Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Pääsevätkö voittajat olympialaisiin?

Seuraavat kesäolympialaiset pidetään Tokiossa ensi vuonna. Kaupunki toimii isäntänä toisen kerran. Ensimmäisten vuoden 1964 kisojen kaksi suomalaista kultamitalistia ovat vielä keskuudessamme. Yhteensä heitä oli kolme, mutta pistooliampuja Pentti Linnosvuo on vuodesta 2010 tähdännyt enkelten seurassa. Hänet kerran näinkin, en ampumassa vaan Mäntän paperitehtaalla 1980-luvulla työtehtävissä. Hän palveli useat vuodet G.A. Serlachius Oy:tä myyntimiehenä. Ikää muilla kultamiehillä on siten, että pistoolimies Väinö Markkanen täytti 90 toukokuussa. Keihäskultaa ”kaamealla kaarella” vallannut Pauli Nevala saavutti hiljattain 79 vuoden iän. Aika on tietysti tehnyt tekonsa kummankin kehoon. Väinön tiedän asuvan nykyään Lohjalla. Elämä on kuljettanut Paltamossa syntyneen kauaksi kotoa. Sen sijaan Pauli on pysynyt uskollisena Teuvalle. Hän jatkaa seuransa nimen mukaan rivakkana elämäänsä edelleen. Liekö herraviha urheilupomoja kohtaan lientynyt? Syytä ehkä jo olisi. ”Jos maksatte neljänneksen niin tulen!” Elättelen suurta visiota, jossa Suomen Olympiakomitea kustantaa nämä kaksi herraa matkalle. Arvaattekin: Tokion olympialaisia seuraamaan! Eri asia on, suostuisivatko he matkalle lähtemään. Markkanen voisi vedota korkeaan ikäänsä ja kieltäytyä. Nevala, ehkä, saattaisi lähteäkin. Pauli Nevala saavutti olympiakullan lisäksi EM-hopeaa Ateenassa 1969 kovan kilpakumppaninsa Janis Lusiksen jälkeen. Miehen, joka saavutti kaikki olympiamitalit ja neljä Euroopan mestaruutta. Pitää myös mainita, että hänen vaimonsa Elvira (os. Ozolina ) voitti keihään olympiakullan vuoden 1960 Rooman kisoissa. Nevalan tiedän kilpailleen Mäntänkin kentällä. En ole miestä koskaan nähnyt kuin tv:ssä ja valokuvissa. Suorapuheinen pohjalainen, jonka isän joku hampuusi pisti puukolla kuoliaaksi Paulin ollessa kahdeksanvuotias. Toisaalta Nevala saattoi aikanaan ylpeillä tyttärensä pääsyllä Miss Suomi -kilpailun finaaliin. Tytär kouluttautui sittemmin poliisiksi. Väinö Markkanen ei sinänsä minua sykäyttänyt, mutta Pauli Nevala on lapsuuteni sankari. En tiedä onko seuraava totta vai keksittyä. Joka tapauksessa se osuu Nevalaan hyvin: Häntä pyydettiin johonkin päin Suomea heittämään ja luvattiin kolmannes lipputuloista. ”Jos maksatte neljänneksen niin tulen!” kuului vastaus.