Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Äiti leipoi pullataikinaa kun sireenit alkoivat huutaa

Sodan syttyessä Kyllikki Kulmala oli 13-vuotias ja Hilja Vainionpää 7-vuotias. Tytöt asuivat äitinsä kanssa Pättiniemessä, jo puretulla asuinalueella. Perheen isä oli kuollut, samoin veli ennen sotaa. Toinen veli syntyi vuonna 1935. – Äiti oli tehtaalla töissä ja asuimme yhtiön asunnossa Pättiniemessä. Äiti oli enimmäkseen pergamiinikoneilla. – Mäntän pommituksessa olimme kotona. Äiti leipoi pullataikinaa, kun sireenit alkoivat huutaa. Kun huomasimme punaisen pallon Pilvilinnan katolla, lähdimme juoksemaan lujaa Pättiniemen perällä olevaan maakellariin. Näin juostessa lentokoneet yllämme ja pommin osuman Martta-kahvilaan. Ei päästy sisälle maakellariin, kun siellä miehet pitivät ovesta kiinni, ettei ilmanpaine avaa sitä. Kun näkivät, että olimme jääneet ulos, he kauhistuivat. Äiti pääsi toisen talon alarapun alle suojaan. Naiset muistavat, että sireenin soidessa oli kyseessä oikea hälytys. – Pommikoneet yrittivät pommittaa Pättiniemen taloja, sillä ne olivat rinnakkain, mutta pommeja putosi metsään ja Massalahteen sekä Rusinniemeen. Pättiniemeen eikä tehtaalle tullut isompaa tuhoa. Lapsena ravattiin metsässä, ja äiti varoitti, ettei saa koskea mihinkään metalliesineisiin mitä siellä voi olla, eli räjähtämättömiin pommeihin. Asukkaille oli annettu suojautumisohjeita. – Kodin ikkunat piti pimentää ja tehdä pitkänmallisia hätänaamareita kasvoille, Kulmala muistaa. – Kaikesta oli pula, kaupoissa oli aika huonosti ostettavaa. Kortillahan sitä ostettiin. Pättiniemessä oli yksi kauppa. Kun käytiin äidin kotipaikassa Kuoreveden Rajamäellä, sieltä saatiin voita ja jauhoja ja joskus maitoa tai piimää. Menimme lauantaina junalla, Pikku-Pässillä, Vilppulaan, mistä käveltiin yli 10 kilometriä kinttupolkuja metsätaipaleen läpi. Matkalla poikettiin taloihin, joista saatiin joskus elintarvikkeita. Äiti säästi töistä saamaansa paperia ja kävi sillä vaihtokauppaa. – Minä en syönyt sokeria silloin, ja vein ne Kuorevedelle ja sain vähän voita tilalle, Hilja Vainionpää kertoo. – Säännöstelykortilla kaikki ostettiin, niitä haettiin kansaneläketoimistosta. Niillä pienillä kupongeilla sai ostaa, jos kaupassa oli myytävää, aina ei ollut. – Äiti oli vuorotyössä, olin joskus salaa auttamassa häntä iltaisin, että äiti sai urakkansa aikaisemmin valmiiksi ja pääsi kotiin. Monta muuta oli siellä salassa auttamassa, Vainionpää paljastaa. Pommituksia pelättiin kaiken aikaa – Ilmapiiri oli ankea, ilmapommituksia pelättiin kaiken aikaa ja piti olla varuillaan. Äiti sanoi, ettei saa mennä kauas, että ehtii juosta turvaan, jos tulee hälytys. Hälytyksiä tuli usein, mutta se yllätti, että ne pääsi lopulta pommittamaan Mänttää. Jyväskylästä pommikoneet tulivat. Pommikoneiden jyrinä oli kamalaa. – Sireenin ääni oli sellaista ujellusta. Paremmat vaatteet ja hienommat astiat oli laitettu pyykkikoppaan ja se vietiin pihalle ison tuuhean kuusen juurelle suojaan. Jos taloon olisi pommi osunut, olisi varmaan kuusikin tuhoutunut, kun se ei ollut kaukana, Vainionpää kertaa. Pättiniemessä kaikki olivat kuin perhettä Pättiniemen talot olivat kaksikerroksisia hirsitaloja, joissa asui kahdeksan perhettä, neljä toisella puolella, neljä toisella. – Pättiniemessä kaikki olivat kuin omaa perhettä. Se oli monelle harmi kun talot purettiin. Tehdasta piti laajentaa mutta ei se toteutunutkaan. Kulmala on liikenneopettaja, sotaveteraani Kauko Kulmalan leski. He olivat 45 vuotta naimisissa. Vainionpään puoliso oli kotoisin Alavudelta, kun perhe muutti Mänttään. Pohjanmaalta tuli Mänttään paljon miehiä työvoimapulan aikaan. – Vilppulassa asuneet kolme serkkupoikaa kuolivat sodassa. He olivat Isän sisarenpoikia, Korsumäki oli sukunimi. – Siinä mielessä meillä oli onnea, ettei meidän suvusta enempää kaatunut sodassa, Kulmala sanoo.