Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Matka päiväntasaajan toiselle puolelle – Aurora Kyröläinen vaelsi Kilimanjarolle Jaakko Saariluoman kanssa

Vuosi sitten vilppulalainen Aurora Kyröläinen lähti matkalle kohti tuntematonta tarkoituksenaan vaeltaa Kilimanjarolle matkaseurueensa kanssa. Hänen matkaseurueeseensa kuului muun muassa näyttelijä, juontaja Jaakko Saariluoma . Vuodentakaisen matkan tunnelmiin vie hänen matkakertomuksensa, joka alkaa lentokentältä. Helsinki-Vantaan lentokenttä, Suomi 19.2. Saavuin lentokentälle ensimmäisenä meidän matkaseurueesta, meistä neljästä, jotka matkustivat samalla lennolla. Yhden jäsenen olisi tarkoitus tulla perässä Nairobiin eri lennolla. Yhden jäsenen ryhmästämme löydän jo kentällä ja menemme turvatarkastusten kautta kohti oikeaa porttia. Portti avautuu ja lähtöselvitys aloitetaan ajallaan. Koneessa löydämme ryhmän kolmannen jäsenen, mutta neljättä jäsentä emme ole vielä tavanneet. Ensimmäinen lento kuljettaa meidät Amsterdamiin, jossa on koneen vaihto. Ennen Amsterdam–Nairobi lentoa meillä on hyvin aikaa ja ehdimme käydä syömässä. Nairobin lennon lähtöselvitys aloitetaan puolituntia myöhässä, WC-vian vuoksi, pääsemme kuitenkin ajallaan rullaamaan kohti kiitotietä. Kiitotien reunaan päästyämme lentokapteeni kuitenkin kuuluttaa, että joudumme palaamaan lähtöportille, koska vika ei ollutkaan korjattu. Korjaamiseen kuluu aikaa ja matkustajat käyvät kiukkuisiksi. Kuitenkin kolme tuntia myöhemmin pääsemme ilmaan ja matka jatkuu. Onneksi lento sujuu hyvin ja meitä palveli ystävällinen henkilökunta, ruoka maistui hyvältä ja käytössämme oli viihdekeskukset koko lennon ajan. Pääsimme vihdoin perille Nairobin lentokentälle. Kello oli tuolloin noin 1 yöllä ja siitä meni vielä tunnin verran, että olimme saaneet passeihimme leimat ja pääsimme hakemaan matkatavaroitamme. Lopulta kun pääsimme hotellille, kävimme suihkussa ja menimme nukkumaan. Nairobi, Kenia 20.2 Aamulla herätyskello soi 5:30 ja sitten laitettiin tavarat kasaan ja mentiin aamiaiselle hotellin alakertaan. Kun aamupala oli syöty, noin klo 6:30 safariauto odotti meitä pihalla. Nousimme autoon, seikkailun seuraava osa pääsi alkuun ja edessä olisi noin 3 tunnin ajomatka Tansaniaan. Keniasta poistuessamme meidän piti käydä virastossa ja saimme leimat, että poistuimme maasta. Tämän jälkeen kävelimme noin 200 metrin matkan Tansanian lääkevirastolle, jossa meiltä mitattiin lämpö ja katsottiin, että meidät on rokotettu keltakuumetta vastaan. Sen jälkeen odotimme maahanmuuttovirastossa, että saimme passeihimme leimat. Lopulta kun kaikilla olivat leimat passeissaan, pääsimme jatkamaan matkaamme Tansaniassa noin tunnin verran Rongai-portille, jossa meitä odotti lounas. Lounaan jälkeen alkoi ensimmäinen vaellusosuus Simba-campille. Ensimmäinen leiri odotti valmiina kun vihdoin saavuimme perille ja meille tarjottiin iltapäiväteetä nuotiolla paistettujen popcornien kera. Päiväteen jälkeen menimme lepäämään. Itselleni oli iskenyt päänsärky liian vähästä juomisesta, joten jouduin tankkaamaan vettä ihan kunnolla huilatessani että sain päänsäryn hellittämään ennen päivällistä. Päänsärky helpotti ja kasvopesuillekin ja