Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Ensimmäisestä tilistä puolet meni uusiin farkkuihin

Katja Autonen-Lepistö on paljasjalkainen mänttäläinen, joka syntyi vuonna 1976 nuoren perheen esikoiseksi. Tytön ensimmäiset kuukaudet asuttiin Hallituskadulla, mutta pian muutettiin Sarakadulle niin sanottuun VVO-taloon, sieltä Karjalantielle ja myöhemmin Vuohijoelle. Pikkuveli syntyi vuonna 1981. – Meidän perheemme oli sellainen perusduunariperhe. Sain olla pienenä kotona. Vasta kuuden vanhana menin yhdeksi vuodeksi perhepäivähoitoon ennen kuin menin kouluun, kertoo Autonen-Lepistö. Lapsuuden ensimmäiset muistot ovat Sarakadun ajalta ja sen ajan paras ystävä on edelleen läsnä hänen elämässään. Tytön ensimmäinen koulu oli Mäkikylän ala-aste, jossa tällä hetkellä asuu Ihmisyyden tunnustajien väkeä ja joka tunnetaan nimellä Sampola. – Siellä oli tosi ihana käydä koulua. Luokat olivat pieniä ja muutenkin väkeä oli vähän ja parasta oli, että kaikki olivat kavereita keskenään. Voin sanoa sen olleen tosi hyvä ponnahduslauta elämään. Ne vuodet olivat hyvää ja turvallista aikaa, muistelee Autonen-Lepistö. Haaveili opettajan urasta Sieltä juontuu hänen lapsuuden haaveensa tulevasta ammatista. Katja ihaili omaa luokanopettajaansa ja niinpä hänestä piti tulla luokanopettaja. Aivan kirjaimellisesti tämä haave ei toteutunut, mutta aika läheltä liippaa. Tuo haave kantoi lukion ensimmäisen luokan loppuun saakka. – Siinä vaiheessa olin jo käynyt soittokeikoilla muutaman vuoden, kun eräällä keikalla yksi ammattiviulisti kysyi minulta, olinko koskaan ajatellut soittamisesta itselleni ammattia. No, sitä ennen en ollut, mutta sen jälkeen aloin tosissani pohtia sitä, paljastaa Autonen-Lepistö. Kotitöihin ei pakotettu Lapsuudestaan hän muistaa hyvin sen, että aika vapaasti sai olla ja elää. Mihinkään kotitöihin ei pakotettu yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. Se oli oman huoneen siivoaminen. Siitä ei tienkään maksettu mitään, mutta koska Katjan nuorempi veli ei ollut kovin innostunut siivoamisesta, äiti alkoi antaa tytölle muutaman markan veljen huoneen siivoamisesta. – Ne olivat ensimmäiset rahat, jotka sain tekemästäni työstä ja ne taisivat mennä lyhentämättöminä Vuohikipsalle irtokarkkeihin, muistaa Autonen-Lepistö. Hän oli pienenä myös kova leipomaan ja on edelleen kiitollinen siitä, että äiti antoi tilaisuuden tehdä sitä. Myöhemmin äiti tunnusti, että paljon pienemmällä vaivalla olisi päässyt, jos olisi itse leiponut. Leipomusten jälkien siivoaminen Katjan jäljiltä oli melkoinen urakka. Lyhyt ura lapsenlikkana Katja Autonen-Lepistön ollessa kolmentoista ikäinen vanhemmat erosivat ja lapset muuttivat äidin kanssa Puistokatu kahdessatoista sijanneeseen, nyt jo purettuun isoon kerrostaloon. Siellä tytölle aukeni ura lapsenvahtina. – Talossa asui paljon lapsiperheitä ja myös monia yksinhuoltajia. Kerran eräs perhe pyysi minua lapsenhoitajaksi ja siitähän se sitten alkoi. Olen jälkeenpäin laskenut, että minulla oli jopa kymmenen perhettä, joissa kävin enemmän ja vähemmän vakituisesti hoitamassa lapsia. Tuo aika kesti kolmisen vuotta, muistelee Autonen-Lepistö. Pari vuotta muuton jälkeen hän alkoi myös tehdä satunnaisia soittokeikkoja, joista maksettiin selvää rahaa. Ensimmäisellä tilillä Levikset Ensimmäisen varsinaisen tilin Autonen-Lepistö sai Tienaa tonni -kesätöistä. Palkan maksoi Mäntän kaupunki ja työ oli siivoamista. – Työ kesti muistaakseni kaksi viikkoa ja siitä sai sen silloisen tonnin. Kaiken kukkuraksi tykkäsin siitä työstä. Palkasta meni vähän päälle neljäsataa markkaa Leviksen 501 -farkkuihin. Olin himoinnut niitä pitkään ja ne maksoivat tosi