Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Kaupunki perui yleisötilaisuudet ja tapahtumat toukokuun loppuun asti – Kirjastot, koulut, päiväkodit, uimahalli, kansalaisopisto ja kaupungintalo auki normaalisti toistaiseksi

Mänttä-Vilppulan kaupunki peruu kaikki kaupungin järjestämät yleisötilaisuudet ja tapahtumat 31.5.2020 asti. Myös pienimuotoisemmat kaupungin tilaisuudet, kuten kokoukset, palaverit ja yleisöluennot pidetään pääsääntöisesti etäyhteyden kautta tai siirretään myöhemmäksi. Kaupunginvaltuusto, kaupunginhallitus ja lautakunnat kokoontuvat toistaiseksi normaalisti tai erikseen sovitulla tavalla esimerkiksi etäyhteyden välityksellä kaupungin päätöksenteon varmistamiseksi. Kaupungin laitokset, kuten kirjastot, koulut, päiväkodit, uimahalli, kansalaisopisto ja kaupungintalo ovat auki ja toimivat toistaiseksi normaalisti. Kaupungin laitoksissa asioivia henkilöitä kehotetaan noudattamaan THL:n suosituksia koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Virkamatkat peruttu Kaupungin työntekijöiden virkamatkat kotimaassa ja ulkomailla on peruttu 31.5.2020 asti. Tämä koskee myös koulutuksiin tehtäviä virkamatkoja. Työhön normaalisti liittyvä matkustaminen harkitaan tapauskohtaisesti. Muualla järjestettävät tapaamiset pyritään korvaamaan etätapaamisilla. Tämä koskee myös kaupunkiin suuntautuvia työtapaamisia. Kaupungin toimipaikkoihin suuntautuvia vierailuja kotimaasta ja ulkomailta ei järjestetä tai ne perutaan. Kaupunki pyytää työntekijöitään huomioimaan ulkoministeriön antaman suosituksen ulkomaille matkustamisen välttämisestä myös vapaa-ajalla. Mänttä-Vilppulan kaupunkikonsernin työntekijän, joka palaa Suomeen ulkomailta, on pysyteltävä paluunsa jälkeen 14 vuorokautta poissa työpaikalta työnantajan määräyksellä. Mikäli henkilö on testattu koronaviruksen osalta negatiiviseksi, tapahtuu töihin paluu normaalisti ilman 14 päivän työpaikalta poissaoloa. Ohjeistusta päivitetään Kaupunki julkaisee ajantasaista ja päivittyvää tiedotetta kuntalaisille kaupungin nettisivuilla. Myös ohjeistusta työntekijöille päivitetään tilanteen kehittymisen mukaan. Työterveyslaitos on ohjeistanut suojautumisessa terveydenhuollon henkilöstöä ja muita henkilöitä, jotka työssään voivat olla tekemisissä koronaviruksen tartuttaman henkilön kanssa. Esimerkiksi matkailu- ja siivousalalla työskentelevät voivat kohdata sairastuneita. Ohjeet löytyvät työterveyslaitoksen sivuilta www.ttl.fi. Työntekijöitä ja kuntalaisia kehotetaan noudattamaan THL:n ohjeistuksia koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Ohjeistus on THL:n sivuilla www.thl.fi.