pienille venyttelyille oli voimaa ennen päivällistä. Päivälliselle lähtiessämme ryhmämme ohjaaja Anne-Mari neuvoi, että muistakaa ottaa otsalamput mukaan päivälliselle. Päivällinen oli klo 18:30 ja aurinko laski noin klo 19, jolloin pimeä tuli niin kuin olisi valokytkintä painanut. Sitten olikin aika hammaspesun ja nukkumaanmenon. Simba-camp, Kilimanjaro, Tansania 21.2 Aurinko nousi ja telttamme ulkopuolelta kuului hyvän huomenen toivotuksia. Telttamme ovella oli kuumaa inkivääriteetä tuomassa meidän tarjoilijamme. Saimme nauttia kuumasta inkivääriteestä samalla, kun laitoimme tavaroita kasaan teltassa. Kun tavarat olivat laukuissa, oli aamiaisen aika. Kun vatsat olivat täynnä, oli aika aloittaa toinen päivä, suuntana second cave. Matkalla ehdimme ottaa paljon valokuvia, ihastella maisemia ja käydä jos jonkin näköisiä keskusteluja niin vaelluksista, kiipeilyistä kuin itsestämme; tutustuaksemme ryhmässä toisiimme. Kun saavuimme puolenpäivän jälkeen leiriimme, meillä oli lounas katettuna. Lounaan jälkeen lepäilimme hetken. Levättyämme tunnin verran, teimme pienen retken noin 100 metriä korkeammalle siitä missä leirimme sijaitsi ohueen ilmanalaan sopeutumisen tehostamiseksi. Kun lähdimme palaamaan leiriin, alkoi tihuttaa vettä. Iltapäiväsateet ovat normaaleja vuoristossa. Vuoristossa on myös kuivankauden aikana yleistä, että iltapäivällä sataa tai tulee sadekuuroja. Matkalla kuitenkin löysimme kuvauksesta nauttivan kameleontin, jonka meidän pääoppaamme sai laitettua oksalle ja saimme otettua siitä upeita kuvia. Leirissä meitä odotti päivätee, jonka jälkeen kirjoittelimme muistiinpanoja ja lepäilimme, samalla odottaen päivällistä ja nukkumaan menoa. Second-cave, Kilimanjaro, Tansania 22.2 Auringon noustua saimme inkivääriteetä telttoihimme ja aloimme pakata tavaroitamme, jotta päästäisiin lähtemään päivän vaellukselle. Pakattuamme laukkumme suuntasimme aamiaiselle. Aamiaisella meille kerrottiin tarpeellisista varusteista: tänään on ehdottomasti otettava mukaan sadevaatteet, sillä edessä on pidempi vaellus ja suurempi todennäköisyys että iltapäivän sateet saattaisivat meidät kastella. Toinen varuste, mikä neuvottiin ottamaan mukaan, oli otsalamppu. Syy otsalampun pakkaamiseen kerrottiin selviävän myöhemmin. Kun varusteet oli tarkistettu ja kaikki olivat valmiina, alkoi kolmas vaellusosuus, joka päättyisi Kikelewa-camp leiriin. Päivän matkasta noin kaksi kolmasosaa oli takana, kun oppaamme sanoi: – Nyt poiketaan polulta, vetäkää pitkät vaatteet päälle, laittakaa otsalamput päähän ja jättäkää reput kivelle, menemme kunnon luolaan. Teimme työtä käskettyä ja kohta olimme noin 50 metriä syvällä luolassa, jossa ensimmäiset Kilimanjaron valloittajat olivat mahdollisesti nukkuneet. Sitä pidemmälle emme jatkaneet, sillä luola madaltui siinä kohden ja jatkaakseen pidemmälle olisi pitänyt kontata. Teimme kuitenkin testin kuinka syvällä luolassa olimme. Olimme niin syvällä luolassa, että oli aivan pimeää ja vain hento valonkajastus tuli luolansuulta. Luolasta päästyämme matka jatkui kohti Kikelewa-camppia. Kun saavuimme leiriin, meitä odotti taas lounas valmiina. Kävimme pesemässä kätemme ja istuimme nauttimaan mahtavasta