Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Valon naiset tuplatappion kautta tuplavoittoon

Valon naisten kevätkausi on startannut tammikuussa kahdella ottelupäivällä. Lauantaina 11. tammikuuta kohdattiin Pirkkahallissa Fc Ylärima ja Fc Kanarianlinnut. Fc Ylärimaa vastaan ottelu päättyi vastustajan eduksi lukemin 2–1, maalintekijänä Valolla Emmi Lepistö . Häviö oli siinä mielessä pettymys, että taitotasoltaan vastustajajoukkue ei kuitenkaan tuntunut merkittävästi vahvemmalta. Lauantain toisessa ottelussa vastustaja nappasi jälleen voiton, kun peli päättyi Fc Kanarianlinuille lukemin 5–1. Valon maalintekijänä kapteeni Eevi Hyttinen . Tammikuun toisena pelipäivänä tuplatappiot kompensoitiin tuplavoitoilla, ja Raholasta kotiin lähdettiin kuusi pistettä rikkaampana. Sunnuntai-iltana 26. tammikuuta kohdattiin Fc Varvut, sekä toistamiseen Fc Ylärima. Voitosta huolimatta ensimmäinen peli oli Valolle oman tekemisen osalta hienoinen pettymys. Maalivahti Veera Peltosen rooli tässä näytelmässä oli hyvin oleellinen, jotta tulostaululla saatiin pidettyä nätti 1–0 lukema. Maalintekijänä Eevi Hyttinen. Päivän avauspelistä sisuuntuneena Fc Ylärimasta lähdettiin ottamaan revanssia paremmalla tarmolla. Tästä saatiinkin jo aikaiseksi hieman paremman näköistä menoa, tuloksena päivän toinen voitto ja nollapeli, loppulukemin 3–0. Maaleista vastasivat Maria Tuominen kahdella maalilla ja Manta Kangasjärvi yhdellä osumalla. Seuraavan kerran peliasut puetaan ylle lauantaina 8.2., kun kohdataan uudelleen sarjataulukossa kuudentena oleva Tuisku, ja toisella sijalla oleva FS PP. Valo asettuu tällä hetkellä näiden väliin sijalle 4.