Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit

Koulutusmatkailu alkakoon – Ensimmäinen kiinalaisryhmä tutustuu ensi viikolla suomalaiseen luontoon ja Kuoreveden kouluun

Ensi viikon tiistaina Kuoreveden koululle saapuu ensimmäinen kiinalaisryhmä tutustumaan suomalaiseen koulunkäyntiin. Ryhmän saapuminen polkaisee alkuun koulutusmatkailupilotin, jota HimosLomat Oy, Jämsek Oy ja Jämsän kaupunki ovat yhdessä kehitelleet. Ensimmäisessä Jämsään saapuvassa ryhmässä on 29 osallistujaa, joista 11 on perusopetusikäisiä lapsia ja nuoria. Muu ryhmä koostuu lasten vanhemmista, opettajista, matkanjohtajista ja kuvausryhmästä. Toisessa elokuun aikana saapuvassa ryhmässä on yhdeksän osallistujaa, joista kolme on perusopetusikäisiä ja muut aikuisia. Koulutusmatkailun pääasiana on tutustuttaa kiinalaiset lapset ja nuoret suomalaiseen kouluelämään. He perehtyvät vierailun aikana suomalaiseen kulttuuriin, luontoon ja hyvinvointiin. ”Syksyn satoa metsästä” on elokuussa saapuvien ryhmien teema. Kiinalaisturistit pääsevät tutustumaan myös suomalaisen koulujärjestelmän ainutlaatuisiin piirteisiin: välitunteihin ja kouluruokailuun. Opetuskielenä on englanti. Koulutusmatkailusta ei tule ”hyllytuotetta” HimosLomien toimitusjohtajan Tiina Mäntyharjun mukaan koulutusmatkailumyynti luo loistavia mahdollisuuksia perinteisen vapaa-ajanmatkailun myynnin oheen. Opetuspalvelujen myynnillä tavoitellaan uusia kansainvälisiä matkailijaryhmiä Jämsään ja Himokselle. – Yhteistyö kaupungin ja oppilaitosten kanssa on sujunut hyvin ja hyvässä hengessä, vaikka kommelluksiltakaan ei ole vältytty kuluneiden kuukausien aikana. Yksityiskohtia ja sovitettavaa on paljon, eikä tulevaisuudessakaan ohjelmia tulla myymään ”hyllytuotteena”, koska vierailuita pystytään järjestämään vain niinä aikoina, jolloin se sopii koulujen arkeen. Kuluvana vuonna haetaan kokemuksia ja kehitetään palvelua. – Tarkoituksena on löytää yhteisen pilotointivaiheen jälkeen sellainen pysyvämpi organisointimalli, jossa kyetään vastaanottamaan suurempia kansainvälisiä koulutusmatkailijaryhmiä pitkin vuotta, toteaa yrityspalvelupäällikkö Marko Leppänen Jämsekistä.