ateriasta, jälleen kerran. Lounaan jälkeen oli noin tunnin verran aikaa levätä ja peseytyä, jonka jälkeen teimme pienen reissun noin 100 metriä korkeammalle kuin leirimme sijaitsi, vesiputoukselle. Siellä katselimme ympärillemme ja sitten laskeuduimme takaisin leiriin päiväteelle. Teen jälkeen kirjoittelimme omia matkapäiväkirjojamme ja lepäilimme. Kikelewa-camp, Kilimanjaro, Tansania 23.2 Aamu valkeni aurinkoisena leiriimme ja tuttu ääni herätteli meitä uuteen päivään hyvän huomenen toivotuksilla, inkivääriteen kera. Pakkasimme reppumme ja menimme syömään aamiaista, jonka jälkeen suuntana olisi Mawenzi Tarn Huts. Nousisimme yli 4 kilometrin korkeuteen, sillä seuraavan yön leiri, Mawenzi Tarn Huts, sijaitsi 4330 metrin korkeudessa. Saimme kokiltamme lähteissä pienet eväspussit joissa oli keksejä, perunalastuja, mangomehua sekä maapähkinöitä. Näin aloitimme eväidemme kera kiipeämisen kohti Mawenzi Tarn Huts leiriä. Ilma kuitenkin muuttui pilvisemmäksi ja tuuli yltyi reilusti. Pidimme tauon 4 000 metrissä ja söimme sipsejä nauttien tunteesta, kuinka olimme juuri ylittäneet neljätonnia. Hauskinta oli, kun tauollamme ohitsemme meni toinen ryhmä ja heidän oppaansa, tansanialainen mies, tervehtikin meitä suomeksi. Hän kertoi kuulleensa meidän puhuvan suomea, ja oli joskus aiemmin ohjannut suomalaista ryhmää kyseisellä vaelluksella. Kun pääsimme viimeisten kivikoiden yli leiriimme, pääsimme taas suoraan katettuun pöytään nauttimaan lounasta ja sovimme, että kello 15 lähtisimme vaeltamaan, ja nousemaan ohueen ilmanalaan sopeutumisen kannalta hyödylliselle korkeudelle. Lounaan jälkeen kuitenkin alkoi sataa rakeita ja tulimme siihen tulokseen, että perutaan pikku vaellus korkeammalle, koska keli oli niin huono. Tämän vuoksi lounaan jälkeen meillä oli aikaa huilata ja vain olla. Päivätee oli kello 16, jonka jälkeen minä ja porukan miehet päätimme että me voisimme vähän kävellä, koska emme jaksa vain maata teltoissamme tekemättä mitään. Samalla hetkellä aurinko näyttäytyi ja taivaskaan ei heittänyt päällemme vettä. Kävelimme leirin ympäristössä, rakensimme oman kivitornin ja kävimme katsomassa lähellä olevaa luolaa, sekä otimme valokuvia. Kun sitten olimme jonkin aikaa kävelleet alkoi sataa, ja palasimme takaisin leiriin. Saimme kuumaa vettä ruokatelttaan ja lämmittelimme kuuman tee-kupillisen ääressä. Katsoimme kuvia ja juttelimme tulevista päivistä ja erityisesti tulevasta huiputuksesta. Päivällinen oli noin puolen tunnin kuluttua leiriin paluun jälkeen, ja jälleen kerran saimme aivan erinomaista ruokaa. Päivällisellä kävimme jo jonkinlaista alustavaa läpikäyntiä edessä olevasta huipun valloituksesta; ohjeita pakkaamiseen, varusteisiin ja siihen, kuinka lyhyt leiriytyminen School Hutissa tapahtuu. Mawenzi Tarn Huts, Kilimanjaro, Tansania 24.2 Aamu valkeni viileänä ja pilvisenä, telttamme olivat lumen peitossa. Aamu oli rankempi kuin tähänastiset. Pakkaaminen oli hitaampaa ja vaivalloisempaa, koska korkealla toimiminen vaati enemmän aikaa ja energiaa. Kun lopulta kaikki tavarat oli saatu pakattua, siirryimme aamupalalle. Kun aamupala oli syöty, oli aika lähteä päivän vaellukselle. Tulevasta vaelluksesta olisi