Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit

Valo nousemassa kuiville

Kertaalleen jo putoajan paikalle valahtanut Valo on herännyt taistelemaan V-divisioonan sarjapaikastaan. Joukkue haki Tampereelta tärkeän ja hieman yllättävän voiton, kun Tahmelan Vesa kaatui 3–4 (1–2). Kevätkierroksella Mäntässä pelatussa ottelussa TahVe murskasi Valon 1–5. – Jälleen kerran jaksettiin puolustaa joukkueena hyvin. Vaikka kolme maalia päästettiin, näistä kuitenkin kaksi tuli erikoistilanteista. Mäntässä TahVe iski neljä erikoistilannemaalia ja ne on todella vaarallisia niissä. Yksi päästetty pelitilannemaali kertoo parantuneesta puolustuspelaamisesta, johon on pyritty keskittymään, kertoi Valon pelaaja-valmentaja Joonas Raitanen . Valon tehokkaimmat maalintekijät pääsivät jälleen kaunistelemaan tilastojaan. Mänttäläisjoukkue aloitti pelin vahvasti. 13. minuutilla nopea Mahad Ahmed karkasi laidalta ja laukoi kovan laukauksen alakulmaan. Valon 0–2 –johtomaalin viimeisteli uransa tehokkainta kesää pelaava Aku Hyvärinen . Markus Leppänen karkasi läpiajoon ja syötti viereen Hyväriselle, jolla oli helppo työ viimeistellä täysosuma. Isännät kavensivat ennen taukoa kulmapotkusta. Toiselle puoliajalle he tulivat uudella sykkeellä. Kotijoukkue otti pelin hallintaansa ja pystyi luomaan maalintekotilanteita. 52. minuutilla Vesa sai palkinnon työstään, kun Matti Rajaniemi onnistui tasoittamaan pelin. Tässä vaiheessa peli näytti kääntyvän tamperelaisille. Valon kokeneeseen kaartiin kuuluva toppari Sami Pitkäranta tekee harvoin maaleja, mutta nyt täysosuma tuli tärkeällä hetkellä. Hän upotti vapaapotkun 25 metristä komealla laukauksella maaliin. Maalin jälkeen TahVe hallitsi peliä ja yritti luoda maalintekotilanteita, mutta Valo pystyi hyvin estämään ne. Valon tilannetta helpotti 66. minuutilla syntynyt neljäs maali. Joonas Raitanen antoi kierteisen sivuvapaapotkun ja toppari Vesa Rantanen puski pelivälineen maalin perukoille. Samin tavoin tämä oli Vesalle kauden avausmaali. Virallisissa tilastoissa tosin näkyy kaksi maalia, mutta sen ensimmäisen teki todellisuudessa Hyvärinen. Vaikka isännät onnistuivat vielä kaventamaan kulmapotkusta, niin Valo selvisi kunnialla pelin lopun. Nyt koko joukkueelta löytyi halua taistella todella tärkeistä pisteistä. Puolustuksen keskusta, maalivahti Jussi Jatkola sekä keskuspuolustajat Rantanen ja Pitkäranta, olivat joukkueen tuki ja turva tamperelaisten vyöryttäessä hyökkäyksiä. Sarjatilanteen kannalta voitto oli todella iso juttu Valolle, sillä kyseessä oli ”kuuden pisteen ottelu”. Voittamalla ottelun TahVe olisi noussut tasoihin Valon kanssa, mutta nyt eroa on mukavat kuusi pistettä. Vaikka mänttäläisjoukkueen alapuolella on viisi joukkuetta, joista kolme tipahtaa, on lisäpisteet vielä tarpeen. Ensi perjantaina Valo joutuu todelliseen testiin, kun sarjaa selvästi johtava Vehmaisten Urheilijat saapuu Mänttään.