Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Editoinnin inflaatio

Opettelin kymmensormijärjestelmää Adler-kirjoituskoneella, jonka näppäimistö oli peitetty erivärisillä muovisilla hatuilla, kullekin sormelle oma värinsä. Tällä menetelmällä opin jo nuorena kirjoittamaan virheettömästi ja nopeasti. Tulevissa toimittajan tehtävissä siitä oli hyvä apu. Yhä edelleenkin, kun saan eteeni vanhan kirjoituskoneen, osaan puhdistaa sen kirjasimet sinitarralla, asettaa tabulaattorit paikalleen (niin, tiedän mitä ne ovat), säätää reunaesteet ja rivinvälin. Mutta sitten tuleekin vaikeampaa. Paperille printtautuu kirjain kirjaimelta tajunnanvirtaa, suttua ja yliviivattavaa tekstiä enemmän kuin valmista. Huomaan, että vuosien myötä olen niin tottunut tähän niin kutsutun tekstinkäsittelyn jatkuvaan lisäilyyn ja poistelemiseen, että ehyen, virheettömän liuskan kirjoittaminen ilman korjauksia on mahdotonta. Samasta syystä kirjeen tai edes postikortin kirjoittaminen käsin on todella kömpelöä. ”Nopeus on vienyt meidät umpikujaan” Kirjoittaminen on nopeutunut ja helpottunut, mutta samalla julkaiseminen on muuttunut liiankin helpoksi. Olemme usein omien blogitekstiemme ja päivityksiemme ainoat esilukijat. Tiedotusvälineissä tekstin toimittajien eli editoijien määrä on vähentynyt rajusti. Kieli- ja kirjoitusvirheitä jää valmiiseen tekstiin, kun yhä harvempi lukemisen ammattilainen käy juttua läpi ennen tekstin julkaisua. Tiedotteita julkaistaan lehdissä sellaisenaan. Kirjoitetun kielen taso on laskenut niin kirjallisuudessa kuin tiedonvälityksessäkin. Nopeus, jota tavoittelimme sormet nivelrikosta paukkuen, on vienyt meidät umpikujaan. Tekstiä tuotetaan vauhdilla, mutta ajatuksia ei enää ehditä hioa eikä tietoja tarkistaa. Toisaalta on hyvä, että kukaan ei enää pidä lehdessä painettua tekstiä jumalan sanana. Medianlukutaito ja kriittisyys ovat lisääntyneet. Jos teksti on tehty hätäisesti, lukijakunta saa usein toimia kollektiivisena toimitussihteerinä. Ensin valistunut lukija huomaa tekstissä virheen ja toimitus joutuu korjailemaan sähköiseen versioon jo maailmalle päästettyä hengentuotetta. Kun painettu lehti ilmestyy, juttu on monesti jo käynyt tämän oikomishoidon läpi. Vaikka entisaikojen uutishuoneet kasvattivat erikoisia auktoriteetteja ja ylimielistä asennetta, joita ei enää ole ikävä, välillä huomaan ikävöiväni sitä kollektiivista koneistoa, joka pani nuoren toimittajan kirjoittamaan jutun vaikka kokonaan uudestaan, mikäli kieli tai ajatus ei oikein kulkenut. Kirjoittajan olisi hyvä välillä osata myös jarruttaa ja käyttää aikaa timanttiensa hiomiseen.