Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Tulospalvelu

Farkkua ja nahkaa uudessa muodossa

Vahvat materiaalit ja paikalliset tekijät ovat pääroolissa Mäntän Taitokeskuksen uusimmassa näyttelyssä Vahvasti tässä — farkkua ja nahkaa. Vilppulalaisen Hanna-Mari Niemisen nahasta valmistetut käyttöesineet ja orivesiläisen Elina Korrin farkkuvaatteet ja sisustustekstiilit kunnioittavat materiaaliaan kumpikin omalla tavallaan. Nieminen valmistaa nahasta erityisesti ripustimia ja lenkkejä. Taitokeskuksen näyttelyssä Niemiseltä on esillä muun muassa nahasta valmistettuja kukka-amppeleita, oven vetimiä ja hiirimattoja. – Kiinnostuin tekemään lenkkejä ja ripustimia, koska niissä nahan ominaisuudet tulevat hyödyksi. Käsittelen paksua parkkinahkaa ja se soveltuu hyvin kestävyytensä puolesta juuri tämänlaisiin tuotteisiin, Nieminen kertoo. Nieminen on aiemmin valmistanut nahasta koirankaulapantoja, mutta viime vuonna, kun hän käynnisti yrityksensä uudelleen, hän siirtyi valmistamaan nahasta sisustustuotteita. – Nykyään halutaan jotain erilaista ja erikoista, siksi päädyin nahkaisiin sisustustuotteisiin. Vahvat materiaalit sopivat minun käteeni ja nahasta saa näkyvää nopeasti aikaan, Nieminen kertoo. Nieminen ei osaa sanoa, miksi nahan työstäminen on aina häntä kiinnostanut, mutta hän on kokenut tekstiilin liian pehmeäksi ja puun liian kovaksi materiaaliksi itselleen. – Sain vasta hiljattain kuulla, että isoisäni on tehnyt aikanaan myös nahkatöitä, ehkä tämä on sitten jotain verenperintöä, Nieminen naurahtaa. Nieminen käyttää tuotteissaan kasviparkittua nahkaa, joka on kotimaassa valmistettua. Hän on valinnut kasviparkitun nahan, siksi että se ei sisällä raskasmetallijäämiä sekä sen vuoksi, että sitä on helppo muotoilla. – Kasviparkitun nahan muotoiltavuus säilyy parempana kuin kemiallisesti parkitun nahan, Nieminen opastaa. Taitokeskuksessa nyt esillä oleva näyttely on Niemisen ensimmäinen. Hän kertoo halunneensa pitää ensimmäisen näyttelyn nimenomaan kotikunnassa. Nieminen pyysi näyttelyyn toiseksi tekijäksi Korrin, jonka tunsi entuudestaan ja tiesi hänen työnsä sopivan hyvin yhteen omiensa kanssa. Korri käyttää tuotteissaan pääasiassa kierrätettyjä materiaaleja, kuten näyttelyssä nähtävillä olevaa farkkua. – Syy kierrätetyn materiaalin käyttöön on pääosin ekologinen, kankaaseen sitoutunee arvokkaat resurssit, kuten vesi, pääsevät vielä uudelleen kiertoon sen sijaan, että ne poltettaisiin energiaksi, Korri luonnehtii. Korri on myös laskenut, kuinka paljon jokaisen tuotteen valmistaminen säästää vettä verrattuna uuden vastaavan tuotteen valmistukseen, ja ilmoittanut luvut tuotteidensa riippulapuissa. Käytetty ja kulunut farkku kiehtoo Korria materiaalina ja hänelle voikin jättää vanhoja, rikkinäisiä, mutta pestyjä farkkuja uudelleen käyttöä varten Taitokeskuksen näyttelyyn. Juttua päivitetty 14.4. klo 17.28