Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Sahalle otettiin kesätöihin lähes 30 nuorta vuonna 1989

Metsä-Serlan Vilppulan saha palkkasi palovartijoiksi ja huollon aputöihin 20 ja tuotannon puolelle 6 nuorta kesälomien ajaksi. Hakemuksia ei pyydetty etukäteen, vaan kaikki halukkaat saivat tulla haastatteluun. Ideana oli se, että nuoret hakivat itse töitä eivätkä pyytäneet isää tai äitiä soittamaan puolestaan. Koulutodistukset eivät ratkaisseet vaan nuorten oma käyttäytyminen ja olemus. Tuotannon puolelle vaadittiin 18 vuoden ikä, mutta palovartijoiksi ja aputöihin pääsi 16-vuotiaana. Sari Ahonen Kolhosta piti hakusysteemiä joustavana, koska etukäteen ei tarvinnut lähettää mitään papereita. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Mäntän ala-asteilla ensimmäisillä ja toisilla luokilla aiottiin ryhtyä toteuttamaan kokonaisopetusta. Opetuksen oli määrä edetä aihepiireittäin, ei oppiaineittain. Opettajakeskeisyydestä pyrittiin pois, ja oppilaiden annettiin itse tehdä ja oivaltaa. Lukujärjestykseen merkittiin vain päivittäinen tuntimäärä, oppitunteja ei eritelty toisistaan. Liikuntatunnit merkittiin näkyviin varusteiden takia. Myös äidinkieli ja matematiikka oli syytä erottaa, koska ne olivat tärkeitä ensimmäisillä luokilla. Välitunnit oli tarkoituksenmukaisinta pitää silloin, kun ne parhaiten sopivat työskentelyyn. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Mäntän Klubin korjaustyöt olivat loppusuoralla, ja rakennus oli paketoituna elokuulle asti. Julkisivua rapattiin, ja keittiö uudistettiin. Kolmanteen kerrokseen oli tarkoitus saada hyvätasoiset majoitustilat 15–30 hengelle ja tehdä varauloskäynti ja asentaa palohälytinlaitteet. Klubin korjaukset aloitettiin edellisenä syksynä, ja remonttia tehtiin sitä mukaa kuin rahaa löytyi. Korjausten kustannukset olivat noin puoli miljoonaa markkaa. Metsä-Serlan Mäntän tehtaiden hallintopäällikkö Esko Lehtomaa piti Klubia merkittävänä kohteena Mäntässä. Klubilla oli 7 hengen henkilökunta ja puolipäiväinen vahtimestari. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Hallin Urheiluautoilijat ry:n järjestämät Hurinat ajettiin hyvissä olosuhteissa Hallin varuskunnan alueella. Lähtösuoran jälkeisessä mutkassa oli asfaltilla ahdasta, ja moni joutui siinä soralle. Kaisa Sistonen ViSUA:sta voitti naisten kisan. Harri Hietala ajoi kolmanneksi yleisessä luokassa. Vilppulalaisten loppukilpailumenestystä täydensi Jorma Kuopio , joka nousi B-finaalin voitolla finaaliin ja kokonaiskisan kuudenneksi. Lähtösuoran päässä ollut asfalttimutka koitui monen kohtaloksi. Naisten kilpailun ensimmäisessä erässä sattui kolari, jossa yksi kilpailuja loukkaantui lievästi. Arvo Kivelän työskentely kisan kuuluttajana sai kiitosta sekä kilpailijoilta että yleisöltä.