Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Aikalaisten koskettavia tarinoita kotirintamalta

Talvisodan alkamisesta tulee lauantaina kuluneeksi 80 vuotta. Se on ihmisikä, mutta yhä löytyy muistelijoita, joilla on omakohtainen kosketus sotiemme aikaan. KMV-lehti julkaisee kaksi Talvisota-aiheista teemaa, torstaina 28. marraskuuta ja itsenäisyyspäivän alla 5.12. Teemajutut näkyvät myös verkkosivuillamme. Teemoissa näkökulma on pääasiassa kotirintamalla. Toimittaja Sirkka Iso-Ettala on löytänyt haastateltavaksi sota-ajan kokeneita ja käyttänyt runsaasti arkistolähteitä, muun muassa Kuorevesi-Mänttä-Wilppula -lehteä. Artikkeleista piirtyy koskettava kuva sota-ajan niukkuudesta ja pelosta, jonka lapsetkin aistivat, vaikka heitä siltä koetettiin suojella. Televisiossa pyörii parhaillaan sarjana Pekka Parikan ohjaama Talvisota . Elokuvan tekoon osallistui 30 vuotta sitten laaja avustajien joukko tältä seudulta. Elokuvan kohtauksia kuvattiin Riihossa Keuruulla. Nyt esitetään ensi kertaa televisiossa dokumentti, joka kertoo elokuvan tekemisestä, muun muassa suuren räjähdekentän rakentamisesta. Dokumenttielokuvassa on mukana ainutlaatuista kuvamateriaalia kuvauksista. Dokumentin on tehnyt Teuvo Mujo , ja se esitetään Yle Teemalla 28. ja 29.11. 2019 sekä TV 1-kanavalla 30.11. *** KMV-lehden päiväjakelu palaa normaaliksi jälleen maanantaina 2. joulukuuta. Postilakko loppui keskiviikkona, mutta KMV-lehti ei ehdi päiväjakeluun vielä torstaina 28. marraskuuta. Varhaisjakelu on toiminut lakon aikanakin. Lehtiä on saatavilla viime viikkojen tapaan KMV-lehden konttorilta sekä Mäntässä S-marketin aulasta ja K-market Ruokapaletin aulasta. Vilppulassa lehtiä on saatavissa K-market Järviseltä.