Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Unelmien Helmiä

Vuosi sitten nappasin valokuvan asfaltista – kivisestä maasta, jonka pinnassa saattoi nähdä jo askelletun elämän jäljet. Tuona kesäaamuna minua odotti kuitenkin toisenlainen näky. Kävelykatuun oli maalattu kirkkaita värejä ja käänteitä - Kiepon logo, joka hohkasi ylvästä historiaansa harmauden keskeltä. Keskustan paraatipaikalla sijaitsevien lasi-ikkunoiden takana aukesi kiinnostava maailma. Toukokuussa 2018 pop-up-tilaan auennut Unelmien Helmiä oli tuonut Mäntän keskustaan uudenlaisen yrityksen, täynnä käsityötä, lähituotantoa, yhteisöllisiä fanituotteita, sekä toiveikkuutta. Toiveikkuutta siitä, että pienikin kauppa-alue voi pysyä ajan vääjäämättömässä kehityksessä mukana. "Vaatii rohkeutta ryhtyä yrittäjäksi, vaatii kanttia punoa helmistä kokonainen helminauha.” Pääsin tänä kesänä tutustumaan liiketilan yrittäjään, Minna Jyväsjärvi-Kivirantaan . Isäni kootessa näyttelyänsä pop-up-galleriaan oli minulla aikaa perehtyä Minnan arvokkaaseen kädenjälkeen. Huolellisesti valmistetut käsityöt, paikallisuutta korostavat tuotteet, sekä lempeästi itsepalveluperiaatteella toimiva kiekkokahvila olivat palasia sellaisesta optimismista, joihin suurkaupunkien kyynisyydessä ei enää taivuta. Toisaalta, harvassa paikassa nähdään myöskään sellaista ystävällisyyttä, jolla Minna ja hänen äitinsä ottivat vastaan asiakkaat, sekä Mänttään saapuneet turistit. Minnan liikeidea oli kauttaaltaan pyyteetön. Sananmukaisesti, täynnä unelmien helmiä. Kuukautta aiemmin tässä lehdessä kerrottiin murheellisia uutisia: Unelmien Helmiä laittaa ovensa kiinni elokuun lopussa. Se on tuttu tarina myös kotikaupungissani Tampereella. Vuosia aiemmin myös minä ja siskoni suljimme tohvelikauppamme ovet, aivan kuten lukuisat muutkin kivijalkayrittäjät ovat täälläpäin tehneet. Nykyisin sulkemisuutisia tulee päivittäin. Vaatii rohkeutta ryhtyä yrittäjäksi, vaatii kanttia punoa helmistä kokonainen helminauha. Siksi kotipaikkaansa rakastavat ihmiset tarvitsevat Minnan kaltaisia haaveilijoita, jotka luovat näyteikkunan toiveikkuudelle. Jälkeenpäin minua jäi harmittamaan, etten lähtiessäni huomannut sanoa ääneen sitä, mitä olin jo ensitapaamisestamme asti ajatellut. Onneksi Mänttä on täynnä toisia mahdollisuuksia. Siksi kirjoitan lauseeni tähän. Kiitos Minna sinulle siitä, mitä tämän kaupungin eteen olet tehnyt. Kiitos siitä, että sinä unelmoit.