Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Syntymäkoti ja sen muistot tallentuivat teokseen

Mäntän taideseuran pitkäaikainen jäsen ja sen nykyinen puheenjohtaja Leena Mäkiö on pitänyt pensseliä kädessään jo vuosikymmeniä. Erilaisia teoksia on syntynyt paljon, ja useimpiin niistä liittyy oma tarinansa. Kun Mäkiö sai pohdittavakseen, minkä tarinan hän haluaa kertoa KMV-lehden lukijoille, ei valinta ollut helppo. Toisaalta juuri tähän valintaan liittyy muistoja, jotka koskettavat yhä. – Tämä taulu on maalattu Vuohijoella sijainneesta syntymäkodistani. Isäni rakensi sen 30-luvulla. Tuota taloa ei enää ole ja siksi halusin ikuistaa sen. Kuva, jonka pohjalta taulun maalasin, on otettu talon oltua jo kymmeniä vuosia tyhjillään. Varmaankin sen vuoksi se näyttääkin vähän surumieliseltä, Mäkiö kertoo. Talossa kasvoi 11 lasta Mäkiö muistaa vielä elävästi, kuinka talossa aikoinaan oli paljon elämää. Siinä syntyi ja kasvoi yksitoista lasta, joista Leena Mäkiö on nuorin. – Vaikka talo oli pieni ja meitä lapsia paljon, niin koskaan ei tuntunut, että olisi ahdasta. Kesällä oltiin ulkona ja yleensä naapurienkin lapset kokoontuivat meidän pihaamme. Kavereista ei ollut puutetta ja tekemistä keksimme itse. – Kesäisin kummitätini Tampereelta tuli lapsiensa kanssa meille useammaksi viikoksi, eikä äiti kokenut sitä mitenkään raskaana. Kuljimme suon poikki Tiiliruukin rantaan uimaretkelle yleensä koko päiväksi. Eväät olivat mukana. Silloin oli aina lämpimät kesät, ainakin muistoissa ja elämä huoletonta, Mäkiö kertoo. Taulun yläosaan Mäkiö maalasi ikään kuin taivaaseen valkovuokkoja äitinsä muistolle. Hänen äitinsä oli oikea viherpeukalo ja oli joskus tuonut pienen alun valkovuokkoja talon pihalle. Vuosien aikana ne levisivät niin, että keväisin koko rinne oli aivan valkoisenaan. Mäkiö on siirtänyt niitä oman mökkini pihaan, ja siellä ne joka kevät muistuttavat äidistä yleensä vielä äitienpäivän aikaan. Taulun alareunaan hän on maalannut juhannusruusun siksi, että kotitalon tienvarressa oli iso puska juhannusruusua. Se kukki valtoimenaan joka kesä. Myös tästä juhannusruususta Mäkiö on siirtänyt poikasia mökilleen. – Nämä asiat ovat jääneet lapsuudesta erikoisesti mieleen. Talon vanhat avaimet ripustin tauluun. Muuta siitä ei olekaan jäljellä lukuun ottamatta muistoja ja joitakin pieniä esineitä. Toivon, että talon paikalle nousee koti vielä jollekin muulle ja sitten syntyy taas uusia tarinoita, Leena Mäkiö päättää.