Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Ilo irti kesästä

Kesä on erilaisten kokemusten ja elämysten aikaa. Ollaan ainakin osa kesästä irti arjen töistä ja vapaita toteuttamaan monenlaisia haaveita. Itse jaksan joka kevät haaveilla, että jo vihdoin saisin veneen kotirantaan ja pääsisin, edes kerran, jonain aamuna varhain, soutelemaan hiljaista järven selkää. Vene kyllä jo on, mutta se ei ole enää moneen kesään päässyt ulos kesäkodin autotallista. Siellä se odottelee maitokärryjen kanssa, että joku taas tulisi ja innosta puhkuen ajelisi veneen rantaan. Näin vanhemmiten kesät ovat vielä lyhyempiä kuin lapsena. Nykyään ei enää ehdi saada oikein mitään aikaiseksi. Yksi haave on myös, että saisin joskus ihan rauhassa heittää mato-ongen ja jäädä odottelemaan, että nälkäinen ahven nappaisi madon. No, haaveeksi sekin on monta vuotta jo jäänyt. Ehkäpä sinullakin on joitan toteutumattomia haaveita. Sunnuntaina sitten viimeisen kyläkirkossa pidetyn sanajumalanpalveluksen jälkeen kiireesti pyhäpaita vaihtui hellemekkoon ja ensi kertaa elämässäni ajelin polkupyörällä läheiseen rantaan mukana kaksi tuliterää mato-onkea ja papan löytämät madot. Sitten laiturille ja koukut veteen. Kovasti nyppi heti, mutta vain madon syönnin verran. Mutta se onnentunne: ajatella, minä seison tässä kuumassa ilta-auringossa ja lumpeiden täplittämässä järvessä keikkuu pirteän punavalkoinen mato-ongen koho! Tätä olen odottanut niin monta vuotta! Ja sitten yritän nostaa monta kertaa kalaa ylös, mutta eihän siellä mitään ole. Pyydän kolmasluokkalaista pojantytärtäni, mielestäni kokenutta kalastajaa, auttamaan. Ja siitä alkaa kesän upein hetki: tyttö heittää ongen veteen ja siinä samassa, nostaa pyristelevän kalan laiturille! Voi sitä iloista kikatusta ja kiljahduksia, kun lopulta on kymmenen kalaa narrattu. Kun vanhemmat tulevat hakemaan tytärtään kotiin, selviää, että nämä olivat hänellekin ensimmäiset pyydystetyt kalat. Kesää on vielä jäljellä, tehdään hyviä kesämuistoja!