Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Onnellinen lapsuus antaa eväät hyvälle ja rikkaalle elämälle

Markku Virkamäk i aloitti keilannostajana ja päätyi Kehitysvammaisten palveluyhdistyksen johtajaksi. Monien 1960-luvulla syntyneiden mänttäläisten hyvin tuntema Markku Virkamäki asui lapsuutensa ja nuoruutensa Vuohijoen Kuusitiellä. Siihen aikaan siellä oli tiivis naapurusto, jossa oli paljon lapsia ja heillä paljon tekemistä ja touhua yhdessä. Lapsilla oli jopa oma itsetehty urheilukenttä Kuusitien päässä. Alueen omakotitalot oli rakennettu 1950- ja 1960-luvun vaihteessa. Virkamäen elämään lapsena ja nuorena eniten vaikutti isän varhainen kuolema 38-vuotiaana. Poika silloin 8-vuotias. Kolmekymppiselle äidille jäi hoidettavaksi velkainen talo ja Markun lisäksi kaksi nuorempaa sisarta. – Meillä oli kotona aina ovet auki. Kaikki matto-, huonekalu- ja tietokirjamyyjät tervetulleita. Samoin romaanipovaajat. Opin jo pienenä, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia, eikä ketään saa syrjiä, halveksua eikä vieroksua. Kotoa sain äidiltäni myös ohjeen tervehtiä kaikkia ihmisiä ja katsoa heitä samalla silmiin. En ole tätä ohjetta koskaan joutunut katumaan, Virkamäki muistelee. Työura alkoi keilahallilta Hänen ensimmäinen palkallinen työpaikkansa oli Mäntän keilahallilla. Ikää oli 12-vuotta, kun Virkamäki lähti yhdessä Ari Ranta-ahon kanssa nostamaan keiloja. Aluksi pojat olivat harjoitusnostajia, mutta ylenivät nopeasti kilpailunostajiksi. He saivat heittää keiloja harjoitusvuoroilla, jos ratoja oli tyhjänä. Siinä oppi tuntemaan kuka kaatoi keiloja taidolla, kuka voimalla. – Näin jälkeenpäin ymmärrän, että siinäkin lajissa taidolla saavuttaa paljon enemmän kuin voimalla. Luokkatoverini voitti sittemmin Suomen mestaruusmitaleja taitokeilaajana. Hän oli ikätoverina nostamassa keiloja meidän kanssamme. Noista ajoista hänen mieleensä on jäänyt Mänttään saapunut iso tivoli. Siellä oli myös surmanajaja Onni Suurosen surmanajotynnyri, jota hän ajoi poikansa Kalevi Suurosen kanssa moottoripyörällään temppuja tehden. Virkamäki pääsi tivolin iltaesityksen jälkeen purkamaan tynnyriä. Palkaksi hän sai jonkun lantin. Onni Suuronen puolestaan osoittautui aivan erilaiseksi ihmiseksi, mitä temppuja katsellessa olisi ajatellut. Postinkanto oli mukavaa – Kaksi pitempää kesätyöpaikkaa minulla oli Suomen Postissa. Ensin jaoin aamupostia kesällä 1973 ja sitten päiväpostia seuraavana vuonna. Aamupostista muistan Unto Kostamon , joka jakoi oman piirinsä ja sen jälkeen siirtyi päiväksi kaupungin töihin porariksi. Kokonaistyöaika päivälle ylittyi moninkertaisesti nykyiset maksimit. Ei hän juuri puhunut mitään lehtiä lajitellessamme. Ei siinä minullakaan aina työilo ollut suurimmillaan, kun aamulla heräsi klo kolmen aikaan. Muutaman kerran menin suoraan töihin nukkumatta alkuyöstä lainkaan. Pari kertaa Juhannustansseista suoraan lehtiä jakamaan. Osaan arvostaa sanomalehden jakajien tekemää työtä. Kesää 1974, jolloin hän jakoi päiväpostia Vuohijoen ja Joenniemen piirissä, Virkajärvi muistaa erityisellä lämmöllä. Hän tutustui kesän aikana moniin tuntemattomiin ihmisiin. Muun muassa Elli Peltoseen , joka eli lähes 100-vuotiaaksi. Hän tuli usein postia hakemaan laatikolta ja odotti postinkantajaa. Virkajärven isän vanhemmat asuivat Lindqvistin puutarhan vieressä, ja hän kävi aina tervehtimässä mummua ja pappaa postireissun tullessa Kotalammentielle. Mäntässä lapsuudessa asunut kirjailija Heidi Köngäs on kuvannut Vuohijokea paljon. Vanhainkodin joulupukkikeikka – Postipiirini varrella oli myös Mäntän vanhainkoti Joenniemessä. Jaoin sinne päiväpostin ja pysähdyin juttelemaan pihalla olleiden ihmisten kanssa. Vanhainkodin johtaja tiesi jotain kautta, että olin jouluisin joulupukkina. Hän pyysi minut vuoden 1974 