Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Jatkosota toi myös Maisa Virkkuselle, 100, melkoista menoa ja muutosta elämään

Nuori pappisperhe Hjelt-Helaseppä joutui määräysten mukaan asettumaan viranhoitoon Iin kuntaan. Sieltä perheen nuori Linda -äiti kävi Helsingissä synnyttämässä tytön, Maisan , 25.9.1919. Alle vuoden kuluttua tytön syntymästä perhettä vietiin taas uuteen paikkaan Hailuotoon ja sieltä kohta kauaksi Lontooseen. Sinne perhe asettui kolmen vuoden ajaksi, kunnes lähtö tuli ja nyt Keski-Suomeen, Uuraisiin. Tarvittiin vielä kierros Orimattilaan, mistä vihdoin saatiin Mänttään uusi kirkkoherra, Richard Helaseppä vuonna 1937. Maisa itse jäi kouluun isoisänsä luokse Helsinkiin ja tämän kuoltua siirtyi Nurmijärvelle, jossa hän sai ylioppilaslakkinsa vuonna 1939. Talvisota sekoitti alkaneet opiskelut Helsingissä ja hän tuli kotiinsa Mänttään ja toimi jonkin aikaa myös lottatehtävissä. Kun Mänttää pommitettiin, oli Maisa ilmavalvontatornissa pommitusten aikaan. Jatkosota toi myös Maisalle melkoista menoa ja muutosta elämään. Oli sairastumista, lottatehtäviä, opiskelua ja työtä. Yhtenä työpaikkana oli maatalousharjoittelijan paikka Jämsässä, Konkolalla. Tuota vuotta Maisa muistelee, että se oli hyvä ja opettavainen. Lentokoneisiinkin tulevaan lentokonepitäjään sittemmin kotiutunut neitokainen sai tuntumaa Hallissa Valmetin tehtaalla purkaessaan vahingoittuneista koneista kunnollisia osia. Jatkosodan suruihin liittyy Maisalla kahden veljen kaatuminen. Vastapainoksi tuli entisen luokkakaverin kanssa kirjeenvaihdon myötä kihlautuminen ja sodan jälkeen loppiaisena 1945 Mäntässä häät. Sulhanen Pentti Virkkunen oli sodanaikainen radiotiedustelija, joka joutui Valpon vainoamaksi, mutta selvisi vapaaksi tutkintovankeuden jälkeen. Maisa ja Pentti Virkkunen asettuivat sittemmin Helasepän kesäpaikaksi hankkimalleen Ylä-Kolhin tilalle, joka oli ostettaessa rappiotila. Siitä oli Serlachius ostanut 1 000 hehtaaria metsiä ja omistaja oli parturoinut muut niin puhtaaksi raivioksi, että siitä uusi omistaja ei saanut ottaa edes omia polttopuita. Sitkeällä työllä tila elpyi samalla kun perheen koko kasvoi: ensin syntyi Riikka-tytär, joka sai seurakseen parin vuoden päästä Ollin, vuoden ikäerolla sitten Pekan ja myöhemmin Kirstin ja kuopukseksi Villen. Tänä päivänä Ylä-Kolhi on näyttävä kartanomallinen tila jo kolmannessa polvessa ja hieno käyntikortti Halliin Tampereelta tultaessa. Maisa muistelee helpotuksella ja vapautuksen tunteella sukupolven vaihtumista, eläkkeelle jäämistään. Aina oli joku määrittänyt, miten pitää elää ja olla. Puoliso-Pentin menehtymisen jälkeinen suru vaihtui sittemmin ihmeelliseen yksin olemiseen, täyteen vapautumiseen siitä, mitä tekee. Niinpä Maisa nähtiinkin vuosia aktiivisena toimijana niin sotilaskodissa, seurakunnassa, pienviljelijäyhdistyksessä kuin Martoissakin. Parikymmentä vuotta sitten Maisa sokeutui viimeisenä muistikuvana keväinen, jäistä vapautunut Kolhinselkä. Hän selviytyi hämmästyttävän pitkään kotonaan, mutta on nyt siirtynyt Hallin palvelutaloon, jota hän kehuu hyväksi ja viihtyisäksi. Paikka on hyvä myös siksi, että sukulaiset ja tutut ovat lähellä. Aika kuluu pitkälti äänikirjojen parissa ja niistä löytyy mielenkiintoisia niin historian kuin dekkareidenkin lajeista. – Jos kirjoja ei olisi, olisin varman ihan sekopäinen. Minusta tuntuu, että ajatukseni ovat selkeät. Tästä on helppo olla samaa mieltä. Satavuotias Maisa on uskomattoman terävä muistiltaan, hän seuraa maailman menoa ja kauhistelee niin Trumpin toilauksia kuin Venäjän tilaakin. Tiedonjano on pohjaton. – Haluaisin tietää mahdollisimman paljon. Hänen mieliohjelmiaan ovat eri tiededokumentit. Syntymäpäivän lähellä käymäämme keskusteluun sisältyy paljon viisautta maailman menosta ja muusta ajankohtaisesta, tulevaisuuden pohdintaa ja kotiseuturakkautta. Aiemmin tehty haastattelu on taltioitu Kuorevesi-Seuran ääniarkistoon. Harvoin tapaa näin lämminhenkistä herttaisen miellyttävää syntymäpäivän viettäjää. On enemmän kuin paikallaan onnitella ja toivottaa hyvää terveyttä. Siitä kysyessäni Maisa tapaamisemme aluksi mainitsikin. – Olen vaan ihan terve, mutta vanhenen ja hidastun.