Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Eurovaalikone

Aika tehdä hakemusta kulttuuripääkaupunkihankkeeseen

Kulttuuripääkaupunkihankkeen pääkuntakumppani Mänttä-Vilppula haki helmikuussa hankkeelle tuotantokoordinaattoria. Hakijoita oli 21, joista kuusi kutsuttiin haastatteluun. Tehtävään valittiin Vilppulasta kotoisin oleva filosofian maisteri Sipriina Ritaranta , joka aloittaa tehtävässään 25. huhtikuuta.  – Katsoimme, että Ritarannalla on tehtävään vaadittava monipuolinen kulttuurialan koulutus, ja hän on tehnyt vaativia kulttuurituottamisen ja viestinnän tehtäviä aiemmissa tehtävissään. Hänellä on kulttuurikentän tuntemusta Helsingin lisäksi myös Mänttä-Vilppulasta, vt. kulttuurijohtaja Antti Korkka kertoo. Eurooppalainen näyteikkuna Ritaranta tulee työskentelemään osana Tampereen hakutiimiä ja ryhtyy samalla kokoamaan pääkuntakumppanin alueella tuotettua sisältöä eri kulttuuritoimijoiden kanssa. – Tämä on iso hanke, ja sitä valmistellaan kaksivaiheisesti. Ensimmäisen hakuvaiheen on määrä olla valmis toukokuussa 2020. Uskomme tulevamme valituksi toiseen vaiheeseen, jossa hakemusta täydennetään alkuvuoteen 2021 mennessä, Korkka toteaa–  Hakemukset käsitellään Euroopan komission asettamassa riippumattomassa asiantuntijaraadissa, jossa on 12 jäsentä. Virallisen nimeämisen vuoden 2026 kulttuuripääkaupungiksi tekee opetus- ja kulttuuriministeriö kesällä 2021. Toinen vuoden 2026 kulttuuripääkaupunki valitaan Slovakiasta. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. –  Nyt on kriittisin vaihe menossa, kun meillä on vuosi aikaa tehdä vakuuttava hakemus ja kertoa, millaista ohjelmasisältöä meiltä on luvassa. Tavoitteena on tehdä vaikuttavia ja puhuttelevia produktioita, jotka tekevät meistä eurooppalaisen näyteikkunan ja antavat näkyvyyttä sekä valtakunnallisesti että kansainvälisesti, Korkka kuvailee. Tampereen lisäksi mukaan kilpailuun ovat ilmoittautuneet tällä hetkellä Oulu ja Savonlinna. Kaupunkien on ilmoitettava halukkuudestaan lähteä hakemiseen mukaan viimeistään huhtikuun alkuun 2020 mennessä. Aiempia kulttuuripääkaupunkeja Suomesta ovat olleet Helsinki ja Turku. Pirkanmaalta panostusta Pirkanmaalta yhteistyökuntia on jo 15. Hämeenkyrö, Ikaalinen, Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Parkano, Pirkkala, Pälkäne, Ruovesi, Sastamala, Valkeakoski, Vesilahti, Virrat ja Ylöjärvi ovat ilmoittautuneet mukaan. – Haluamme Tampereen tulevan valituksi, se saa nyt merkittävää panostusta koko Pirkanmaan alueelta. Teemme lujasti töitä, että valinta osuu Tampereelle ja että Mänttä-Vilppula voisi olla siinä näkyvästi esillä pääkuntakumppanina. Hankkeen luovana johtajan Tampereella toimii Juha Hemánus ja vastaavana tuottajana Eija Oravuo . – Koko tiimissä tulee työskentelemään 8–10 henkilöä eri pituisissa työsuhteissa ohjelma-, tuotanto- ja viestintäpuolella. Tässä vaiheessa kokoaikaisia henkilöitä on valittuna tiimiin jo kuusi, Korkka sanoo. Hankkeen pääkuntakumppanin osalta rahoituksesta vastaavat Mänttä-Vilppulan kaupunki ja Serlachius-museot yhteisesti.