Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Työnseisaukseen Patrian Hallin tehtaalla osallistuneet työntekijät palannevat maanantaina töihin – Pääluottamusmies: ”Tämä on ollut totuttua rajumpi toimenpide”

Patria tiedotti keskiviikkona, että osa Hallin tehtaan Aviation- ja Aerostructures -liiketoimintojen työntekijöistä on ilmoittanut keskiviikosta perjantaihin kestävästä työnseisauksesta. Työnseisaukseen on osallistunut hieman yli puolet näiden kahden liiketoiminnan 300:sta työntekijästä. Kyseessä on työntekijäpuolen ja työnantajan välinen erimielisyys, joka liittyy vuokratyövoiman käyttöön asennustehtävissä. Näillä näkymin työtaistelutoimenpiteeseen osaa ottaneet työntekijät palaavat maanantaina takaisin töihin. – Olemme jatkaneet neuvotteluja työnantajapuolen kanssa ja katsoneet, mitä tilanteelle voisi tehdä. Olemme sopineet myös liittojen välisestä neuvottelusta, Patria Aviationin Hallin toimipisteen pääluottamusmies Aimo Lahtinen kertoo. ”Pakkorako” Lahtinen toteaa työtaistelutoimenpiteen olevan epätavallinen. – Usein työnseisaukset ovat enemmänkin myötätuntolakkoja esimerkiksi yt-neuvotteluiden yhteydessä, mutta tämä on ollut totuttua rajumpi toimenpide. Toivon tietysti, että se on ollut silmiä avaava, Lahtinen kertoo. Lahtisen mukaan tilanne kärjistyi työnseisaukseksi, kun vuokratyövoiman käyttöön liittyvät neuvottelut työnantajan kanssa eivät johtaneet työntekijöitä tyydyttäviin ratkaisuihin. – Vuokratyövoiman käyttö on ongelmallista, koska se sitoo myös aina meitä ammattihenkilöitä. Eri konemallien asennustehtävien vaatimukset vaihtelevat, joten vuokratyövoiman käyttö vaatii aina kouluttamista. Meidän nähdäksemme vuokratyövoiman tilalle olisi palkattava ammattiväkeä, Lahtinen toteaa. Patria Aviation -liiketoiminnan operatiivisen johtajan Marko Haapasalmen mukaan vuokratyövoimaa on jouduttu käyttämään, koska rekrytointiyrityksistä huolimatta avoimia tehtäviä ei ole saatu täytettyä. – Vuokratyövoiman käyttö on ollut pakkorako. Jotta tuotantokapasiteetti on pystytty ylläpitämään, on meidän täytynyt toisinaan turvautua vuokratyövoiman käyttöön. Koulutamme parhaillaan uusia ammattilaisia, mutta se vie aikaa, Haapasalmi kertoo. Osapuolilla on halu löytää yhteisymmärrys Työnantajapuolen näkemyksen mukaan työnseisaus on laiton. Pääluottamusmies toteaa myös, että seisaus on mahdollisesti laiton toimenpide. – Työnseisaus on laiton, koska se kohdistuu voimassaolevaan työehtosopimukseen. Kun työehtosopimus on voimassa, tulisi myös työrauhan lain mukaan olla taattu, Haapasalmi toteaa. Työntekijän kannalta lakko on aina laillinen, kun toimeenpanijana on yhdistys tai liitto. – Ammattiosasto kantaa vastuun mahdollisista seurauksista, mutta ne keskustelut käydään sitten liittotasolla, Haapasalmi kertoo. Lahtinen ja Haapasalmi ovat toiveikkaita käynnissä olevien neuvotteluiden suhteen. – Tiedän, että molemmilla osapuolilla on halu löytää asiaan ratkaisu. Neuvottelut jatkuvat maanantaina, kun työntekijät palaavat töihin, Lahtinen kertoo. – Näen meidät joukkueena, joka palvelee yhdessä asiakkaiden tarpeita. Uskon, että yhteisymmärrys löytyy neuvottelemalla, Haapasalmi toteaa.