Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Keskikesän kolumni

Tämä kevät ja kesä on jäänyt monen mieleen pysyvästi. Virustaudin vaikutukset ovat koskettaneet jokaista. Työttömyys ja lomautukset ovat koskettaneet lähes puolta miljoonaa ihmistä. Etätyöt ja etäkoulun käynti sekä iäkkäämpien ihmisten suojelu sitoivat ihmiset perhepiiriin pitkäksi aikaa. Matkustus ja yritystoiminnan rajoitukset sekä ihmisten varovaisuus pysäyttivät liikevaihdon monissa palveluyrityksissä. Onneksi me taidamme selvitä tästä kulkutaudista pelättyä vähemmällä. Suomen tautitilanne on niin hyvä, että maanantaina purettiin poikkeuslain voimassaolovaltuus, ja Suomi palaa siten normaalioloihin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että koronan uhka olisi päättynyt tai varovaisuudesta kannattaisi tinkiä. Kulutus on monilta osin elpynyt kriisiä edeltävälle tasolle. Rahan käyttö on kasvanut sitä mukaa, kun tautitilanne on hellittänyt. Rajoituksia on voitu purkaa ja olemme uskaltautuneet jälleen asioimaan. Akuutin kriisituen jälkeen olemme nyt siirtymässä elvytyslisätalousarviolla uuteen vaiheeseen. Tällä ja ensiviikolla tullaan hyväksymään historian suurin lisätalousarvio 5,5 miljardia. Lisätalousarviolla tuetaan talouden elpymistä ja yhteiskunnan liikkeelle saantia. Tärkeää on myös vahvistaa ihmisten ja yritysten luottamusta. Valtion väliintulolla on koitettu estää Suomen talouden romahtaminen ja ennen muuta yritysten laajamittainen kaatuminen. Ilman tukitoimia tilanne olisi monin verroin huonompi. Olemme uuden edessä, ja sitä suosii myös viime päivien lämpimät ilmat. Toivotaan, että keskikesän taitoksessa niin ilmat kuin ihmisten hyvinvointi jatkuvat parempaan suuntaan. Tänä viikonloppuna vietämme keskikesän juhlaa. Kaupungit hiljenevät, kokot syttyvät ja saunat lämpenevät, niin kodeissa, kuin mökeillä. Suosikaamme kotimaisia, lähellä tuotettuja raaka-aineita kesän herkkujen valmistuksessa ja tukekaamme paikallisia yrittäjiä ruoka- ja juomavarastojen täytössä. Näin teemme samalla myös hyvää Suomelle. Juhannusta on perinteisesti vietetty oman porukan kesken ja mikä sopiikaan paremmin tähän kauniiseen, mutta poikkeukselliseen kesään. Hyvää juhannusta.