tulossa henkisesti rankka, sillä päivän matka olisi reilut 8 kilometriä aavikon yli. Lähdimme liikkeelle ja marssimme siistissä jonossa kohti aavikon reunaa. Aavikon reunalle saavuttuamme, näimme silmän kantamattomiin aavikon hiekkaa, tasaista aavikkoa ilman suurempia pinnanmuotojen vaihtelua 8000 metriä eteenpäin. Ja siellä missä aavikko loppuu, nousi ylväänä Kilimanjaro. Päivän vaellus oli pidempi ja uuvuttavampi kuin tähänastiset, sillä vaikka oli kävelty tunti tai kaksi, niin silti ympärillä näytti samalta, joka tuntui siltä, ettei matka edennyt laisinkaan. Osalla turhautuminen alkoi kasvaa, mutta juttelu sai heidänkin mielensä kääntymään positiivisempaan, että tästäkin selvitään ja aavikko loppuu joskus. Tänä päivänä oppaamme kantoi meille eväitä ja lounas syötäisiin matkalla. Meille kerrottiin, että kohta olisi lounas tauko, kunhan pääsisimme isolle kivelle. Silloin tuntui siltä, ettei aavikolla ollut ainoatakaan kiveä. Sitten alkoi sataa ja ukkonenkin jyrähti muutaman kerran, mutta isoa kiveä ei vieläkään näkynyt. Tästä melkein tunnin matka vielä eteenpäin, kun pääsimme vihdoin sinne isolle kivelle ja saimme syödäksemme. Sää viileni ja jatkoimme matkaa heti, kun kaikki olivat päättäneet syömisen, sillä matkaa leiriin olisi vielä parisen tuntia. Lopulta kun vihdoin pääsimme School Hut leiriin, joimme teetä ja menimme lepäämään, päivällistä söisimme jo puoli viideltä, jotta pääsisimme ajoissa nukkumaan, sillä herätys olisi vielä samana iltana. Ennen päivällistä päätin käydä vessassa ja onnistuin lukkoamaan itseni lukottomaan vessaan, sillä Tansaniassa ovet aukeavat niin sanotusti väärinpäin, eli sisäänpäin, ja kun olin tuupannut oven kiinni ja siinä ei ollutkaan kahvaa, josta vetää ovi sisäänpäin auki, jäin jumiin. Onneksi ryhmäläiseni tulivat pelastamaan minua, ja pääsin ulos vessasta. Siitä siirryimme sitten päivälliselle, jonka jälkeen menimme nukkumaan lyhyet yöunet, jotka olivat noin klo 17.30-22, sillä lähtö olisi varhain yöllä. School Hut, Kilimanjaro, Tansania 24.2 Herätyskello soi kymmenen maissa illalla, kun olimme nukkuneet muutaman tunnin ajan, tai no ne ketkä unenpäästä illalla saivat kiinni. Itse nukuin kyllä, mutta jäseniä kolotti herätessä, koska ohut ilmanala vaikutti kaikkiin toimiin ja näin ollen nukuin myös puoli tyhjän ilmatäytteisen makuualustan päällä. Kamat laitettiin kasaan ja kömmimme hitaasti messitelttaan aamiaiselle, jossa saimme myös evästä yön ja päivän taivallukselle. Saimme myös viimeiset ohjeistukset siitä, kuinka yö ja tuleva päivä tulisivat etenemään. Sitten laitoimme rinkat selkäämme ja lähdimme liikkeelle vain otsalamppujen pienessä valossa. Lunta oli maassa ja pieni jalanjälkien muodostama polku jäi peräämme. Olimme kulkeneet hitaasti varmaan parin tunnin ajan eteenpäin, oppaamme Kedyn laulaessa hiljaa swahilinkielisiä lauluja. Jälkeenpäin meille kerrottiin monen ryhmän oppaan laulavan, jotta ryhmä pysyy hereillä, eikä vaeltaja nukahda vaeltaessaan vuorelle ja loukkaa itseään. Matka sujui hitaasti, mutta varmasti, muutamat tähdet valaisivat matkaa otsalamppujen rinnalla. Pysähdyimme noin 5 kilometrin korkeudessa, reilun kahden tunnin vaelluksen jälkeen. Suklaata