Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Kasvomaskien käyttöä suositellaan edelleen

Koronavirusinfektion aiheuttamia tautiryvästymiä on ilmaantunut useammassa kunnassa, muun muassa Jämsässä, Tampereella ja Mikkelissä. Myös Pirkanmaalla on koronavirustapausten ilmaantuvuus väestöön suhteutettuna lisääntynyt. Suositus kasvomaskien käytöstä on edelleen ajankohtainen. –  Kuntalaisten on syytä kiinnittää edelleen huomiota sekä hyvään käsi- ja yskimishygieniaan että turvavälien pitämiseen. Kasvomaskia kannattaa käyttää tilanteissa, joissa lähikontaktien välttäminen ei ole mahdollista, muistuttaa Tarja Marjamäki , Mänttä-Vilppulan hallintoylilääkäri. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) suositus kasvomaskien käytöstä koskee yli 15-vuotiaita. Kasvomaski ei sovellu pikkulapsille, ohjeiden mukainen käyttö onnistuu vasta hieman vanhempana. Maskien käyttöä suositellaan joukkoliikenteessä ja koronavirustestiin hakeutuville henkilöille matkalla näytteenottoon ja ennen testituloksen valmistumista. Lisäksi maskia suositellaan riskialueelta Suomeen saapuville matkustajille, heidän siirtyessä maahantulopisteeltä karanteeniin tai karanteenin aikana, heidän joutuessa liikkumaan kodin ulkopuolella. Kasvomaskia voi toki käyttää myös muissa tilanteissa, joissa lähikontaktien välttäminen ei ole mahdollista. Koronavirus tarttuu ensisijaisesti pisaratartuntana, kun sairastunut henkilö yskii, aivastaa, puhuu tai laulaa. Osa COVID-19-tartunnan saaneista henkilöistä ei saa lainkaan oireita tai oireet ovat hyvin vähäisiä, tästä syystä henkilö ei ole tietoinen tartunnastaan. Virus voi tarttua jo muutama päivä ennen oireiden alkua. Tutkimuksissa on kuvattu tilanteita, joissa oireeton henkilö on tartuttanut muita ahtaissa sisätiloissa. THL suosittaa kasvomaskin käyttöä toisten ihmisten suojaamiseksi niiden sairaanhoitopiirien alueella, joissa on esiintynyt koronatartuntoja kahden viime viikon aikana. On hyvä muistaa myös, että maskia on aina käsiteltävä puhtailla käsillä. Maskia ei tule käyttää, jos se vaikeuttaa kohtuuttomasti hengitystä tai on muita terveydellisiä syitä olla sitä käyttämättä.