Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Ilmastotekoja vanhaan hyvään aikaan

Erityisesti nuoret ovat huolissaan ilmastosta ja luonnon saastumisesta. Meidän kalkkisten osittaiseksi synninpäästöksi vakuutan, että paljon on parannusta tapahtunut sitten omien lapsuusaikojeni. Muutamat esimerkit valottanevat asiaa. Perheemme muutti Pälkäneelle 40-luvun lopulla. Tuohon aikaan ei maalla ollut kaatopaikkoja eikä jätevedenpuhdistamoja. Kaikki kaadettiin maastoon tai vesiin. 50-luvun lopulla kunta perusti kaatopaikan jääkauden muodostaman mittavan supan laitaan. Sinne kipattiin turhia lajittelematta kaikki roina auton romuista laitosten ruokajätteisiin. Se oli rottien paratiisi. Niihin aikoihin alkoivat vesivessat yleistyä maaseudullakin. Vedet johdettiin likakaivoihin, joita piti ajoittain tyhjentää. Kaatopaikan syrjään osoitettiin kohta, johon ruskeat vedet laskettiin. Ne valuivat koskena supan pohjalle, jonne muodostui parhaimmillaan sadan metrin pituinen ja metrin syvyinen tekojärvi. Tosin vain lyhyeksi ajaksi kerrallaan. Sorapohja imi vedet nopeasti, jolloin ne muuttuivat tekopohjavedeksi. Syksyllä -63 aloitin opinnot Helsingissä. Asuin kerrostalossa, jonka jätehuolto oli järjestetty sen ajan normien mukaisesti. Pihatasolla oli seinässä aukko, jonne kaadettiin lajittelemattomat jätteet. Pohjalla paloi ikuinen tuli. Luukku oli syytä sulkea nopeasti, että savut menisivät piipun kautta korkeuksiin. Kaupunki pisti paremmaksi. Noihin aikoihin aloitti toimintansa Kyläsaaren jätteenpolttolaitos Vanhankaupunginselän rannalla, nykyisen Kalasataman kaupunginosan tuntumassa. Siellä poltettiin enimmillään 100 000 tonnia lajittelemattomia jätteitä. Savut menivät pitkän piipun kautta korkeuksiin ja tuulen suunnasta riippuen koko kaupunki sai nauttia hajuista. Yleisen painostuksen vuoksi toiminta loppui parikymmentä vuotta myöhemmin. Vastaavia karmeita esimerkkejä voisin kertoa monen sivun verran, mutta tila ei riitä. Onneksi kaikki karmeudet ovat jo menneen talven lumia. Valtavasti on asioita parannettu. Mutta parannettavaa riittää vieläkin. Ja myös parannetaan. Toivoa siis on! Juha Nikulainen