Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Tuvan täydeltä elektroniikkaa

Tunnetun laulun mukaan silloin kun on tuvan täydeltä elektroniikkaa, ei tarvita romantiikkaa. Ei sellainen ainakaan ollut mielessä, kun saksalaisessa halpaliikkeessä tein heräteostoksen: munankeittimen. Munankeitin, tuo härpäke, josta aikanaan kohistiin kaiken korruption vertauskuvana, kun joku firma jakeli sitä lahjanaan sidosryhmän tärkeille isokenkäisille, nääs. Nyt se oli edessäni valmiina käyttöön omilla eläkerahoilla ostettuna. Ihan aluksi vempain tosin piti piilottaa, koska vaimon tyttölyseokaveri, kaikki hienot yalet ja harvardit kiertänyt emeritaprofessori oli tulossa vieraaksi. Ei tipalalaisille sentään kaikkea pidä näyttää. Joten vierailun jälkeen alkoi sitten munankeitto, kun mukana seurannut monikielinen käyttöopas oli säilötty lukemattomana piirongin alimpaan laatikkoon. ”Opin sanan ´humbuugi`.” Pitkällä harjoituksella olen oppinut keittämään munan ilman tarkoitukseen tehtyä konettakin, kymmenessä minuutissa juuri sopivaksi. Samassa ajassa munankeitin teki valmista jälkeä, kun opin säädöt. Se ilmoitti kaikuvalla summerilla munan olevan kypsä - oikeasti se oli ylikypsä. Ja kuului kotikeittiöstä samaan hintaan asiantunteva mutta ikävä huomautus keittimestä tulevasta ylimääräisestä tiskistä. Nuoruudessani kadehdin niitä kavereitani, joilla oli varaa vesisänkyyn. Nyt en enää kadehdi, kun vesisängyistä ei ole aikoihin kuulunut mitään. On meillä ollut leipäkonekin. Hankin toisen jokin vuosi sitten - taas saksalaisen halpaliikkeen uhrina. Kumpikin hieno kone on varastoitu kellariin kaiken muun roinan oheen. Kerrassaan epäonnistuneitakin vempaimia löytyy. Isäni jo aikoinaan meni samaan lankaan. Tämähän on sukuvika. Hän hankki sodan jälkeisinä pula-aikoina partakoneen terän teroittajan. Se oli metallista ja nahasta tehty ihmeellinen ikiliikkujaa muistuttava tekele. Opin sanan ”humbuugi”. Mutta nautin uusista asioista ja tekniikan ihmeistä. Tunnen olevani ajan hermolla. Kuka olisikaan uskonut, että käytössämme on sähköhammasharjan ja auton vakionopeudensäätimen kaltaisia värkkejä, joita ilman elämä tuntuisi vaikealta. Ja mikä meitä muutaman vuoden päästä odottaakaan, kun älypuhelimet alkavat olla historiaa.