ja muuta hyvää nautittuamme ja energiaa pienistä eväistä ja juomasta kerättyämme, jatkoimme matkaa tunnin verran. Siitä eteenpäin minun oloni alkoi huonontua ja aloin voida pahoin. Sinnittelin kuitenkin eteenpäin mutta kuitenkin jossain kohtaan kävi niin että annoin ylen, mutta en siitä huolimatta ollut valmis luovuttamaan ja kääntymään takaisin. Tämä toistui useamman kerran, mutta kerroin kuitenkin oppailleni voivani juoda, että on jotain mitä tulla ulos, koska vatsahappoja oksentamalla on äkkiä sellaisessa kunnossa, ettei jaksa edes nousta enää maasta. Taistelin kuitenkin eteenpäin, koska päätin, etten ollut kävellyt tänne asti luovuttamaan. Lopulta olin oksentanut varmaan kymmenisen kertaa ja oppaamme tulivat tulokseen, että alan jäädä jälkeen ja pelkäsivät kuntoni romahtavan, koska vuoristotaudin oireet olivat iskeneet niin nopeasti. Minulle esitettiin kysymyksiä ja niiden tarkoitus oli varmistaa että olen tolkuissani ja että minun tiedostukseni riittää omaan olotilaani, jotta turvallisuuteni ei vaarannu vaelluksella. Lisäksi Kedy mittasi minulta saturaation, tämä tarkoittaa kudosten happipitoisuutta. Normaalisti arvon pitäisi olla 96–99 mmHg, mutta minulla arvo oli 72 mmHg, tämä kuitenkin oli kohtuullinen arvo sillä 5000 metrin korkeudella ihminen pystyy käyttämään vain puolet vähemmän ilman hapesta, ilmanpaineen vuoksi, (happi pitoisuus on siis sama kuin merenpinnan tasolla, mutta paine vaikuttaa siihen minkä verran ihminen pystyy sitä hyödyntämään). Näin ollen sain jatkaa matkaa. Sovimme kuitenkin oppaiden kanssa: ”mikäli antaisin vielä yhdenkin kerran ylen, olisi minun palattava takaisin alas.” Siksi ettei kuntoni laske yhteen alemmas, ettei jouduta hälyttämään apua. Oloni oli kuitenkin alkanut kohentua ja pääsin jatkamaan matkaa. Kivien yli minua kuitenkin autettiin kiipeämään koska sen verran oksentelu oli vienyt voimia, että polven korkuisille kiville oli vaikea ponnistaa. Lopulta aurinko alkoi nousta, ja olimme enää muutaman metrin Gilman’s pointin alapuolella. Gilman’s Point, Kilimanjaro, Tansania 25.2 Noin puolta tuntia myöhemmin saavuimme Gilman’s pointille, otimme siellä huiputus kuvia ryhmänä. Gilman’s point on yksi Kilimanjaron kolmesta huipusta. Siitä en kuitenkaan enää saanut jatkaa korkeimmalle huipulle, Uhuru Peakille. Oloni oli kohentunut huomattavasti ja olisin halunnut jatkaa päähuipulle, mutta oppaatkin sanoivat, että vaikka oloni olisikin sillä hetkellä hyvä, se voisi romahtaa nopeasti, sillä olin oksentanut useaan kertaan, enkä syönyt mitään. Minulle kerrottiin, että mikäli tällainen romahtaminen tapahtuisi, siitä jouduttaisiin tekemään pelastusoperaatio pelastushelikopterilla ja voisin saada siitä niin suuren trauman, etten uskaltaisi enää jatkossa lähteä vastaavan kaltaiselle vaellusreissulle. Joten minä lähdin yhden oppaamme kanssa alaspäin vuorelta muiden suunnatessa kohti korkeinta huippua. Liu´uimme alas vuoren rinnettä kuin olisimme hiihtäneet, aurinko rupesi lämmittämään ja sitä mukaan kun menimme alemmas vuorella, oloni muuttui aina vain paremmaksi. Puolilta päivin saavuimme oppaan kanssa Kibo Hut leiriin, jossa söisimme lounasta muiden saavuttua huiputuksesta. Kun