Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Urheilevan lapsen vanhemman tärkein tehtävä on kuunnella lastaan

Lukuisia urheilusta lapsille aiheutuneita rasitusmurtumia ja muita liiasta treenaamisesta aiheutuneita ongelmia hoitanut fysioterapeutti-osteopaatti Tiina Lehmuskoski on koonnut vihdoin oppinsa kirjaksi. Lehmuskoski on kirjoittanut urheilevan lapsen vanhemmille helppotajuisen ja ihmisläheisen kirjan Urheileva lapsi – Vastuullinen vanhempi (Fitra, 2019, 144 sivua). Kirjallaan Lehmuskoski haluaa vaikuttaa lasten harrastuskulttuurin muuttumiseen järkevämmäksi vanhempien tietoisuutta lisäämällä. – Toive kirjasta lähti vastaanotolleni tulleiden lasten vanhemmilta ja heidän epätoivostaan, mistä he voisivat saada lisätietoa asiasta. He halusivat nimenomaan heidän tasollaan olevaa tietoa, ei niinkään mitään tieteellistä, Lehmuskoski sanoo. Lehmuskosken teos on suunnattu kaikille, joiden lapset urheilevat tasosta riippumatta. Kirjassa on ohjeita niin harrastavan lapsen vanhemmille kuin niillekin, joiden lapsi tähtää huipulle tai on jo siellä. – Haluan kirjallani erityisesti herätellä sitä, että lapset saavat olla lapsia lapsuutensa aikana ja sitä, mitä me opetamme lapselle urheiluharrastuksella ja olemmeko me vanhemmat tietoisia siitä, mitä opetamme, Lehmuskoski sanoo. Lehmuskoski haluaa herätellä vanhempia miettimään, mitä he opettavat sillä, jos ovat lapselle liian lepsuja eikä treeneihin koskaan tarvitse mennä tai jos he opettavatkin toista ääripäätä, missä prässätään lasta eikä lapsi saa riittävää tukea vanhemmalta vaan joutuu itse huolehtimaan esimerkiksi riittävästä levosta ja ruokailusta. – On tärkeää miettiä, mitä opetamme isossa kuvassa. Tässä samalla harjoitellaan elämäntaitoja kokonaisuudessaan, Lehmuskoski sanoo. Kaikessa lapsen harrastamisessa ja kilpailemisessa tärkeintä on muistaa kuunnella lasta itseään. Lehmuskosken mukaan vanhemman tulisi selvittää lapseltaan se, miksi hän harrastuksessaan käy ja miksi hän tykkää käydä siellä. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että mikä lapsen tavoite harrastamisessa on. Silloin kun vanhempi tietää, mikä lapsen oma tavoite harrastuksessa on, osaa vanhempi suhteuttaa oman tukensa lapsen tavoitteeseen. – Se, että käy harrastuksessa siksi, että haluaa olla esimerkiksi seuraava Teemu Selänne, on tavoitteeltaan täysin eri kuin se, että haluaa käydä harrastuksessa kun kaveritkin käy, Lehmuskoski kuvailee. Vanhemman tulee kuunnella lasta myös siinä, haluaako lapsi treenata ja vai ei, ja miten hän haluaa treenata. Lehmuskosken mukaan pitää osata kuunnella lasta siinäkin, miksi hän ei halua lähteä harrastukseen. – Onko kyse siitä, ettei jaksa vai ei halua lähteä, kun tuleekin kiva televisio-ohjelma vai mikä siinä on taustalla, Lehmuskoski neuvoo. Vanhemman tärkeä tehtävä on myös ottaa vanhemman vastuu lapsen harrastamisesta eikä ajatella vastuun lykkäämistä valmentajalle. – Jokaisen vanhemman vastuulla on miettiä se, onko tämä treenimäärä ja -tyyli omalle lapselle sopiva. Viime kädessä oma vanhempi on aina vastuullinen, vaikka tehdään hyvää yhteistyötä valmentajan ja aikuisten kesken, Lehmuskoski sanoo. – Alakouluikäisen lapsen treenaamisessa vanhemman rooli on suhteessa isompi kuin yläkouluikäisellä. Vanhemman on syytä muistaa myös se, että usein alakouluikäinen lapsi kunnioittaa aikuista niin paljon, ettei välttämättä kerro, jos treenaaminen sattuu tai on treenejä on liikaa. Lehmuskosken mukaan asiasta sanomiseen voi olla iso kynnys ja useimmiten siihen lapsi tarvitsee vanhemman tukea. – Yläasteikäistä kyllä voi jo, ja pitääkin vastuuttaa omasta tekemisestään ja tavoitteiden miettimisestä, Lehmuskoski sanoo. ”Jokaisen vanhemman vastuulla on miettiä se, onko tämä treenimäärä ja -tyyli omalle lapselle sopiva. Viime kädessä oma vanhempi on aina vastuullinen.” Yläasteikäiseltä voi Lehmuskosken mukaan jo vaatia itsenäistä tekemistä treenaamisen, ruokailun ja levon suhteen. Kuitenkin aikuisen on oltava tietoinen, miten toteutus tapahtuu ja olla tarvittaessa apuna ja tukena. – Vaikka kyse on nuoresta, on aikuisen oltava vastuussa, ei nuoren itsensä, Lehmukoski huomauttaa. Nuorempia vanhempi voi osallistaa ja opastaa niihin rutiineihin, mitä harrastamiseen liittyy, kuten ruokailuun heti treenien jälkeen ja tiettyyn nukkamaanmenoaikaan. Treenaamiseen liittyy myös kehonhuolto, jota on hyvä opetella pienestä pitäen. Omaehtoista kehonhuoltoa ovat esimerkiksi venyttelyt. Hierontaa ja muuta kehonhuoltoa Lehmuskoski sanoo tarvittavan viimeistään siinä vaiheessa, kun treenipäiviä on enemmän kuin vapaapäiviä. Kokonaisuudessaan harrastavan lapsen, tai kenen tahansa, on syytä pitää huoli treenaamiseen lisäksi monipuolisesta ja riittävästä ravinnosta sekä riittävästä levosta ja unenmäärästä.