Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit

Miksi perjantai 13. päivä on epäonnenpäivä?

Perjantai 13. päivä epäonnenpäivänä on antropologisen tutkimuksen mukaan 1900-luvulla syntynyt uskomus. Siinä on yhdistynyt epäonnennumeron, 13, ja epäonnenpäivän, perjantain, taikausko, jossa niiden yhteisvoimasta tuli todella epäonninen perjantai 13. Näiden kahden epäonnenpäivän puolikkaan epäonnen historia tulee siis selvittää erikseen, jotta saamme selville miksi juuri tämä yhdistelmä on valikoitunut huonon päivän valtiaaksi. Moninaisia merkityksiä Numeron 13 historia voidaan jäljittää 25 000 vuotta vanhaan Lausselin Venuksen , myöhäispaleoliittisen ajan venusveistokseen, jossa naisen hedelmällisyys ja kuun kierto on osattu yhdistää. Lähteiden perusteella antiikin maailmassa numero 13 ei ollut vielä epäonnenluku, mutta sekä hindujen että viikinkien legendoissa mainitaan tarina, jossa kolmentoista ihmisen kokoontumisen samaan tilaisuuteen aiheuttaa epäonnea. Kolmetoista ihmistä oli paikalla viimeisessä ehtoollisessakin. Fakta, joka keskiajan kristillisessä Euroopassa nostettiin esille. Lopuksi numero 13 toimi muinaisessa Egyptissä kuoleman symbolina. Ihminen kävi tämänpuoleisessa maailmassa kaksitoista askelta ja kuolema oli kolmastoista askel. Vuosien saatossa uskomus katosi, mutta numeron 13 suhde kuolemaan säilyi. Perjantain historia kulkee omaa rataansa. Perjantain englanninkielinen sana, friday, viittaa Freijaan, hedemällisyyden jumalattareen. Perjantai oli myös eurooppalaisissa pakanauskonnoissa pyhäpäivä. Raamatussa sen sijaan perjantaina tapahtui paljon pahoja asioita. Muun muassa Jeesuksen ristiinnaulitseminen, Salomonin temppelin tuho ja Noahin arkin rakennukseen johtanut tulva. Freijasta tuli muiden pakanajumalien tavoin harhauskoa kristillisessä Euroopassa. Häneen liitettiin noituus ja pahat teot. Freijan pyhä eläin oli muuten kissa, eläin johon noituus edelleen vahvinten liitetään. Numero 13 ja perjantai toimivat siis vuosisatojen ajan kristillisessä Euroopassa epäonnisina ja pahuuteen liitettyinä. Ne tulevat esiin useasti sanonnoissa ja tavoissa, mutta perjantai 13. päivän synnyn kannalta muutosta alkaa tapahtua 1800-luvun jälkipuoliskolla. Kirjallisuus poimii uskomukset Kirjallisiin lähteisiin perjantai 13. ilmestyi vuonna 1869 Henry Sutherlands Edwardsin , Gioacchino Rocchini elämänkerrasta, The Life of Rocchini, jossa ”monen muun italialaisen tapaan, Rossini pelkäsi perjantaita epäonnenpäivänä ja kolmeatoista epäonnennumerona, on huomionarvoista, että perjantai 13. marraskuusta hän menehtyi ”. Edwardsin tekstistä tulee ilmi, että taikausko on englantilaisen Edwardsin mielestä ”italialainen tapa”, eikä siis ainakaan tuolloin ollut levinnyt Englantiin. Perjantai ja numero 13 esitellään myös erillisinä epäonnisuuksina, jotka yhdistyvät Rocchinin kuolemanpäivässä sen sijaan, että ne olisivat yksi epäonnenpäivä. Seuraava kirjallinen maininta löytyy Ebenezer Cobham Brewerin kirjasta Dictionary of Phrase and Fable vuodelta 1897. Perjantai mainitaan jälleen epäonnenpäivänä ja numero 13 epäonnennumerona, mutta niiden yhdistelmästä ei ole vieläkään mainintaa. Sitä saatiin odottaa vuoteen 1907. Thomas William Lawson kirjoitti suuren suosioon nousseen novellinsa, Friday, the Thirteenth, jossa pörssimeklari käyttää perjantai 13. liittyvää taikauskoa hyväksi, aiheuttaen katastrofin Wall Streetille. Lawson ei todennäköisesti itse keksinyt perjantai 13. päivää, sillä hän käsittelee sitä asiana, joka on jo ihmisten tiedossa. Hänen kirjansa silti lisäsi perjantai 13. päivän mainetta entuudestaan. Näiden kolmen kirjallisen jäänteen perusteella voidaan määrittää, että perjantai 13. syntyi pikkuhiljaa 1900-luvun vaihteessa kulttuuriseen tietoisuuteen perjantain ja numero 13 epäonnisuuden yhdistämisellä, mutta tarkempia syitä miksi keskiajalta olemassa olleet taikauskot yhdistettiin vasta nyt ei ole selvillä. Temppeliherrojen epäonnenpäivä keksittiin nykyaikana Yksi tunnetuimmista perjantai 13. päivän synnyn teorioista on temppeliherrojen tuhoon johtanut 13. perjantai vuonna 1307. Tuolloin Ranskan kuningas Philip IV pidätti satoja temppeliherrojen jäseniä, polttaen roviolla heidän johtajansa, ja tuhoten koko järjestön. Tätä ei ole historiankirjallisuudessa missään vaiheessa yhdistetty yleisesti epäonnenpäiväksi, vaan 1900-luvun kaunokirjallisuus alkoi tehdä niin. Maurice Druonin vuonna 1955 ilmestynyt The Iron King käsitteli aihetta historiallisena faktana, ja myöhemmin muun muassa Dan Brownin Da Vinci-koodi ja Don Rosan Temppeliherrojen kätketty kruunu ovat popularisoineet myytin. Kirjalliset lähteet: Henry Sutherland Edwards, The Life of Rossini, Blackett 1869, sivu 340. Verkkolähteet: Buffalon yliopiston tiedote Don’s Maps - Paleoliittisen ajan arkeologian tietosivu Liveabout sivuston artikkeli urbaanilegendoista National Geographic Wolfram Mathworld sivuston artikkeli Triskaidephobiasta