Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Optimismin oireita

Katselin Aleksanterin linnassa Serlachius-residenssimme perjantaikahveille tullutta väkeä. Yleisöä oli kertynyt mukavasti Jyrki Siukosen ja Päivi Mehtosen , eteläkorealaisen So Young Parkin ja meksikolaisen Pancho Lopezin pienen näyttelyn houkuttelemana. En edes tuntenut kaikkia osallistujia, ja se oli hyvä merkki. Pariskunta Siukonen – Mehtonen esitteli tutkimustuloksiaan Mänttään liittyvästä rautatiehistoriasta. Näyttely on esillä torstaihin saakka joka päivä klo 11-16. Kannattaa käydä katsomassa, miltä näytti Valter Thomén suunnittelema, piirroksen asteelle jäänyt uljas rautatieasema, joka olisi erään ajatuksen mukaan noussut sille paikalle keskustaa, missä nyt on kirkko. Löytöihin kuuluu myös Gallen-Kallelan piirros eräästä junamatkasta! So Young esittelee edellisellä residenssivierailullaan ottamiaan valokuvia Gustaf-museon ja Aleksanterin linnan arkkitehtuurista ja omaa käsitteellistä projektiaan, johon liittyy nurkkaan kiinnitettyjä kuminauhoja ja aina juuri katkeamisen hetkellä otetuttu valokuva. Uusin vieras, performanssitaiteilija Pancho sai Mänttään diplomaattipostissa seitsemän kiloa meksikolaista kahvia ja on luvannut tarjota sitä kaikille näyttelyn vieraille – tosin hän kahvittelun lomassa saattaa myös sivusilmällä tutkia ihmisten käyttäytymistä. Myhäilin siinä ihmisiä katsellessani, miten monet taiteilijat ovat jo asettuneet muutaman vuoden sisällä Mänttään. Uusia taiteilijoita on tulossa, museo houkuttaa taidekentän ammattilaisia, ja kuten So Young, monet nuoret taiteilijat haluavat tulla Mäntän residenssiin myös uudelleen. Mäntässä on edullista asua ja tyhjää tilaa tarjolla yllin kyllin: se on toiselle masentava laman merkki, toiselle edullinen, taiteelle tarjoutuva koekenttä ja toimintaan kutsuva mahdollisuus. Taidekaupunki ei ole siis lamassa, viime ajathan se on ollut myös melkoinen ideariihi: vuosi sitten tehtiin kulttuuristrategia, ja nyt kulttuuripääkaupunkihakua varten kerätään kaikkia mahdollisia, hullujakin ideoita, joilla valinta kohdistuisi yhteiseen Tampereen ja Mänttä-Vilppulan, sekä muun Pirkanmaan pyrintöihin. Ainakaan taidekaupunkia ei voi syyttää passiivisuudesta tällä hetkellä. Paljon hyvää on jo valmiiksi olemassa, tarvitaan vain jatkuvuutta, tukea ja ihmisiä hankkeiden läpi viemiseksi. Kirjoittaja on Mäntän kuvataideviikkojen toiminnanjohtaja.