Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Akatemian kapea miehistö kärsi tuplatappion

Koillis-Pirkan Kiekon Akatemian tuplaviikonloppu kääntyi tappiolliseksi. Sairastumisten kaventama kokoonpano kohtasi ensin lauantaina kotona pelatussa sarjan kärkikamppailussa Mansen Kollit. Kahdella kentällisellä pelannut Akatemia pelasi ensimmäisessä erässä huolimattomasti ja avauserän puolivälissä MaKo oli karannut useamman maalin johtoasemaan. Erätauolle lähdettiin 0–4 lukemissa. Erätauolla valmentaja Olli Papinsaari yritti isällisillä ohjeilla saada herätystä joukkueeseen. Tällä taisikin olla herättävää vaikutusta, sillä konkari Sami Huhtinen antoi viulun vinkua ja kavensi lukemiksi 1–4. Erä oli muutenkin kauttaaltaan ensimmäistä parempi. Enempää maaleja toisessa erässä ei nähty. Pelin parantuminen ei saanut jatkumoa päätöserässä, sillä vieraat saivat kasvatettua johdon jo 1–5 lukemiin erän ensimmäisillä minuuteilla. Valon pilkahduksen iltaan toi vielä kavennuksella 2–5 Aleksi Kangas , tirehtöörinä ja syöttäjänä toimi Niko Kivinen . Mutta loppuerässä, kun syötöt menivät ohi ja päälle Akatemia teki isoja virheitä kautta linjan, sanoi kaveri kiitos ja näkemiin, mennen menojaan. Loppulukemat lopulta 2–7 MaKolle. Taistelua Länkipohjassa Viikonlopun toisessa pelissä Akatemia matkusti Länkipohjaan Senaattoreiden vieraaksi. Peliin lähdettiin yhä kapealla kokoonpanolla, mutta taistelemaan lähdettiin ilman muuta. Ensimmäinen erä oli kotijoukkueen vahvaa esitystä ja pyörittämistä, mutta läpi viikonlopun hyviä otteita esittänyt Akatemian maalivahti Saku Järvinen oli jälleen hyvä. Lukemat avauserän jälkeen kotijoukkueelle 2–0 ja pelin suunnasta kertoo maalivahtien torjunnat Järvinen 17 ja isäntien Arttu Tuominen 3. Toisessa erässä alkoi näkyä miehistön kapeus ja toinen perättäinen peli. Isännät menivätkin taistelusta huolimatta jo 5–0 johtoon. Kavennus 5–1 syntyi Kankaan viulusta. Senaattorit huudattivat erässä vielä kaksi kertaa kannattajiaan ja lukemiksi 7–1, kunnes Huhtinen kavensi lukemat 7–2:een, syöttäjinä Antti Kellari ja Ilmari Manninen . Ottelun viimeiselle 20-minuuttiselle lähdettiin taistellen. Erän puolivälissä lukemiksi 7–3 kavensi Arsi Luhtamaa ja vielä lopussa päätöslukemiksi 7–4 Arttu Siukola , syöttäjinä Tuure Päivärinta ja Niko Kivinen. – Tappio tuli, 9 miehellä Länkipohjassa ei ollut mahdollisuuksia, mutta hyvin jätkät taisteli, valmentaja Papinsaari summasi.