa suomensarjaa. Ei oikein kolahtanut. Seuraavan kauden edustin suomensarjassa Honkaa (sittemmin Jäähonka), eikä sekään oikein kiinnostanut. 1973-74 pelasin GrIFK:ssa suomensarjaa. Sai tosiaan pelata ihan tarpeeksi ja keväällä pelattiin turnaus Espanjassa. – Viimeinen pelikauteni oli 1975-76 Tikkurilan Jää-Veikoissa. TJV pelasi II-divisioonassa ja tarkoituksena oli nousta juuri perustettuun I-divisioonaan. Meillä oli Jorma Rikala (ent. HJK, HIFK) valmentajana, Leo Äikäs , HJK:n jalkapalloilija Pekka Talaslahti ja hyviä nuoria poikia. Kovaa treenattiin ja meillä oli kova pelityyli. Satsasin tähän kauteen ja jouduin tinkimään työhommista. Ajattelin, että nyt katsotaan ja sitten out. – Pärjättiin ihan hyvin, mutta jossakin vaiheessa nuoremmat alkoivat edellisiltoina viihtyä diskoissa. Kun ei noustu ykköseen, päätös oli helppo. Se on tässä. Risto Siltasen pakkiparina Mäntässä – Talvella 1977 pelattiin Mäntässä ottelu KiePo vastaan Muuttolinnut. Muuttolintujen joukkue koostui entisistä kiepolaisista. Kuulin velipojaltani matsista ja aloin treenaamaan kuin hullu. Pelasin Siltasen Riston pakkiparina. Risto pelasi silloin Ilveksen liigajoukkueessa. Jouduin vetämään aika lyhyillä vaihdoilla. Rike kyseli, että onko kesätreenit jäänyt vähemmälle. Oli jäänyt. Omasta mielestäni pysyin vauhdissa kohtuullisen hyvin. – Helsingissä kävin silloin tällöin höntsäämässä poliisien kiekkovuoroilla. Sitten tuli Kanadasta Toronton poliisien jengi Suomeen. Kandassa poliisit pelaavat kovia sarjoja. Kun pelattiin Helsinki-Toronto-ottelua, niin meillä oli oikein Suomen maajoukkueen housut ja sukat käytössä. – Kasattiin Helsinkiin poliisien joukkuetta. Suurin osa ei ollut pelannut yhtään missään korkeammalla. Pelattiin harjoituspeli Helsingin taksia vastaan. Siellä oli muutamia pääkaupunkiseudun entisiä SM-tason pelureita. – Yhdessä aloituksessa Karhu-Kissoista tuttu kaveri oli vastassa ja vähän puuskutti. Totesin, että kesätreenit ovat tärkeitä, onko jäänyt vähemmälle? Hetken päästä lähdin kiekon kanssa ylös ja näin kuinka tämä jätkä tulee päälle poikittaisen mailan kanssa tarkoituksenaan tappaa. Käänsin niskan ja tyrmäsin kahdesti. Vahtimestareiden piti tulla jäälle ja erottaa pukarit. Molemmat lähti ulos. Ja kahviossa oli vielä läheltä piti-tilanne. Muutto Ouluun ja Kärppien veteraaneihin – Muutimme 1982 Ouluun. Muuttoon oli parikin syytä: pienempi kaupunki ja vaimo on kotoisin näiltä suunnilta. Soitin miltei heti Kärppien toiminnanjohtajalle Paavo Pikkaraiselle . Sain edellisen vuoden Suomen mestarien ykkössentterin, Leinosen Mikon kamppeet ja heti veteraaneihin mukaan. Harkat oli sunnuntaiaamuisin klo 6.00 ja sen jälkeen aamukahveille. Olin toki alaikäinen, mutta lupaavana nuorena otettiin mukaan. – Pelattiin turnauksia kotikaukalossa, muualla Suomessa ja Ruotsissa. Pärjättiinkin ihan hyvin. Ensimmäisinä vuosina Paavo teki porukan. Entisiä oululaisia ja muitakin huippuja tuli milloin mistäkin. Joskus kolmella pakilla oli tosi raskasta, mutta Paavo päätti kaikista asioista. – Kerran Ässät oli turnauksessa Oulussa. Jaakko Honkanen veti kauhean lämärin (kiellettyjä ikämieskiekossa) turhautuneena nokan edestä. Kyllä oli vaikeuksia pitää itsensä kurissa. Kunnia oli myös pelata Raimo Kilpiötä vastaan, joka on yksi suomalaisen kiekkoilun legendoja. – Stanley Cup-voittaja Reksa (Reijo) Ruotsalainen kävi aktiiviaikoinaan höntsäämässä meidän treeneissä. Muutaman kerran pelattiin pakkiparina. Kerran harkoissa hyökättiin ja jostain syystä minä tulin viivan verran jäljessä. Reksa teki bravuurinsa, syötti hyökkäyspään sinisellä selkänsä takaa mulle, ranteet lukkoon ja ylämummo soi. Jätkät muistelee sitä vieläkin. Harkkojen jälkeen sanoin Ruotsalaiselle, että älä sitten leuhki kylillä, että oot pelannut mun parina. Reksa lupasi olla leuhkimatta. – Oulussa Pikkarainen löi minulle Anatoli Tarasovin kirjalliset valmennusohjeet käteen ja sanoi: ”Ota D-junnut valmennukseesi. D-junnut voittivat viime vuonna Suomen mestaruuden , joten enempää ei nytkään vaadita.” En alkanut. Olin tehnyt jo tarpeeksi uhrauksia jääkiekolle. – Vuosia sitten oli veteraanien MM-kisat Havaijilla. Työn takia en päässyt lähtemään. Kärppien pukukopin tienoilla pyöri shortseissaan kaveri, joka kyseli, että voisiko päästä pelaamaan jengiin. Pojat kyselivät, että ookkos ennen pelannut? Äijä vastasi:”Jonkin verran.” Paljastui, että kyselijä oli juuri NHL-uransa lopettanut kolminkertainen Maailman mestari Helmut Balderis . Kärpillä oli turnaus sujunut hyvin, aina halutessaan Balderis pisti kiekon maaliin. Yhteenveto – Valitettavasti pelit ovat jääneet noin 10 vuotta sitten. Asia varmistui lääkärin kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen. Mäntässä oli aikoinaan lahjakas kiekkoilijapolvi. Riittävällä treenaamisella, hyvällä valmennuksella ja olosuhteilla olisi voinut syntyä vaikka mitä.