Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Katso, minkä arvoinen kotisi on: laskurissa koko Suomen tiedot – Näillä Pirkanmaan alueilla asuntojen hinnat ovat nousseet rajusti, täällä taas romahtaneet

Vertailuksi voi tarkastella Tampereen kysytympien alueiden osakeasuntojen hintoja, jotka ovat nousseet kymmenillä tuhansilla euroilla vuosina 2010–2018. Jos ostit Tampereen Kalevasta 80 neliön asunnon vuonna 2010, maksoit siitä keskimäärin hieman alle 200 000 euroa. Jos myisit sen nyt, saisit yli 50 000 euroa enemmän. Viime vuonna samankokoisen asunnon keskihinta oli jo yli 250 000 euroa. Laskelma perustuu Tilastokeskuksen tietoihin vanhojen osakeasuntojen keskineliöhintojen muutoksesta vuosina 2010–2018. Esimerkki on yksinkertaistus, mutta kertoo paljon 2010-luvun muutoksesta. Asuntojen hinnat ovat nousseet hurjasti Tampereen suosituilla alueilla. Keskustan alueella nousu on vielä nopeampaa kuin Kalevassa – 80 neliön asunnossa arvonnousua olisi tilastojen perusteella jopa yli 70 000 euroa. Pirkanmaa on kuitenkin jakautunut rajusti kahtia. Täysin toisenlainen tilanne on esimerkiksi Punkalaitumella: siellä 80-neliöisestä kodista sai vuonna 2010 keskimäärin 62 000 euroa. Nyt hinta olisi tilastojen perusteella 49 000 euroa. Kokosimme tähän juttuun koko Pirkanmaan tiedot asuntojen hintojen kehityksestä postinumeroalueittain 2010-luvulla. Katso kotisi hinta-arvio Mietitkö, minkä arvoinen oma kotisi on tällä hetkellä? Voit tehdä alla olevalla laskurilla hinta-arvion asunnostasi. Laskuri perustuu Etuovi.comin dataan ja se hyödyntää koneoppimista. Näistä syistä hinnat nousevat Asiantuntijoiden mukaan Tampereen asuntojen hintakehityksen taustalla on yksi syy yli muiden. – Yksinkertaistettuna hinnannousu johtuu uusiin ja laadukkaisiin kerrostaloasuntoihin kohdistuvasta kasvavasta kysynnästä, sanoo Timo Aro aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI:stä. Samaa mieltä on kiinteistönvälitysfirma Bon Tampereen-aluejohtaja Riina Ritola . – Tampereen keskustassa ollut useita isoja uudisprojekteja viime vuosina. Lisäksi tietysti pienet käytetyt asunnot ovat nousseet suhteessa hinnaltaan eniten. Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus nostaa esiin kolme olennaista seikkaa Tampereen hintanousun takaa. Ensimmäinen on kaupungistuminen: keskusta ja sen lähiympäristö vetää koko ajan enemmän. Tampereen keskeisillä alueilla hintakehitys on ollut selvästi vahvempaa kuin muualla Suomessa pois lukien pääkaupunkiseutu. Toiseksi, Tampereen vetovoima on yleisesti ollut viime vuodet korkealla tasolla. Vetovoimakyselyissä on pärjätty. Ja ratikan jälkeen potentiaalia on kasvaa vieläkin paremmaksi, Brotherus ennustaa. Kolmanneksi, yleinen taloustilanne on ollut suotuisa vuoden 2010 jälkeen. Korot ovat olleet äärimmäisen matalalla ja talouskasvulle on ollut hyvät edellytykset. Tilanne Mänttä-Vilppulan alueella Suuri osa Pirkanmaan edullisimmista kodeista löytyy Mänttä-Vilppulasta. Toukokuussa oli myynnissä 103 asuntoa, joista 22 pyydettiin alle 30 000 euroa, ja 55 olisi saanut alle 70 000 eurolla. Mänttä-Vilppulan Aravalassa myytiin keväällä 32,7-neliöistä yksiötä, joka on rakennettu vuonna 1959, Asemankulmalla myytiin 47,5-neliöistä kaksiota vuodelta 1975. Valtaosa halvimmista kodeista on kerrostalo- ja rivitaloasuntoja 1950–1970-luvuilta. OP Koti Pohjois-Häme lienee Pohjois-Pirkanmaan suurin asuntojen välittäjä. Toimitusjohtaja Jussi Mäkitalo myönsi Aamulehdelle toukokuussa, että tilanne on vaikea. Hän on tehnyt asuntokauppaa alueella 20 vuoden ajan. Hinnat