Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Valitusoikeutta olisi rajoitettava

Tuntuu usein siltä, että oikeusministeriössä puuhastellaan toisarvoisten asioiden kimpussa, eikä tähdellisempiin haluta kajota. Talous- ja virkarikoksissa on suurelta osin kyse asianajajien bisneksistä, ja tuottoisasta ajanpeluusta. Valitusajan puitteissa syytetylläkin on mahdollisuus turvata selustaansa, vaikka syyllisyysnäytöt olisivat vedenpitävät. Jo raastuvanoikeuksien tuomioiden pitäisi olla lopullisia, ja lainvoimisia näytöiltään aukottomissa väkivalta- ja omaisuusrikoksissa. Nykyisellään ne eivät sellaisia ole. Niinpä tuomittu saa olla vapaalla ajalla, ja tehdä uusia konnuuksia ennen joutumistaan taas kiinni. Mitä järkeä tällaisessa oikeuskäytännössä on? Pakostakin raastuvanoikeuksissa turhaudutaan. Mutta jos siellä saataisiin lisää valtaa, poliisin työmäärä, ja kansalaisten rikosilmoitukset vähenisivät tuntuvasti. Kun tuomion julistamisen jälkeen vankeusrangaistus alkaisi heti, vältyttäisiin monelta uudelta rikokselta. Syytetyn oikeussuoja on ehkä jo liiankin hyvä, ja rikoksen uhreilla täysin puutteellinen. Wild Heart