Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Pirkanmaalla kolmas päivä peräkkäin ilman uusia koronavirustartuntoja – Taysin alueella ei yhtään koronapotilasta sairaalassa

Pirkanmaalla ei ole vahvistettu uusia koronavirustartuntoja, kertoo Tampereen yliopistollinen sairaala Tays lauantaiaamuna. Kaikkiaan Pirkanmaalla on Taysin mukaan todettuja tartuntoja 241. Tays kertoi myös torstaina ja perjantaina, ettei uusia tartuntoja ole vahvistettu lainkaan. Keskiviikkona Tays kertoi neljästä uudesta vahvistetusta tartunnasta. Nämä tartunnat todettiin neljällä saman matkaseurueen jäsenellä. Luku oli suurin sitten toukokuun puolivälin. Taysin erityisvastuualueella ei ole enää yhtään potilasta sairaalahoidossa. Virukseen liittyviä kuolemia vastuualueella on ollut kolme. Koko maassa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kertoi perjantaina 33 uudesta koronavirustartunnasta koko maassa. THL:n mukaan varmistettuja tautitapauksia oli koko maassa 6 776. Laboratoriotestillä todetut tartunnat ovat vain osa todellisesta tartuntamäärästä.