ovat laskeneet erityisesti kahtena viime vuonna. Samalla myyntiajat ovat pidentyneet. Mäkitalon mukaan kyse on isosta trendistä: muuttotappiokunnissa myyminen on yhä vaikeampaa. Siinä missä 1970-luvulla rakennetun parvekkeellisen kaksion myi 10 vuotta sitten vajaalla 40 000 eurolla, nyt hinta on alle 30 000 euroa. Ongelmista huolimatta kauppoja syntyy. Mäkitalo myi tänä vuonna Virtain alueella kerrostalokaksion 18 000 eurolla. Sen osti sijoittaja, jolla oli jo sovittu vuokralainen. Myyntimäärät Ylä-Pirkanmaalla ovat laskeneet dramaattisesti viime vuosina. Ongelmat syvenivät, kun ammattikorkeakoulujen opetusta leikattiin Virroilla ja Mänttä-Vilppulassa. – Vilkkaimpina aikoina asuntoja myytiin paljon sijoittajille, jotka saivat hyvän vuokratuoton opiskelijoilta, sanoo Mäkitalo. Hintaan vaikuttaa moni asia Tilastoesimerkit ja hintalaskuri antavat vain karkeita suuntaviivoja. Kannattaa aina muistaa, että asunnon hinta on monen asian summa. Vierekkäisistä taloyhtiöistä voidaan myydä samankokoinen asunto suurella hintaerolla. Kunto on ratkaiseva tekijä. Nykyään haetaan eniten remontoituja koteja. Asuntolainaan ei saa enää otettua niin sanottua remonttilisää, muistuttaa Riina Ritola. Etenkin keittiön ja kylpyhuone ovat ratkaisevassa asemassa, koska niiden remontointi maksaa eniten. Muita hintaan vaikuttavia asioita ovat esimerkiksi tuleva putkiremontti, vuokratontti ja taloyhtiön laatu, eli millainen vastike on ja onko korjausvelkaa. Tampereella asiantuntijat nostava esiin etenkin raitiotien merkityksen. Reitillä olevien asuntojen arvon uskotaan nousevan. – Osa myyjistä odottelee asuntonsa myynnin aloittamista hintojen nousun ja ratikan takia, sanoo Ritola. Timo Aro muistuttaa, että pääkaupunkiseudulla sujuvat raideyhteydet ovat lisänneet radan varrella, vaikutusalueella ja asemien ympärillä olevien alueiden kiinnostusta. – On selvää, että Tampereellakin ratikan reittien varrella tai läheisyydessä olevien alueiden kiinnostus- ja potentiaalikerroin kasvaa. Ratikat ja ratikkareitit itsessään lisäävät Tampereen vetovoimaa kasvavana ja dynaamisena kaupunkina. Hypon Brotherus lisää, että esimerkiksi Espoossa asuntojen hinnat nousivat pysäkkien lähellä jo ennen Länsimetron valmistumista. Tampereelle Brotherus povaa kasvua pitkälle tulevaisuuteen. Sille on monia syitä: ratikan ja Tampereen Kannen kaltaiset investoinnnit, sijainti riittävän lähellä pääkaupunkia ja Keski-Suomea, yliopistokaupunki – Jos junarata lentokentälle rakennetaan, Tampereen nousulla ei muita esteitä kuin Tampere itse. Katso oman alueesi kehitys 2010-luvulla Kokosimme tähän juttuun postinumeroalueittain tiedot kaikkien Pirkanmaan kuntien asuntojen neliöhintojen keskiarvoista vuosilta 2010–2018. Kannattaa huomata, että jotkut postinumeroalueet sijaitsevat kahden kunnan alueella ja kaikista alueista ei ole riittävästi tilastokelpoista tietoa, koska vanhoja osakeasuntoja ei ole ollut riittävästi myynnissä. Kunnista tällaisia ovat Juupajoki ja Kihniö. Alla olevasta taulukosta voit katso asuntojen hintojen muutoksen omalla postinumeroalueellasi ja verrata sitä muihin alueisiin. Edit. Juttua on muotoiltu. Tekstistä on leikattu Tampereen aluetta koskevia hintakehitystietoja ja lisätty Mänttä-Vilppulan osalta osia Jussi Saarisen aiemmasta aihetta käsittelevästä jutusta, joka julkaistiin 6.5.2019 KMV-lehdessä. Lue lisää: Täällä saat asuntosi nopeimmin myytyä: erot Pirkanmaan sisällä yllättävän suuria – Katso, kuinka kauan kodin myyminen vie omalla asuinalueellasi Aamulehti ja Etuovi.com kuuluvat Alma Mediaan.