Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Tunnelmaa ei ole aina helppo tallentaa

– Mietin mistä sain kipinän maalaamiseen? Siitäkö kun isämme viihdytti meitä lapsia piirtämällä meidän pyytämiä eläimiä. Yritimme saada hänet kiinni siitä, ettei pyytämämme kuva ole oikean näköinen. Ei onnistunut. Tulos oli aina uskomaton ja upea, muistelee Seija Laukkanen . Hän sai alakouluikäisenä sakuraliidut ja niillä ahkerasti tuhersi kovalevylle niin sanottuja tauluja. Ainoa havaittava menestyksen merkki tästä touhusta tuli mummolta, joka uskollisesti ripusteli niitä tupansa seinälle ja vuolaasti kehui ja ihasteli niitä. –Siinä vaiheessa, kun isä huomasi mummolassa, että tekemieni kurkien polvinivelet taipuivat väärään suuntaan, otin aikalisän. Vuosien jälkeen innostuin seuraamaan paikallisen taideseuran näyttelyitä ja ihastuin Raija -ystäväni maalauksiin. Huomasin, kuinka suuri kehitys tapahtui jo kahden näyttelyn välissä. Raija minut sitten pääsi yllättämään. Ostin hänen opastuksellaan tarvikkeet ja hän lupasi ohjeistaa minua eteenpäin. Näin tehtiin ja sillä tiellä ollaan. Ystäväni pilvenreunalla varmaan hymyilee. Noin 20 vuotta tuon tapahtuman jälkeen Seija teki maalauksen Kuhmoisten Patavedellä sijaitsevasta vanhasta navetasta ja pihapiiristä. Tuosta pihapiiristä hänelle tuli tuttu tunne, samanlainen kuin lapsena mummolan pihalla. Ajan patinoimat rakennukset, vanhan rakennuksen tuttu tuoksu, koiranputkien ja heinien ryöpyt. – Olen maalannut paljon ranta ja muita vesiaiheita. Tämä aihe vei minut uutena haasteena niin sanotusti kuivalle maalle. Kun alkaa työstämään uutta maalausta on mystinen juttu, mikä juuri siinä aiheessa vetoaa. Välillä jopa itseänikin harmittaa, että taasko näitä järviä ja jokia. Olenkin jo tietoisesti etsinyt erilaisia ja poikkeavia kuva-aiheita ja siksi varmaan tämäkin paikka löytyi. Maalatessa haluaisi välittää niin paljon katsojalle. Haastetta kyllä riittää ja siinähän on tämän tekemisen koukku, pohtii Seija Laukkanen. Hän kokee, että maalaaminen itsessään on antanut todella paljon iloa ja monenlaisia uusia elämyksiä eläkepäiville. – Olen huomannut, että alkuaikoihin verrattuna aina vähemmän pystyy tekemään itseään tyydyttäviä teoksia. Onkohan niin, että tieto lisää tuskaa, tietää mitä pitäisi tehdä vaan taidot ei yllä sinne asti. Onneksi joku viisas on sanonut itse matkan olevan tärkeän, ei perille pääsyn, päättää Seija Laukkanen.