saavuimme alas, monet tulivat kyselemään vointiani, kun kuulivat että olimme palanneet kesken matkan. Myös muiden ryhmien oppaat tulivat tsemppaamaan minua ja eräs toisen ryhmän opas sanoi viisaan neuvon: ”vuori pysyy täällä, voit palata ja onnistua myöhemmin, jos menetät terveytesi vuorelle, se voi olla virhe, ja viimeinen tekosi. Voit aina palata myöhemmin jos olet kunnossa.” Menin sitten ruokatelttaan lepäämään ja minulle tuotiin teetä ja isoja viipaleita vesimelonia joita nautin. Sen jälkeen lepäsin ja olin aivan tajuttoman väsynyt. Kun lopulta kello lähenteli jo kahta päivällä, kun toiset lopulta palasivat. He kertoivat kuinka rankka viimeinen osuus oli ollut, ja kuinka paluu alas vuoren rinnettä oli vielä sitäkin vaikeampi, kun jalat olivat aivan hapoilla. Kaikki olivat positiivisia omista suorituksistaan, sekä ryhmämme miehet kehuivat sisukkuuttani, kun en palannut takaisin heti huonovointisuuden alettua vaan kipusin sisulla ylös. Lounaan jälkeen alkoi loivempi lasku kohti viimeisen telttayön leiriä, Horombo Hutia. Horombo Hutissa meitä odotti tee ja popcornit ja nopeimmat ryhmästä, itseni mukaan lukien söimme ja nautimme teestä. Viimeiset ryhmästämme saapuivat vasta tunti meidän jälkeemme, ja sitten meille tarjottiin illallista. Yksi ryhmästämme oli kuljettanut niin kutsuttuja huiputusmaljoja mukanaan ja tarjosi meille pienet ryypyt upean suorituksen ja vaelluksen kunniaksi. Aterian jälkeen painuimme nukkumaan sillä takana oli pitkä päivä meillä kaikilla ja olimme jo väsyneitä. Heräsimme tuttuun tapaan aamu seitsemältä auringon noustessa, ja pakkasimme teltassa viimeistä kertaa tavaramme laukkuihin, ja suuntasimme aamiaiselle. Aamiaisella lättyjä, hilloa, puuroa ja leipää, kyllä sitä siinä vaiheessa mietti, että aivan huippu tiimi ollut meillä mukana kantamassa telttoja ja tavaroita sekä laittamassa meille ruokaa koko tämän reissun ajan. Aamiaisen jälkeen leiri olikin jo kasassa ja kiitimme tiimiä antaen heille asiaan kuuluvat tipit ja sitten tiimi vielä lauloi meille ja meidän kanssamme lauluja, jotka matkan aikana olivat tulleet tutuiksi. Lähdimme liikkeelle, alkoi viimeinen 20 kilometrin taivallus kohti vuoren juurta, halki sademetsän. Maisemat olivat edelleen uskomattoman kauniit auringon paistaessa ja lämmittäessä ihanasti vaikkakin olin edellisenä päivänä loppumatkasta polttanut korvan lehteni ja kuljin siitä syystä keltainen trikoo-pipo päässä loppumatkan, mikä saattoi olla hivenen huvittavaa, sillä lämpöä oli reilut 30°C ja aurinkorasvaa ei voinut olla liikaa, vaan sitä piti muistaa tasaisin väliajoin lisätä. 50 suojakertoimesta huolimatta onnistuin polttamaan kuitenkin myös polvitaipeen, mutta se oli onneksi pientä. Matkalla näimme upeita kasveja, lintuja, hyönteisiä sekä apinoita, joita tietenkin pysähdyimme kuvaamaan. Keskellä sademetsää oli yksi leiripaikka, Mandara Hut, jossa pysähdyimme ja hitaammat ryhmästä saivat kärjen kiinni ja söimme hieman välipalaa. Sitten edessä oli vielä 8 kilometrin matka. Alhaalla meitä odottaisi lounas. Portilla tietenkin piti ottaa kuvat, että on päässyt reitin läpi, jonka jälkeen sitten suuntasimme syömään. Lounaaksi oli perinteistä tansanialaista