Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit

Kolmea sarjaa kahdella autolla – kesän kilpailukausi tuo uusia haasteita Timo Dahlille

AUTOURHEILU Uudet haasteet ovat edessä mänttäläisellä Timo Dahlilla tänä kesänä. Dahl lähtee alkavaan ratakauteen ajamaan kolmea eri sarjaa. – Käytännössä kausi on aivan erilainen kuin aiemmat, koska minulla on osassa kisoissa isompi tiimitaustalla ja osa kilpailuista on täysin uusia, Dahl toteaa. Dahl ajaa ensimmäistä kertaa VW Golf GTi -autojen oman ffp cupin kokonaisuudessaan. Sarjassa haetaan ratkaisua kuskien ominaisuuksista, koska kaikki kilpailevat autot ovat tasaväkisiä. Samalla volkkarilla Dahl ajaa kauden aikana myös Touring Car -sarjan kilpailuja. Näiden kahden kilpasarjan lisäksi Dahlin kisaohjelmaan kuuluvat kaikki endurance-sarjan osakilpailut. Hän ajaa endurancea tällä kaudella Barbara Racing Teamin BMW:llä. – Barbara Racing Teamista otettiin yhteyttä ja pyydettiin minua kuljettajaksi heidän tiimiinsä. Tämä on minulle ensimmäinen kausi tässä tiimissä, Dahl kertoo. Dahlin mukaan uudessa tiimissä on kaikkiaan kuusi endurancekuljettajaa, joten kaikkien kuskien ei tarvitse ajaa kaikkia kisoja. – Tarkoitus on, ettei ketään rasiteta liikaa. Helpottaa kisaamista huomattavasti, kun kuskeja on useampia, Dahl toteaa. Kilpakausi Dahlilla alkaa 15.-16. kesäkuuta Botniaringillä Jurvassa, jossa ajetaan endurancen Baltic-sarjan sekä NEZ-sarjan osakilpailut. Kauden avauskilpailuun odotetaan suurta määrää yleisöä. Dahl on iloinen alkavasta kaudesta ja tyytyväinen siihen, että pääsee ajamaan kisaan isomman tiimin kanssa. – Helpottaa, kun ei itse tarvitse tehdä kaikkea auton kanssa, vaan tiimi on mukana huoltamassa sitä. Autot on saatu hyvissä ajoin kuntoon ja oma kuntokin on hyvä, Dahl kertoo. Tavoitteena endurancessa tiimillä on sijoittua kaksi venttiilisten autojen sarjassa viiden parhaan joukkoon jokaisessa kilpailussa. Ffp cupin tavoitteita Dahl ei ole suuremmin asettanut, koska sarja on hänelle uusi. – Katsotaan nyt, miten pärjään. Ehkä tämä ensimmäinen kausi Volkkarin ratissa menee opetellessa, Dahl sanoo. Kilpailuviikonloppuja Dahlille tulee noin kerran kuukaudessa, vaikka kilpasarjoja onkin kolme. Sarjojen kilpailut ovat kuitenkin samoina viikonloppuina ja samoissa paikoissa. Kaikkiaan kilpailuviikonloppuja kesäkaudelle tulee kuusi. – Kesäkuussa kisataan Jurvassa, heinäkuussa Vetelissä, elokuussa Alastarossa ja syyskuussa Jurvassa ja Alastarossa, Dahl kertoo.