Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Pirkanmaalla ei yhtään uutta koronavirustartuntaa sunnuntaina

Tampereen yliopistollinen sairaala tiedotti sunnuntaina, että Pirkanmaalla ei ole todettu lainkaan uusia varmistettuja koronavirustartuntoja. Maakunnan koronatilanne on jatkunut rauhallisena. Pirkanmaalla on todettu tähän mennessä 201 koronavirustartuntaa. Selvästi eniten tartuntoja on Tampereella. Tämän viikon uusien tartuntojen määrä 16. Taysin erityisvastuualueella sairaalahoidossa oli neljä potilasta, joista yksi on tehohoidossa. Tähän mennessä Taysin erityisvastuulla on kuollut kolme henkilöä. Kuolleiden määrä nousi 220:aan Terveyden ja Hyvinvoinnin laitoksen tilastojen mukaan lauantaina 2. toukokuuta ilmoitettuja tapauksia oli 5 176, nousua edellispäivästä 125 tartuntaa. Testattuja näytteitä oli noin 101 800, nousua perjantaista 4 200. Tautiin liittyviä kuolemia on raportoitu 220. Suomen väestöön (5 543 233) suhteutettuna tapausmäärien ilmaantuvuus on 93 tapausta 100 000 asukasta kohden. Alustavan arvion mukaan taudista toipuneita henkilöitä on ainakin 3000. Arvio perustuu raportoituihin tapauksiin, joiden toteamisesta on vähintään kaksi viikkoa eikä tiedossa ole muuta taudinkulkuun liittyvää seurantatietoa.