ruokaa, jossa oli lihaa, banaania sekä heidän kasviksia, jotka muistuttivat esimerkiksi perunaa. Ruuan jälkeen vielä ostimme postikortit kotiin lähetettäviksi, ja minä ostin merkin rinkkaani. Sen jälkeen saimme pääoppaaltamme vielä huiputustodistukset, jonka jälkeen heitimme viimeiset hyvästit, kiipesimme safariautoon ja suuntasimme kohti Arushaa. Ajomatka Arushaan kesti muutaman tunnin ja ajoimme ensin lentokentälle, jossa yksi ryhmästämme jäi kyydistä. Hänelle oli varattu aiempi lento takaisin Suomeen, joten hyvästelimme hänet ja jatkoimme vielä matkaa kohti hotelliamme, joka oli Arushassa. Lopulta kun pääsimme hotelliimme ja pääsin suihkuun, tuntui aivan ihanalta päästä viikon jälkeen peseytymään kunnolla. Hiukseni eivät onneksi olleet pitkät, kun ennen matkaa olin tehnyt päätöksen leikata ne huomattavasti lyhyemmiksi, mutta niiden lyhyidenkin hiusten selvittelyssä ja pesemisessä meni melkein tunti. Menimme lopun porukan kanssa sitten vielä illalla hotellin ravintolaan syömään ja meidän suomalainen oppaamme kertoi ennen kun saimme menut, että ei kannata säikähtää hintoja, jos ne ovat 20 000-30 000 TZS se ei euroissa ole paljon mitään, noin 6 euroa. Söimme kaikki hienosti ja joimme viiniä samalla jutellen matkastamme. Jälkiruoka oli upea ja nautimme koko illallisesta suuresti. Toki olimme kaikki väsyneitä kun kello oli jo kahdeksan, kun aloitimme ruokailun. Olimme kuitenkin koko viikon menneet 19.00 aikoihin, paikallista aikaa, nukkumaan, sillä me tietenkin elimme telttaillessa auringon mukaan, joten kun oli pimeää nukuimme ja kun oli valoisaa olimme hereillä. Syötyämme hyvästelimme yhden ryhmämme jäsenistä, sillä hän lähti aikaisin safarille ja me muut lähtisimme koti Suomeen vasta illalla emmekä enää näkisi. Sitten menimme nukkumaan omiin sänkyihimme. Oli uskomattoman mukava tunne kääriytyä peiton alle oikeaan sänkyyn sen jälkeen kun oli nukkunut viikon teltassa. Kibo Palace hotel, Arusha, Tansania 27.2 Aamulla heräsimme virkeänä viimeiseen aamuun Afrikassa. Siitä suuntasimme aamiaiselle alakerran ravintolaan. Huoneiden luovutuksen jälkeen lähdimme kaupungille kävelemään. Ostin sieltä afrikkalaisen mekon itselleni, ja sitten palasimme hotellille syömään ja odottamaan allasalueelle kuskia, joka tuli hakemaan meitä. Ajelimme pitkin maanteitä kohti Kilimanjaro International Airportia. Kentällä täytimme maastapoistumiskortit ja menimme turvatarkastuksen läpi. Lentoamme odotellessa teimme viimeiset tuliaisostokset. Lentomme lähti yhdeksän aikaan illalla ja lensimme ensin tunnin verran Dar es Salaamiin, jossa osa matkustajista jäi pois ja uusia tuli tilalle. Sieltä nousimme ilmaan ja sitten lensimme halki öisen taivaan Amsterdamiin. Amsterdam International Airport, Hollanti 28.2 Amsterdamissa olimme yhdeksältä aamulla paikallista aikaa ja sieltä jatkoimme matkaa yhdentoista aikoihin sitten Suomeen. Suomeen saavuimme aikataulussa vaikka pääsimmekin lähtemään vähän myöhässä liikkeelle, eli laskeuduimme Helsinki-Vantaan lentokentälle varttia yli yksi. Vanhempani olivat minua kentällä vastassa toisen siskoni kanssa, josta sitten ajoimme kolmen ja puolen tunnin ajomatkan vielä autolla kotia. Edit: Lisätty kuvia