jouluksi vanhainkodille joulupukiksi. Menin sinne hyvissä ajoin. Meillä oli alakerrassa hauskaa. Tanssimme piirileikkejä joulukuusen ympärillä, lauloimme joululauluja ja jaoimme kaikille joululahjat. Tunsin monet asukkaista kesäajalta nimeltä, ja meillä oli oikein mukavaa. – Tämän tunnelman vallassa lähdin seuraamaan johtajaa yläkertaan, johon hän pyysi minua mukaansa. Sen ovelta huikkasin reippaasti alakerran tunnelman valossa ” Onko täällä Joulupukkia odotettu ”. Kävelin ensimmäisen sängyn viereen, jossa minut kohtasi terävä silmäpari. Hän sanoi, että ”kuolemaa täällä odotetaan.” 16-vuotiaan joulupukin elämänkokemus ei riittänyt tähän kohtaamiseen. Hyvin hiljaisena kiersin yläkerran sängyt loppuun. Olen muistanut tämän tilanteen monissa elämän käänteissä. Enkä unohda sitä koskaan. Falski ihmisten kohtaaminen kääntyy aina itseä vastaan. Seuraavana vuonna tuleva anoppini tilasi pojan joulupukiksi perheeseensä. Joulupukki sai yllätykseen itsekin lahjan, kun tuleva vaimo oli kutonut sydänkaulaliinan ja lapaset. Tuo kaulaliina oli Virkamäelle tärkeä. Pariskunta on edelleen yhdessä, ja heillä on kolme tytärtä sekä viisi lastenlasta. Urheilukenttä oli ykköspaikka – Mäntän aikaisten kesätöiden tärkeimmäksi paikaksi lopulta muodostui Mäntän Urheilukenttä. Olin siellä töissä kesät 1975–1978 Valon jalkapallojaoston pitkäaikaisen vetäjä Markku Saarise n kanssa. Me olimme mielestäni hyvä työpari. Markku oli jalkapalloilija ja minä yleisurheilija. Kummallekin meistä Mäntän Valo oli kasvuyhteisö. Ensimmäinen kansalaisyhteiskunnan jäsenyyteni oli Mäntän Valossa. Isäni ja äitini liittivät minut siihen vuonna 1960. Olen paljosta velkaa Mäntän Valolle, sanoo Virkamäki. Hänen mukaansa Mäntän urheilukenttä oli hieno, elävä yhteisö. Jalkapallo oli valtalaji, ja siellä Virkamäki oppi tuntemaan Mäntän palloilijoita, joita Marko Perälä on kuvannut erinomaisessa, liian vähälle julkisessa tunnustuksessa jääneessä kirjassaan Mäntän Palloilun Historia 1925-2018 . Kaima-Markun kanssa Virkamäki muistaa vetäneensä tarvittavat kalkkiviivat päivittäin sekä jalkapalloilijoille että yleisurheilijoille. Yhteiskunnallinen ajattelu herää – Minä luin keilahallilla työssä ollessani Antti Eskolan kirjaa Vasen laita lavea. Innostuin erityisesti Ilkka-Christian Björklundin esiintymisistä noiden aikojen valtakunnallisissa vaaleissa. Minun piti lähteä 14-vuotiaana Partaharjulle poikakerhojen ohjaajakoulutukseen. Olimme tapaamassa tästä koulutuksesta vastannutta ohjaajaa. Hän tuomitsi jyrkästi Persian shaahin vastaiset mielenosoitukset sekä osoitti siihen liittyvät yhteiskunnalliset mielipiteensä. Ne eivät vastanneet minun arvojani ja jätin poikakerho-ohjaajaan koulutukset sivuun. En lähtenyt Partaharjulle vaan valitsin toisen suunnan. Nuorukainen oli vahvasti mukana silloisessa Teiniliitto-liikkeessä. Mäntän lukion rehtori Veikko Hirvinen sanoi keväällä 1976 Virkamäen päästessä ylioppilaaksi, että ” olette tulleet ylioppilaiksi joko Teiniliitosta huolimatta tai sen vuoksi.” Virkamäelle tämä on ollut vuosien varrella sekä ajattelua että tunteita herättävä kysymys. Hän uskoo menettäneensä paljon tiedollisessa osaamisessa, mutta sai sen vastapainoksi paljon toisenlaista kokemusta. – Kävin armeijan lyhyen kaavan mukaan Keuruulla Keski-Suomen Pioneeripataljoonassa lääkintämiehenä. Omassa alokastarkastuksessani varuskunnan hammaslääkäriluutnantti kysyi minulta hampaita tarkastaessaan, että olenko työssä paperitehtaalla. Oli huomannut minun olevan kotoisin Mäntästä. Olen usein ajatellut, että näkikö sen paperityöläisyyden silloin hampaista. Ammattiosaston historiikin kirjoittaja Virkamäki kirjoitti vuosina 1985–1986 Mäntän paperiammattiosaston 80-vuotishistoriikin. Kyseinen teos meni painoon puolisen vuotta ennen varsinaisia juhlia. Tässä välissä