Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Kaunis keli keräsi runsaasti väkeä Mäntän kirjaston Toisinajattelija-tilaisuuteen

Alun perin tilaisuus, jossa kerrottiin edesmenneestä kaikkien tuntemasta taiteilijasta Juhani Juice Leskisestä , oli tarkoitus järjestää Mäntän kirjaston sisätiloissa. Onneksi näin ei käynyt, vaan tilaisuus pidettiin kirjaston ulkopuolella. Onneksi siksi, että korona-aikana vajaa satapäinen yleisö ei olisi sopinut turvallisesti kirjaston sisätiloihin. Tai ehkä olisi juuri ja juuri sopinut, mutta läheskään kaikki eivät olisi nähneet esiintyjiä. Hyvissä ajoin ennen ohjelman alkua alkoi kirjaston torin puoleisen lipan alle virrata kesäisesti pukeutuneita kaupunkilaisia, ja järjestäjät kantoivat heille sisältä tuoleja, niin että istumapaikka saatiin järjestettyä kaikille sitä haluaville. Mallikelpoinen veronmaksaja Koska tässä tilaisuudessa päähenkilönä oli parhaiten rokkarina tunnettu henkilö, oli tietysti luonnollista aloittaa ohjelma Juicen musiikilla. Sitä esittivät Eero Peltonen , joka tunsi Juicen henkilökohtaisesti, ja Merja Kääriäinen . He esittivät kappaleen 3.30, eli Hautajaiset seis , v ainaja puuttuu . Sitä pidetään syystä yhtenä maestron koskettavimmista kappaleista. Tilaisuuden juontaja mänttäläislähtöinen Arto Huhtinen toivotti kuulijat tervetulleiksi kertomalla erään lyhyen anekdootin miehen matkan varrelta: Juice halusi kerran varhaiskesällä ostaa torilta herneitä, ja kun myyjä pahoitteli, etteivät ne ole vielä suomalaisia, vaan espanjalaisia. Tähän maestro totesi, ettei hän aikonut keskustella niiden kanssa. – Juicesta on kirjoitettu tähän mennessä toistakymmentä kirjaa, ja Linda Huhtisen kirjoittama kirja on laskutavasta riippuen yhdestoista tai kahdestoista teos hänestä. Tietääkseni ei kenestäkään muusta suomalaista rokkarista ole kirjoitettu läheskään tällaista määrää kirjoja. Joistain niistä saa mielestäni täysin väärän kuvan hänestä. Juicehan oli lopultaan täysin mallikelpoinen kansalainen, joka maksoi tunnollisesti veronsa ja maksoi niitä sitä paitsi paljon, jatkoi Huhtinen. Hän muistutti vielä siitä, että elämänsä aikana mies teki tavattomasti töistä. Häneltä löytyy teostosta lähemmäs 2000 merkintää. Mäntässä jo ensimetreillä Huhtinen kertoi edelleen, että Juice teki ensimmäisen julkisen esiintymisensä yhdessä bändinsä Coitus Intin kanssa syksyllä vuonna 1973, ja saman vuoden loppusyksystä he soittivat Mäntän ammattikoululla. – Täälläkin näyttää olevan aika monta sellaista ihmistä, jotka näkivät Juicen ensi kerran jo silloin, kertoi alusta alkaen Juicea fanittanut Huhtinen. Hänen suvussaan tämä fanittaminen on jatkunut sittemmin useammassa polvessa ja hänen avajaispuheenvuoronsa jälkeen yleisön eteen astukin hänen tyttärenpoikansa Daniel Menna , joka luki Juicen tekstejä. Tunnettu ja arvostettu Hiljattain kirjan Juicen sitaateista julkaissut Linda Huhtinen on selkeästi perehtynyt Juiceen ja hänen persoonaansa pitkään ja huolella. Siksi hän sai lyhyessä ajassa kerrottua miehestä paljon sellaista, joka saattoi olla uutta sellaisille henkilöille, jotka luulivat hänestä jotain tietävänsä. – Juicea pidetään syystäkin suurena taiteilijana ja häntä myös arvostetaan hyvin korkealle. Jos kuitenkin kaikki julkisuus ja julkinen elämä riisutaan pois, hän ei kohtuullisen tavallista elämää, aloitti Huhtinen. Koska poika oli fyysisesti aika heikko, hän kehitti jo nuoresta lähtien omaksi aseekseen sanat. Karjalaissukujuuret äidin puolelta, eivät olleet ainakaan haitaksi tässä kehityksessä. Vaatimattomista oloista Juankoskelta lähteneelle pojalle kirjat ja paikallinen kirjasto olivat tärkeitä. – Juice ei myöskään koskaan pitänyt itseään kovin kaksisena muusikkona, mutta tekstit ja ennen kaikkea riimit olivat hänen tavaramerkkinsä, kertoi Huhtinen. Tilaisuudessa kuultiin myös mänttäläisiä persoonia lausumassa Juicen tekstejä. Ensimmäisenä heistä oli vuorossa Heikki Rautiainen , joka lausui Juicen Ekumeenisen jenkan. Muita esiintyjiä olivat Tiina Kytömäki ja Aukusti Kalliokoski . Lopuksi vielä kiitokset tilaisuuden järjestäjille. Kulttuurisellisesti pian takana oleva kesä on ollut harvinaisen tapahtumaton, ja siksi olikin erityisen hienoa päästä kesän ehkä viimeisenä hellepäivänä kuulemaan tarinaa toisinajattelijasta.