Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Päivölässä avattiin kaikkien aikojen näyttely

Lauantait kesäkuun puolen välin molemmin puolin ovat normaalikesinä olleet Mäntässä vilkkaita. Silloin on normaalisti avattu Pekilossa Mäntän kuvataideviikot ja kivenheiton päässä Päivölän Galleria Gellariassa vanhassa maakellarissa vähän vaatimattomin juhlallisuuksin oma näyttelynsä. Tänä kesänä niistä avattiin vain jälkimmäinen, eikä sitäkään avattu kovin virallisesti. Perinteiset nokipannukahvit Päivölän käräjäkivillä sentään juotiin ja näyttely nimeltään Liemessä polkaistiin käyntiin ja se on kaikkein laajin tähänastisista näyttelyistä. Töitä on esillä peräti kuudeltatoista taiteilijalta. Mukana on tuttuja tekijöitä, joista osalla on ollut esillä töitä joka vuosi. Toki mukana on myös ensikertalaisia ja harvemmin nähtyjä taiteilijoita. Tämän kesän näyttelyyn ei voitu ottaa mukaan kaikkia sinne halunneita tekijöitä. Päävastuun näyttelyn järjestämisestä kantoi tänäkin kesänä aivan näyttelypaikan naapurissa asuva Sampsa Virkajärvi , mutta mukana oli edelleen myös Gallerian takavuosina suurelle yleisölle lanseerannut Raine A. Sahrman . Edelleen mukana järjestelyissä ovat olleet Eko Hakanen ja paikan omistava Reijo Alander . Maakellari, jossa näyttely pidetään, oli aikoinaan vuonna 1916 rakennetun Päivölän kellari. Sen päällä ollut talo tuhoutui Mäntän ainoassa pommituksessa tammikuussa 1940. Siinä asuivat ennen talvisodan syttymistä tehtaan yli-insinöörit Warner Silfversparre ja Thure Lehto . Pommituksessa taloon osui palopommi ja koko talo syttyi palamaan. Tulipalossa kuoli kaksi ihmistä. Silfversparren seitsemänvuotias kasvattitytär ja perheen 13-vuotias lastenhoitaja. Palossa säästyneeseen kellarikerrokseen rakennettiin kellaritiloja yhtiön palveluksessa olleiden käyttöön. Käyttö jatkui 80-luvulle saakka. Lauantaina epävirallisissa avajaisissa oli mukana myös Mäntän kuvataideviikkojen toiminnanjohtaja Tiina Nyrhinen , joka luonnollisesti oli pahoillaan siitä, ettei viikkoja voitu tällä kertaa järjestää. Toisaalta hän sanoi olevansa nyt huomattavasti paremmassa hapessa kuin normaalisti tähän aikaan. Positiivisena hän piti myös sitä, että pääsee kerrankin kunnolla tutustumaan Pekilon naapurissa olevaan näyttelyyn. Nyrhisen ensivaikutelma Gellarian tämänkertaisesta kattauksesta oli hyvin positiivinen. Päivölän Galleria on avoinna elokuun loppuun päivittäin. Kellarin ovet avataan puolen päivän tienoilla ja suljetaan viimeisten tietojen mukaan pääsääntöisesti vasta iltayhdeksältä. Sisään on vapaa pääsy.