paljon. Tosiaan, siitä palkasta meni melkein puolet niihin farkkuihin, kauhistelee Autonen Lepistö. Aiemmin lapsenhoidolla ja soittamalla ansaituilla rahoilla hän ei muista ostaneensa mitään merkittävää. Ne menivät nuoren ihmisen elämäntarpeisiin. Seuraavana kesänä ei vastaavia töitä löytynyt, mutta sitä seuraavana vuonna Autonen-Lepistö kävi taas tienaamassa tonnin ja tällä kertaa porrassiivoojana. Hän pääsi myös loppukesästä sijaistamaan vakituista siivoojaa tämän kesäloman ajaksi. Työ oli fyysisesti raskasta, mutta siitäkin hän tykkäsi. – Itse asiassa olen aina tykännyt siivoamisesta, koska siinä näkee heti työnsä jäljen, sanoo Autonen-Lepistö. Musiikki alkoi viedä Tänään luultavasti kaikki vähänkään paikallista musiikkia seuraavat tuntevat Autonen-Lepistön Mäntän sekakuoron ikipirteänä temperamenttisena johtajana, joka laittaa itsensä aina täysillä likoon. Hän on opettanut myös Merikanto-opistossa jo pitkään ja näiden ohella käynyt edelleen myös soittokeikoilla erilaisissa kokoonpanoissa. – Musiikki taisi tulla mukaan elämään jo ihan pienenä. Äiti on kertonut minun hyräilleen kappaleita jo ennen kuin opin puhumaan. Siitä eteenpäin lauloin koko ajan lähes joka paikassa. Pienenä ei tullut edes mieleen, että haluaisin joskus soittaa jotain soitinta. Sitten ekalla luokalla sain tietää musiikkikoulun pääsykokeista ja ilmoitin oitis äidille meneväni niihin. Vastoin silloisia toiveitani valikoitui pääsoittimeksi viulu. Niistä pääsykokeista sain täydet pisteet, muistelee Autonen-Lepistö. Alussa laiska harjoittelija Siitä alkoi alussa hiukan onnahdellen Katjan soittoura. Hän tunnustaa olleensa alussa laiska harjoittelemaan, jopa niin laiska, että jossain vaiheessa oli tulla kenkää musiikkikoulusta. – Noin kolmentoista ikäisenä aloin harjoitella kunnolla ja samalla aloin nauttia soittamisesta. Silloin soitettiin pelkästään klassista musiikkia, mutta muutamaa vuotta myöhemmin aloin soittaa myös muunlaista musiikkia. Tajusin silloin, että musiikki pitää valita kuulijoiden mukaan. Esimerkiksi juhannusjuhlissa ei ole kovin järkevää alkaa soittaa vaikeita viulukonserttoja, sanoo Autonen- Lepistö. Konservatorio kutsui Päätös musiikista tulevana ammattina syntyi vasta lukiossa. – Lähes kaikki muut pitivät musiikin teoriaa pakkopullana, joten en uskaltanut edes sanoa nauttivani myös siitä, naureskelee Autonen-Lepistö. Hän kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1995 ja aloitti saman vuoden syksyllä opinnot Tampereen konservatoriossa alttoviulu pääaineenaan. Perusopinnot kestivät neljä vuotta ja niitä seurasi jatko-opintoja. Opiskelujen aikana hän hankki rahaa muun muassa opettamalla viulunsoittoa ja tekemällä erilaisia soittokeikkoja. Siinä vaiheessa tuli soitettua lähes tyystin klassista musiikkia. Hän sanookin eläneensä vuosikausia jonkinlaisessa klassisen musiikin kuplassa. Takaisin Mänttään Opiskelujen viimeisenä vuonna Autonen-Lepistö pääsi tuntiopettajaksi Ylä-Satakunnan musiikkiopistoon ja siitä lähtien opettajan hommia on piisannut vaihtelevasti. – Vuonna 2001 oli vuorossa paluu Mänttään. Sitä ennen olin tavannut täällä asuvan nykyisen mieheni ja perustimme perheen. Hyppäsin sieltä klassisesta kuplastani ihan erilaiseen elämään ja seuraavana vuonna syntyi esikoinen, hän kertoo. –  Mistään töistä ei ollut tietoa, mutta jostain kummasta niitä kuitenkin aina löytyi ja lisäksi miehellä on koko ajan ollut vakityö ja nyt minullakin jo useamman vuoden. Alussa yritin jopa ottaa vähän välimatkaa musiikkiin, joka oli aiemmin monta vuotta vienyt kaiken aikani. Pikkuhiljaa se tuli takaisin ja nyt se taas on hyvällä tavalla oleellinen osa elämää, sanoo Katja Autonen-Lepistö.