Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Paliksen ilkivallantekijät ilmoittautuivat itse

Mänttä-Vilppulan nuorisoasiainhoitaja Ari Lillukkamäki kertoo, että Vilppulan nuorisotiloissa Paliksella heinäkuussa ilkivaltaa tehneet ilmoittautuivat itse nuorisotoimeen. Asiat on Vilppulan Paliksen tapauksen suhteen selvitetty neuvottelussa, jossa oli mukana myös asianomaisten vanhempia. Paliksen nuorisotiloissa ei tapahtuneen jälkeen, 17.–19. heinäkuuta, kuukauteen järjestetty ilta-aukioloa. Palis on ollut normaalisti avoinna jälleen koulujen alkamisviikon jälkeiseltä viikolta lähtien. KMV-lehti kertoi heinäkuun lopulla, että Paliksen nuorisotila Mänttä-Vilppulassa oli joutunut ilkivallan kohteeksi. Nuorisotiloissa oli oleskeltu luvattomasti viikon 26 viikonloppuna. Paikalla oli rikottu muun muassa ovia ja sohvanpäällinen, myös joitain tavaroita oli viety. Asiasta tehtiin rikosilmoitus, minkä jälkeen asian käsittelyä jatkoi poliisi. Lillukkamäki kertoi heinäkuussa, että Paliksen tilat pysyvät suljettuna, niin kauan kunnes tekijät on saatu selville ja viedyt tavarat tuotu takaisin. Tekijöiden toivottiin itse ilmoittautuvan, että asia voidaan selvittää nuorisotoimen ja tekijöiden kesken. Lillukkamäki kertoi heinäkuussa, että jonkin verran nuorisotoimeen oli tullut jo silminnäkijähavaintoja.