Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Sanan paikka: Saako vain olla vai pitääkö myös ymmärtää?

Olen viettänyt vuosilomaa pimenevässä syksyssä. Päivät ovat olleet vaihtelevasti harmaita, tosin aurinko on pilkottanut aina välillä pilvien lomasta. Olen nauttinut pienten askareitten tekemisestä ulkona. On ollut puiden pinoamista, haravointia, veneen paketoimista talviteloille ja mehiläispesän valmistamista talveen ja istuskelua nuotion ääressä pimeässä illassa. Radiossa puhuttiin miten tänä syksynä ruska on ollut erityisen näyttävän värinen ja yllättävän pitkäaikainen. Ja kyllähän se sitä on ollut. Toinen toistaan hienoimpia värejä on loistanut puiden lehdistöissä. Kirjoitan tätä kun puiden lehdet ovat vielä puissa mutta voihan olla, että kun tämän juttu on lehdessä, niin puiden lehdet ovat jo maassa. Puissa tai maassa, ei voi tietää. Pohtiessani ruska huomasin lankeavani itselleni tyypilliseen ajatusmalliin. Siis sellaiseen ajatteluun, että ruska johtuu siitä, että klorofylli, eli lehtivihreä, kulkeutuu takaisin puuhun ja puu kerää lehdistöstä ravinteet takaisin, että sillä on voimaa selvitä talvesta. Loput lehdestä tippuu maahan ja näin myös ravitsevat puuta. Ja luonnon kiertokulku jatkuu. Siis kyllähän tämä on totta, mutta havahduin siinä kohti kyseenalaistamaan omaa ajatteluani kun en sanoittanut ollenkaan kauneutta, tuota tunnetta, kun saa olla yhtä luonnon kanssa. Saa nauttia kaikesta siitä kauneudesta, mitä Jumala on meille luonut ja luo uudelleen päivästä päivään. Onhan totta, että ihminen osaa tutkia luonnon kiertokulkua ja sillä tavalla ymmärtää ympäristöään, mutta ihmisen ei pitäisi jäädä tiedon tasolle luontoa havainnoidessaan, vaan sukeltaa syvemmälle, aistia kauneutta kauneutena ja olla osa luontoa olemalla. Kuunnella linnun laulua lauluna, ei analysoida mikä lintu laulaa. Katsoa putoavan lehden hiljaista kieppumista tuulessa, ei miettiä tuulen voimakkuuksia m/sek ja suuntaa asteina tai gravitaatiovoiman, maanvetovoiman, vaikutusta putoavaan lehteen. Kaikki luonnon voimat ovat ihmeellisiä, mutta niiden analysoimisella on omat paikkaansa ja aikansa. Oma aikansa tulee olla sillä kun aistimme vain kauneutta, luontoa ja sen monimuotoisuutta sellaisenaan. Ymmärrätkö mitä yritän sanoa? Se, että Jumala on luonut meille jotain niin käsittämättömän hienoa kuin ympärillämme olevan luonnon on sinällään. Jotain niin arvokasta, että meidän tulee aistia sitä kaikilla meille annetuilla aisteilla. Kuulla putoavan lehden kahahdus. Haistaa syksyn kostean maan tuoksu ja tuntea sateen hiljainen pisarointi kasvoilla. Nähdä luonnon loisto ja muutos eri vuoden aikoina ja saamme maistaa sadonkorjuun maut kielellämme. Hymyillä Jumalan huumorille, kun hän antaa tuulen pudottaa kultaisen lehden koiran kuonolle. Saila Munukka vs. kirkkoherra Mänttä-Vilppulan seurakunta