Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Uusi Leijonakuningas koskettaa todellisuutta lähentelevällä visuaalisuudellaan ja tutulla tarinallaan

The Lion King – Leijonakuningas (2019) on Jon Favreaun ohjaama ja Jeff Nathansonin käsikirjoittama uusintaversio Disneyn samannimisestä klassikkopiirretystä vuodelta 1994. Tämä vuoden 2019 Leijonakuningas on täysin digitaalinen live action -elokuva, jonka hahmot ovat fotorealistisia, melkein oikeasti aidon näköisiä. Elokuvan tarina seuraa alkuperäistä tiiviisti. Elokuva on siis ikään kuin päivitetty nykypäivään. Jylhämaan kuningas Mufasa (James Earl Jones ) sekä hänen puolisonsa Sarabi ( Alfre Woodard ) saavat urospennun, Simban (pentuna JD McCrary , aikuisena Donald Glover ), josta on määrä tulla uusi kuningas isänsä jälkeen. Jylhämaa kohtaa suuren tragedian, josta Mufasan veli Scar ( Chiwetel Ejiofor ) syyttää Simbaa. Simba karkotetaan ja hän pakenee viidakkoon, jossa hän etsii itseään ja löytää uuden tavan elää. Timon ( Billy Eichner ) ja Pumba ( Seth Rogen ) hyppäävät myös kuvioihin ja tuovat hauskaa näkökulmaa oman identiteettinsä ja menneisyytensä kanssa kamppailevan Simban elämään. Elokuva on Simban kasvutarina pienestä syyllisyyden runnomasta leijonanpennusta aikuiseksi leijonaksi, joka palaa Jylhämaahan ottamaan isänsä paikan leijonakuninkaana. Ääninäyttelijät onnistuvat rooleissaan erinomaisesti. Vaikka fotorealistiset eläimet eivät sen suuremmin ilmeile, ei ilmaisu ole vaisua. Beyoncé Knowles-Carter säväyttää naarasleijona Nalan roolissa. John Oliver hauskuuttaa sympaattisen Zazu-linnun roolissa. John Kani näyttelee Jylhämaan shamaanipaviaani Rafikia, jonka osuus elokuvassa jää valitettavasti vähäiseksi ja epämääräiseksi. Jokaiseen hahmoon on kuitenkin saatu syvyyttä ja eläväisyyttä taidokkaan ääninäyttelemisen ansiosta. Elokuvaa katsoessa eläinten fotorealistisuus ihmetyttää ja hämmästyttää – välillä tuntuu kuin katsoisi luontodokumenttia. Se ei välttämättä ole huono asia, mutta kyllähän se elokuvan taianomaisuutta vie. Tuntuu, että elokuvasta puuttuu jotain. Yhdennäköisyys oikean luonnon kanssa hämmästyttää kylläkin positiivisella tavalla. Kokonaisuudessaan uusi Leijonakuningas on mahtipontinen todellisuutta lähentelevällä visuaalisuudellaan ja raikkaalla äänimaailmallaan. Jokin taianomaisuus elokuvasta jää puuttumaan, eikä se johdu suinkaan ääninäyttelijöistä. Ehkä taianomaisuuden puuttuminen johtuu juuri tästä fotorealistisuudesta, joka ei anna tilaa perinteisen animaation suomalle ilottelulle ja liioittelulle. Elokuva kuitenkin hämmästyttää ja koskettaa. Minna Pynnöniemi