Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Suunnistuskausi käyntiin omatoimirasteilla – Rasteja pääsee etsimään kuka vain

Suunnistusväkikin on joutunut koronaepidemian takia muuttamaan perinteisiä tapojaan, eikä suunnistuskilpailuja taikka kuntosuunnistustapahtumiakaan voida vielä normaalisti järjestää. Nyt Mäntän Seudun Eräpirkkojen kausi kuitenkin käynnistyy omatoimirasteilla, ja mikä parasta, nämä tapahtumat ovat avoinna ihan kaikille luonnosta ja liikunnasta kiinnostuneille ilmaiseksi. Rastien etsintä on hauska ja turvallinen harrastus vaikka perheen kesken, kunhan muistetaan koronaan liittyvät turvallisuusmääräykset. Tiistaikerhon omatoimirastit –nimellä kulkevat tapahtumat aukenevat 1.5. ja ovat alustavasti käytössä koko kuukauden. Ensiksi rasteja pääsee etsimään Runttimäen liikuntakeskuksen ja sitä ympäröivän Kyökkikorven kartalle. Ratamestari Jussi Jokinen on suunnitellut maastoon kierrettäväksi ratoja kaikenikäisille ja -taitoisille suunnistajille, mutta tokihan jokainen voi kiertää rasteja myös ihan omassa järjestyksessään. Rastipaikoilla on nyt poikkeuksellisesti vain oranssi–valkoinen rastilippu, eli aikaakaan ei järjestäjien toimesta ole kukaan ottamassa. Tokihan itse voi senkin järjestää ja vaikka koittaa seuraavalla kierroksella parantaa omaa aikaansa – näillä rasteilla ei näet ole suunnistuskertoja rajattu. Toiset rastit rakentuvat Kivimäen maastoon, joka sijaitsee Mänttä–Orivesi tien varresta Särkikankaan moottoriradan läheisyydestä. Siellä maasto tarjoaa jo vähän enemmän haasteita, käytiinhän samassa maastossa viime keväänä kansalliset suunnistuskilpailutkin. Toki sieltäkin löytyy koko perheelle sopivia rasteja. Tiistaikerhon omatoimirastien lisäksi suunnistusta voi harjoittaa myös Mäntänvuoressa MOBO-rasteilla, jotka ovat osa maailmanlaajuista kiintorastiverkostoa. Näissä kartta ja rastipisteet ovat käytössä myös kännykän avulla, vaikka toki painettuja karttojakin on tarjolla. Innokkaimmat luonnossa liikkujat voivat hyödyntää myös seuran aktiivien tekemän suunnistusharjoituksen Herajärven kangasmaastossa, jossa rastipisteillä on vain valko–punainen kuitunauha. Suunnistuskarttoja seura tarjoaa sekä itse netistä ladattavaksi että noutopaikalta haettavaksi. Tarkemmin tietoa ohjeista ja kartoista löytyy seuran nettisivuilta www.erapirkat.sporttisaitti.com . Ensimmäiset kartat tulevat ladattavaksi viikolla 18.