Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Kari Anttilalle toinen SM-kulta 14 vuoden tauon jälkeen

Mänttäläinen Kari Anttila soitti sekä yleisön että tuomariston sydämiin viime sunnuntaina Vesannolla Sahansoiton SM-kisoissa. Anttila nappasi SM-kullan ja voitti yleisön suosikkiäänestyksen. Suomen mestaruus on toinen Anttilalle, ensimmäisen hän saavutti vuonna 2005. – Voitto pitkän tauon jälkeen lisäsi itsetuntoani siitä, että taito on säilynyt. Anttila on osallistunut sahansoiton SM-kisoihin ensimmäisen kultamitalin jälkeen vuonna 2008, tällöin palkinnoksi tuli hopea. – Sen jälkeen en ole osallistunut, vaikka mieli teki viime vuonna. Anttila kertoo, että tämän vuoden kilpailun sääntöjä oli uudistettu. Ennen kaikille oli yksi pakollinen, sama kappale ilman säestystä. Nyt oli kaksi kappaletta, joista toinen piti soittaa ilman säestystä ja toiseen sai halutessaan ottaa säestykseksi haitarin tai harmonikan. – Nyt kilpailussa kukin voi soittaa omalla tasollaan itselleen sopivaa musiikkia. Ensimmäisenä soitin ilman säestystä Over the rainbow –kappaleen (Sateenkaaren tuolla puolen). Olin harjoitellut sitä paljon. Se on melko vaikea soittaa, koska toisen osan sävelet kulkevat asteikolla laidasta laitaan. – Toisen kappaleen soitin digihanurin säestyksellä. Olin nauhoittanut muistitikulle hanurinsoittoa, kun säännöissä ei mainittu mitään säestäjän pakollisuudesta. Kappale oli Sunnuntaiaamuna (On kesän kirkas huomen). Säestyksestä saa tukea nuotissa pysymiseen. Jännitys tekee tepposen joskus kokeneellekin soittajalle kilpailutilanteessa. Esitykseni menivät tosi hyvin. Palkinnoksi kultamitalisti sai Kausalan erikoismuotoillun pikateräsahan, johon on kiinnitetty kullattu laatta kaiverruksineen. Vuonna 2005 kultapalkinto oli kullanvärinen saha laattoineen. Anttila esiintyy sahansa, Karin juhlasahan, kanssa erilaisissa tilaisuuksissa: häissä, hautajaisissa, syntymäpäiväjuhlilla. Saha on hänelle teetetty Kausalan pikaterän aihiosta ja siihen on kittiläläinen taiteilija kaivertanut luontoaiheisia koristeita. SM-kilpailussa on sääntö, että voittaja ei saa osallistua seuraavana vuotena. Alussa tuli kahden vuoden karenssi. – Tällä hetkellä on sellainen kutina, että osallistun kahden vuoden kuluttua. Yöllä kun en saa unta, teen jo mentaaliharjoituksia, hän naurahtaa. Eläköitynyt liikenneopettaja aloitti sahansoiton nuorena miehenä kesätöissä Serlachiuksen rakennuspuolella vuonna 1967. Sahansoiton SM-kulta vuonna 2005 ja 2019. Sahansoiton SM-hopea vuonna 2008. Sahansoiton Suomen mestaruuskilpailut on järjestänyt Vesannon Musiikin ystävät ry vuodesta 1997.