Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Oletko raskaana koronavirusepidemian aikana? Tutustu Pirkanmaan sairaanhoitopiirin ohjeisiin

Raskaana olevat ovat kuitenkin muuta väestöä alttiimpia hengitystieinfektioille. Sen vuoksi suositellaan, että raskauden ajan noudatetaan erityistä varovaisuutta, pidetään suojaetäisyyksiä ja vältetään ihmisjoukkojen keskellä liikkumista. Jos raskaana oleva tunnistaa itsessään tällä hetkellä hengitystieinfektion oireita, hänen on noudatettava samoja ohjeita kuin muunkin väestön. – Odottavan äidin ei siis pidä hakeutua naistentauti- ja raskauspäivystykseen, vaan hänen on vältettävä yhteyksiä muihin ihmisiin ja noudatettava hyvää käsi- ja yskimishygieniaa, Pirkanmaan sairaanhoitopiiristä todetaan. Kotona pysymistä suositellaan Terveyspalveluihin ei tarvitse olla yhteydessä, ellei tilanne muutu huolestuttavaksi. Kotona pysymistä suositellaan niin pitkään kuin hengitystieinfektion oireet jatkuvat ja sen lisäksi on hyvä olla kotioloissa vielä yhden oireettoman päivän ajan. – Mikäli sairastat oireista hengitystieinfektiota tai sinulla on todettu koronavirusinfektio tai olet karanteenissa, ja sinulla on ajanvaraus äitiyspoliklinikalle, soita arkisin virka-aikana numeroon 03 311 66421. – Jos raskauteen liittyy ongelma, joka vaatii päivystyskäyntiä raskauspäivystyksessä, soita ensin päivystyksen takaisinsoittonumeroon 03 311 65942 ja kuuntele viesti. Valitse sen jälkeen numero 1. Jos synnytys käynnistyy ollessasi sairas Mikäli synnytys on käynnistymässä hengitystieinfektio-oireiden ja karanteenin aikana, on soitettava numeroon 03 311 65942 ja viestin jälkeen valittava numero 2. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Synnytykseen saa tavallisesti osallistua yksi tukihenkilö, jonka on oltava terve eikä hän ole oleskellut ulkomailla synnytystä edeltävinä 2 viikkona. Sen sijaan hengitystieoireisen tai karanteenissa olevan synnyttäjän tukihenkilö ei saa osallistua synnytykseen. – On hyvä muistaa, että perheen muiden lasten ja kaikkien vieraiden vierailukäynnit synnyttäjän luona osastolla on kielletty koronavirusepidemian ajan. Nykytiedon valossa koronvirus ei lisää keskenmenoriskiä eikä siirry raskaana olevalta äidiltä sikiöön. Ei ole tietoa, että koronavirus pääsisi istukan läpi. Koronavirusinfektion sairastaneiden äitien lapsilla ei myöskään ole todettu epämuodostumia. Lisätietoa voi hakea Pirkanmaan sairaanhoitopiirin sivuilta.