Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Autere-opisto avaa ovensa pienin koronarajoituksin - Viime kevään keskenjääneitä kursseja hyvitetään

Autere-opiston opinnoissa riittää valittavaa lukuvuonna 2020–2021. Kursseja on yli sata. Lukuvuosi käynnistyy 14. syyskuuta, mutta ilmoittautumaan pääsee jo nyt. Tarjontaa on tutusti kielistä liikuntaryhmiin, kädentaidoista tietotekniikkaan, kalastuksesta sirkukseen. Uutena kurssina voi mainita taide- ja koristemetallikurssin, jota vetää seppä Said Ibrahim . Suosittu sukututkimus siirtyy perinteisestä sukututkimuksesta dna-tutkimukseen Annikki Harjumäen johdolla. Musiikissa yksilö- ja ryhmäopetukset aloittavat, mutta koronatilanteen vuoksi seurataan, kuinka lukuisat kuorot voivat toimia turvallisesti. Myös liikuntaryhmät aloittavat. Opetushallitus on myöntänyt työllisyyspalveluille opintosetelityyppistä avustusta työllistymiseen ja työmahdollisuuksien vahvistamiseen tarkoitetuille kursseille. Kohderyhmänä ovat työttömät ja työttömäksi mahdollisesti jäävät ja työvoiman ulkopuolella olevat. Kursseilla opitaan tietokoneen ja internetin käyttöä, arjen taloushallintaa, mielenterveyden ensiapua ja maahanmuuttajille opetetaan suomen kieltä. Liikuntatunteja Savosenmäen koululle Autere-opiston tunteja pidetään eri puolilla kaupunkia, mutta Länsi-Koskelan koulun liikuntaryhmiä on siirretty Savosenmäen koululle. Autere-opiston ja Mäntän lukion rehtori Petri Haapakoski kertoo, että koronaepidemian vuoksi rajoituksia on otettu käyttöön. Viime keväänä koronarajoitukset katkaisivat lukuvuoden kesken. Autere-opisto hyvittää jääneet viisi kurssikertaa tämän syksyn opinnoista. Kurssin opettaja ottaa näiden kurssilaisten tiedot ylös, ja hyvitys tulee automaattisesti laskuun. Koronaturvallisuus eli turvaetäisyydet ja hyvää käsihygieniaa noudatetaan opiston kursseilla. Haapakosken mukaan koronatilanteen pahentuessa on mahdollista, että kurssiohjelma voi muuttua tai opetusta voi siirtyä verkkoon poislukien taide- ja musiikkikurssit. Koronapäätöksissä noudatetaan valtakunnallista ohjeistusta, jos niitä annetaan. Yksi muutos on, että Ruoveden kunta järjestää hallinnon ja opinnot oman Ruoveden Opiston kautta, eli pitkäaikainen yhteistyösopimus Autere-opiston kanssa on päättynyt taloudellisista syistä. Yleisöluennoille osallistujarajoitus Yleisöluennoilla voidaan ottaa maksimissaan 50 henkilöä ja niille pitää ilmoittautua etukäteen sähköpostitse autere-opisto@taidekaupunki. fi. Haapakosken mukaan yleisöluennot painottuvat historiaan ja kulttuuriin. Paikallisesta historiasta voi nostaa esimerkiksi Markku Pohjan Mäntänkosken historialuennon ja Milla Sinivuori-Hakasen Mäntän selluloosatehtaan luennon. Lasten tietokirjallisuudesta puhuu professori Markku Löytönen . Yleisöluennot toteutetaan yhteistyössä kaupungin kulttuuri- ja hyvinvointipalvelujen ja Serlachius-museoiden kanssa. Kysely avoimen yliopiston kursseista Petri Haapakoski aloitti Autere-opiston ja Mäntän lukion rehtorina elokuun alussa. Haapakoski kannustaa elinikäiseen oppimiseen. – Olen pitkän linjan koulumaailman ammattilainen ja sydämestäni elinikäinen opiskelija. Olen opiskellut kaksi maisteritutkintoa ja osallistunut myös lukuisille kansalaisopistojen kursseille. Koen uuden oppimisen motivoivana ja innostavana. Oppiminen antaa iloa ja merkitystä elämään ja uutta virtaa työhönkin. Haapakosken visiona on, että mahdollisesti jo ensi vuoden syksyllä sekä Mäntän lukiossa että Autere-opistossa voisi suorittaa avoimen yliopiston kursseja. Syksyllä tehdään kysely, jossa kartoitetaan, mitkä kurssit voisivat kiinnostaa, ja sen jälkeen niistä neuvotellaan yliopistojen kanssa. Opinto-ohjelma on jaettu postitse joka kotiin viime viikolla. Ilmoittautuminen alkoi perinteiseen tapaan netissä 25. elokuuta. Opinto-ohjelmia on jaossa kirjastossa ja Asiointipisteessä.