Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Satojen miljoonien eurojen silmänkääntötemppu? Mäntän jättihankkeen italialainen sijoittaja herättää hämmennystä

Talousvaikuttaja Björn Wahlroos oli hiljattain huolissaan, että Suomessa ei investoida. Onpa hyvinkin. Kuin tyhjästä italialainen Osanna Group on rantautunut Suomeen ja ohjaa sijoittajien rahaa kolmeen eri kiinteistöhankkeeseen. Listalla ovat Mänttä-Vilppula, Luumäki ja Tahko. Tieto italialaisyrityksestä nosti monilla kulmakarvoja. Yrityksen päämääriä epäiltiin tyyliin vedättäjä, itärahan kierrättäjä, ja kummasteltiin miten mänttäläiset olivat lähteneet sellaisen firman kelkkaan, josta kukaan ei ollut kuullutkaan. Osanna Groupista ei mainintoja talousmedioista löydy, eikä yhtiön kotisivuilta taloudellisia tunnuslukuja. Yhtiön ja sen perustajan Francesco Osannan sivuilla on valokuvia erilaisista tilaisuuksista Mäntästä Dubaihin, joissa Osanna poseeraa. Yhdessä kuvassa hän seisoo ghanalaisen miehen kanssa, ja tekstissä kerrotaan yhteistyösopimuksesta Moankran sisämaan satamahankkeesta. Moankrasta ei netistä löydy virallista mainintaa. Ghanassa on kyllä menossa satamahanke, mutta se on nimeltään Boankra inland port. Mäntässä vierailleessaan Osanna sanoi, että Ghanassa yhtiöllä on monta kertaa Mänttää suurempia hankkeita, asuntoja köyhille, sairaala ja lentokenttä. Investointien kokonaisarvoa hän ei kertonut, mutta pelkkä sairaalainvestointi on kuulemma arvoltaan 150 miljoonaa euroa. Osanna esittäytyi henkilöksi, joka kantaa huolta paikkakuntien elinvoimaisuudesta. ”Mänttä-Vilppulan hanke on mutkikas ja omalaatuinen. Ei voi kuin toivottaa onnea.” Eikä kummastelu pääty tähän. Mänttä-Vilppula sanoo Suomen ensimmäisen ilmailualan yrityspuiston investoinnin budjetin olevan 250 miljoonaa euroa ja Osanna hoitaa hankkeen rahoituksen. Mutta kuinka paljon Osannan kautta rahaa Mänttään on tulossa? Ei 250 miljoonaa, vaan 100 miljoonaa euroa. 250 miljoonan hanke pistetään pystyyn sadalla miljoonalla. Mikäs silmänkääntötemppu tämä on? Mäntän kaupungin omistaman Yrke Kiinteistöt oy:n toimitusjohtaja Otto Huttunen selittää, että lisärahoitustarvetta ei ole, koska hankkeen aikana valmistuvat tilat myydään ja saatavat varat käytetään uusien tilojen rakentamiseen ja lainan maksuun. Mänttään Osanna hankkii rahaa Luxemburgista. Francesco Osannalla oli tiedotustilaisuudessa kiire korostaa, että venäläistä rahaa Mänttään ei tule, eikä sijoituksia Maltalta tai Kyprokselta. Mikään ei estä, että Luxemburgista tulisi venäläistä rahaa, mutta sen pitäisi olla tuohta, joka ei ole tarkkailulistalla. Osanna Groupin suomalaisen tytäryhtiön pankki, joka ottaa vastaan rahat, on velvollinen selvittämään rahan alkuperän. Mänttä-Vilppulan hanke on mutkikas ja omalaatuinen. Ei voi kuin toivottaa onnea. Kirjoittaja on Aamulehden toimittaja.