Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit

Kuppi kahvia ja menoksi

Ja pappikin sai kahvia juodakseen, kuuluu miesten pöytäseurueesta ja saattoväki herahtaa iloiseen nauruun. Niinpä. Olenhan taas virka-asemani tuoman edun mukaisesti ehtinyt kahvijonoon. Perinteiseen tapaan, niin kuin minulle on kerrottu. Entisaikaan kuulemma emännät laittoivat pullavadille eiliset kännykät, jotka näin saatiin pois vieraiden tieltä. Nokkela lause nosti surun murtamat omaiset hetkeksi iloiseen yhteiseen kokemukseen. Juhla oli todella itkettävä. Miesten paras ystävä, pelikaveri, oli lähtenyt tästä ajasta lyhyen, mutta ärhäkän sairauden myötä. Kukat arkulle äidin kanssa laskivat pienet lapset. Kissimirrit kaulassa, juhlavasti kuten asiaan kuuluu. Kuivia silmiä ei kappelissa ollut. Huokailimme sydämestämme jaksamista ja voimia nuorelle perheelle. Isän harrastukset olivat vieneet hänet moniin tapaamisiin kavereiden kanssa. Isä oli myös tuonut yksityisyrittäjänä leivän kotiin. Elänyt täysillä elämän parhaita vuosia, ruuhkavuosia. Äiti hoitaa perheensä rakkaudella edelleen. Onneksi puolison vanhemmat ovat eläneet niin lähellä perhettä. Ja onneksi, isovanhempien apu on kelvannut. On ymmärretty, että perhe on paras. Pihamme lintulaudalle tuli yksi suloinen orava, jonka liikkeitä ihastelimme aina suoraan ruokapöydästä. Sitten ilmestyi toinen orava. Ja eilen aamulla kolme oravaa! Siirsin oikein tuolin ikkunan viereen, jotta saan tarkemmin katsella niitä. Kaikki nyppivät touhukkaasti jotain pikkusuillaan. Pienin oli villein ja arvelin, että isä kasvatti poikastaan, kun se pyrki samalle apajalle. Ja pikkuinen hyppi nuoruuden riemulla tammen oksille ja sieltä omenapuuhun ja vilisti pitkässä heinikossa ja ruusupenkissä häntä hulmuten. Iltapäivällä istuttelimme pelakuita ja kun piti ottaa kastelukannuun vettä muovisaavista, kohtasi järkyttävä näky: pikkuorava oli tuupertunut veteen. Niillä kyynelillä olisin täyttänyt saavin. Hiljainen hetki ja kuppi kahvia. Ja menoksi. Tai ei ehkä sittenkään. Joskus on hyvä pysähtyä elämän suurten asioiden äärelle. Miten paljon surua ja pettymyksiä elämään liittyykään, kyllähän se arki kuitenkin rullaa omalla painollaan. Kun kerroin pojantyttärelleni suruni oravasta, hän kysyi välittömästi kolmasluokkalaisen viisaudella: kai yrititte elvyttää sitä! Eipä hoksattu! Nolo myöntää, että tilanne tuli niin äkkiä, ettei mielessäni edes käväissyt ajatusta, että olisin voinut yrittää virvoitella pikkuista niin kuin veden varaan joutuneita elvytetään. Olen vielä vakuuttuneempi siitä, että tulevat polvet ovat aina fiksumpia kuin me vanhat.