Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Kulttuuripersoona Sirpa Timonen tienasi ensimmäiset rahansa juomalla mölleriä

Vilppulan entinen sivistystoimen johtaja ja edelleen vahvasti monessa mukana oleva kulttuurivaikuttaja Sirpa Timonen syntyi sodan loppuvaiheissa Tampereella keski-ikäisen isän ja nuoren äidin esikoiseksi. Vanhempiaan hän kuvaa ensimmäisen polven kirjanoppineiksi. Heidän lisäkseen kasvattajayhteisöön kuului kaksi mummua ja pappa. Lapsuus kului lukiessa, kirjoittaessa. Lisäksi tyttö harrasti musiikkiopistossa lausuntaa ja viulunsoittoa. Pienestä pitäen Sirpa Timonen rakasti esiintymistä ja esiintyikin varmaan kaikissa koulun juhlissa. Hän sai lempinimen Muusa, jota sitten kantoi niin koulu- kuin opiskeluaikanakin. Sirpa Timonen kävi Johanneksen kansakoulua ja ylioppilaaksi pääsi Kalevan yhteiskoulusta. Hän kuvaa itseään epäkäytännölliseksi ja elätteli luuloja taiteellisesta elämänkutsumuksesta. – Viikkorahoja ei maksettu, mutta ensimmäiset ansioni sain juomalla. Mummu maksoi 20 penniä päivittäisestä ruokalusikallisesta kalanmaksaöljyä. Kymmenen korvilla älysin kieltäytyä, Sirpa Timonen muistelee. Hänen kesätyöuransa ei aikoinaan alkanut aivan suunnitelmien mukaan, eikä varsinainen työurakaan mennyt aivan niin kuin alun perin oli toiveissa. – Sain 14-vuotiaana pikkusiskon. Mummu hoiti häntä talvet, ja kun toisten tavoin halusin kesätöihin ja omaa rahaa, vanhempieni mielestä minun oli suvet oltava mummun apuna, Timonen kertoo. – Viikkorahoja ei siihen aikaan maksettu, mutta kaiken tarvitsemani kyllä sain. Koulun loputtua minut kyörättiin Näsijärven saareen, ja ennen koulun alkua haettiin pois. Opin uimaan ja soutamaan. Pari kielikurssia, ja pääsy mummun kotitaloon Pälkäneelle olivat juhlaa, Timonen jatkaa. Ensimmäisen työpalkkansa hän sai lukiolaisena, kun ohjasi koulun adventtivesperin Tuomiokirkkoon. Pikku haasteet eivät pelottaneet siihenkään aikaan. – Tuoreena ylioppilaana vuonna 1963 halusin hakea teatterikouluun dramaturgilinjalle, mutta isäni ilmoitti, että on niitä kunniallisiakin ammatteja. Hän ei anna lupaa eikä rahaa. Taisi olla isä- Ville oikeassa. Hän on muutenkin ollut merkittävin vaikuttaja elämässäni, Timonen toteaa. Sirpa Timonen opiskeli Helsingin yliopistossa suomea, kirjallisuutta, kansanrunoutta ja muuta tuohivirsukulttuuriainesta. Hän valmistui filosofian maisteriksi ja Suomen Puheopistosta logonomiksi. Opiskeluaikana hän toimi kouluissa sijaisena, leireillä isosena, yliopistolla monistajana, työväenopistossa tuntiopettajana. Sirpa Timonen pohtii, mahtoiko myöhemmin olla työpaikkauskollinen vai laiska lähtemään. Ensimmäisessä työpaikassaan Kiljavan Ammattiyhdistysopistossa Timonen oli 14 vuotta äidinkielen ja puheviestinnän opettajana luottamusmiesjaostossa. Lisäksi Sirpa Timonen opetti iltatöinä Sibelius- akatemiassa puheviestintää ja Työväen Sivistysliiton viikonloppukursseilla puhumista ja luovaa ilmaisua pitkin Suomea. Lapsetkin pieninä luulivat, että äiti on ammatiltaan joku puhuja. Kiljavan aikoina hänen arvostettu oppi-isänsä oli Kalle Pirttijärvi . – Vuodesta 1986 eläkkeelle jäätyäni vuonna 2008 saakka olin Vilppulan kunnan palveluksessa. Tulin kansalaisopiston rehtoriksi, ja jouduin vapaa-aikatoimenjohtajaksi ja sen jälkeen sivistystoimenjohtajaksi, Timonen kertoo. – Kun Mänttä ja Vilppula yhdistyivät, koin hankalaksi päällekkäisten johtajavirkojen sekamelskan. Päätin jäädä varhennetulle eläkkeelle, mutta Yhteiskoulun silloinen rehtori Reijo Niemelä tarjosi minulle huikeat kaksi ja puoli vuotta alkuperäisessä ammatissani äidinkielen lehtorina, Timonen jatkaa. Kunnanjohtajista Esa Rannan tuki oli tärkeä Timoselle Rannan eläkkeelle jäännin jälkeenkin. Heikki Rosenström puolestaan antoi hänelle siivet toteuttaa hullujakin ideoita, kunhan budjetissa pysyttiin. – Työhöni olen saanut ujutetuksi sitä taidettakin, Kiljavan kulttuurikesiä, kulttuurimatkoja, Vilppulan pitoteatteria, viron kieltä, sukututkimusta, lausuntamatineoita. Kulttuurin kimpussa olen vielä eläkeläisenäkin, Timonen sanoo. Vuosina 2006 - 2011 hänellä oli yritys Taidekahvila Pelimannin Penkillä. Taidetarjontaa oli runsaasti, mutta aviomies Raimo suostui tähän ideaan viideksi vuodeksi. Sopimuksessa pysyttiin. Viimeinen tilaisuus Timosen kotona Pelimannin Penkillä oli hänen miehensä Raimon muistokonsertti kesällä 2015. Miehensä tukea luovuutensa rävähtämisessä Timonen kuvaa korvaamattomaksi. – Kiitollisena muistelen työuraani täällä Tarjanteen rannalta Pelimannin Penkillä. Olen saanut käydä koulua. Olen saanut tehdä koulutustani vastaavaa työtä ja pääosin siinä viihtynytkin. Elämältä on maistunut, Sirpa Timonen päättää.