Serlachiuksen suku päätyi fuusioon Metsäliitto-konsernin kanssa. Hänen mukaansa on ollut todella arvokasta, että Serlachiuksen suku on investoinut sukupolvien aikana kertynyttä merkittävää omaisuutta Mänttään taiteeseen ja museotoimintaan. Mäntästä on tullut kiinnostava paikkakunta turistien kannalta juuri uusien Gustaf-museon ja taidemuseo Göstan johdosta. Hän on käynyt yhdessä vaimon ja perheen kanssa lähes joka vuosi Kuvataideviikoilla ja tuo mukanaan ystäviä. Ja paperitehdas on koronaviruspandemian aikana tehnyt pehmopaperia kotimaahan ja maailmalle. – Minä yleensä ajan Klubin ohi tehtaan viertä Mänttään saapuessani ja Virtasalmen sillan kautta pois lähtiessäni. Koskelanlampi ja sen takana näkyvä tehdasmaisema kaikkina vuoden aikoina on minun mielessäni kaunein tehdasnäkymä minkä tiedän. Kiireesti valmiiksi ja työelämään Kirjoitusten jälkeen Virkamäki pääsi opiskelemaan hallintotieteitä Tampereen Yliopistoon. Hänestä tuli isä toisen opiskeluvuoden alussa, jolloin oli kiire valmistua ja työhön. Virkamäki valmistuikin nopeasti hallintotieteiden maisteriksi. Ammatillisen opettajatutkinnon hän suoritti 1990-luvun alussa sekä sosiaali- ja terveysjohtamisen MBA-koulutuksen vuonna 2016. – Olen ollut vuodesta 1997 työssä Kehitysvammaisten Palvelusäätiössä sen toiminnanjohtajana ja toimitusjohtajana. Työhöni liittyen olen myös omistamme KVPS Tukena Oy:n hallituksen puheenjohtajana. Säätiön on perustanut Suomen noin 40 000 kehitysvammaisen henkilön ja heidän läheistensä omaisjärjestö Kehitysvammaisten Tukiliitto. Meidän tehtävämme on rakentaa ja hankkia asuntoja kehitysvammaisille ja muuta erityistä apua ja tukea tarvitseville ihmisille sekä tuottaa heidän tarvitsemiansa palveluita, joihin läheiset voivat luottaa. Meillä on noin 1200 asuntoa eri puolilla Suomea. Vammaiset ja vanhukset sydämellä Virkamäki muistuttaa, että edelleen yksi kolmasosa kaikista asuu lapsuuden kodeissa vanhempien kantaessa hoitovastuun. Heidän jaksamisensa tueksi järjestämme lyhytaikaisen huolenpidonpalveluita. Palvelusäätiö auttaa noin 1300 perhettä myös valtakunnallisesti. – Suomessa on noin 10 000 palveluasuntoa kehitysvammaisille ihmisille. Ikäihmisille on noin 50 000 palveluasuntoa. Tämä palveluasumisen verkosto on ollut erittäin tärkeä, kun on pyritty turvaamaan erikoissairaanhoidon vuodepaikat ja tehohoidon kapasiteetti koronavirukseen sairastuneille. Se on osaltaan auttanut Suomea pysymään pandemian hoidon kärkimaana. Hän kertoo edelleen, että Kehitysvammaisten palvelusäätiö on useana vuotena tarjonneet kymmenille lapsille ja nuorille kesätyötä KVPS kodeissa. Tänäkin kesänä heillä on tutustu työhön mallilla yli 50 nuorta. Lisäksi on tarjolla kesätyötä asumispalveluissa alaa opiskeleville. Kesätöissä oppii tuntemaan ihmisiä ja ihmisten välistä kanssakäymistä. – Suomessa ja kaikissa länsimaisissa yhteiskunnissa on hävinnyt monia sellaisia töitä, joita pystyy tekemään vähemmällä koulutuksella. Nuorin tyttäreni on syntynyt vuonna 1987. Tätä 60 000 vauvan ikäluokkaa on tutkittu paljon viime vuosina. Tutkijoilla on ollut käytettävissä muun muassa kaikki julkiset rekisterit. Viidellätoista prosentilla ikäluokasta ei ole toisen asteen tutkintoa. On kaikin tavoin tärkeätä, että nuoret ihmiset pääsisivät työhön käsiksi. Kesätyö ja kaikki varhaiset työkokemukset ovat nuorille tärkeitä. Koulutuksen merkitys tulee entisestään kasvamaan. Minulla on juuret Mäntässä, ja olen niistä ylpeä. Minun äitini ja muita läheisiäni asuu edelleen Mäntässä ja käyn täällä säännöllisesti. Itselleni läheinen runoilija Arvo Turtiainen on kiteyttänyt tämän runossaan seuraavasti: Se on tässä: kotipihalla. Tämä sinun on jätettävä voidaksesi elämäsi ymmärtää, tähän palattava tietääksesi mitä siitä ja itseltäsi puuttuu. Tässä portti maailmaan; kotipihalta polku pois.