Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Puhelin ennen ja nyt

Kitkiessäni 50-luvun alussa perunapeltoa sain kuningasajatuksen: Kehitän puhelimen, jolla voi soitella vaikkapa pellolta tai järveltä. Ei tarvitse mennä sisälle soittaakseen. Sattuneesta syystä kehittäminen viivästyi. Muut ehtivät ensin. 80-luvun alussa ilmaantui Suomessa myyntiin kännykän, siis kännyssä eli kämmenellä pidettävän puhelimen esiaste, tiiliskiven puolikkaan kokoinen Nokia Mobira. Hintaa sillä oli noin 8 000 nykyeuron verran. Sittemmin ovat hinnat ja mitat pienentyneet. Ja ominaisuudet lisääntyneet. Soittaminen on helppoa missä tahansa. Ennen oli toisin. Ensin pyöräytettiin kampea, jolloin keskus vastasi. Sitten kerrottiin, minne haluttiin soittaa. Usein riitti pelkkä nimi. Eikä aina tarvittu nimeäkään. Joensuun kartanoon soittaessaan pyysi isäni toisinaan ”Saanko Ovensuuhun”. Ja kotiin soittaessaan tunnusti ”Tuli äitiä ikävä”. Aina yhdisti keskus oikein. Puhelun loputtua pyöräytettiin taas kampea, jolloin keskus tiesi katkaista yhteyden. Ulkolinja- eli kaukopuhelu piti tilata keskuksesta. ”Saanko Helsinki 12345”. Sitten laskettiin luuri ja odoteltiin, että lukuisat välillä olevat keskukset ehtivät yhdistää. Ennen pitkää soi puhelin ja keskus ilmoitti ”Helsinki valmis”. 50-luvun lopulla automatisoitiin keskukset. Veivattavien Ericssonien tilalle tuli kierrettävällä valintalevyllä varustetut. Kaukopuhelut soitettiin entisellä tyylillä. 60-luvun alussa otti Telecom Finland, tuttavallisemmin Tele, kaukopuhelut hallintaansa ja automatisoi ne. Soitto Helsinkiin sujui, kun varsinaisen puhelinnumeron eteen valittiin suuntanumero, aluksi 90, sittemmin 09. Olikohan operaattorin liikkeelle laskema huhu, että alkuvaiheessa ei kaukopuheluiden laskutus onnistunut. Tekniikka ei ollut valmista. Niinpä soiteltiin pitkiä puheluita kauas. Niin teki meidänkin perheemme. Ensimmäisen kuukauden lasku läheni 500 nykyeuroa vastaavaa summaa. Huhu oli pelkkä huhu. Sen jälkeen rajoitimme puheripuliamme. Nykyisin puhelut siirtyvät pääasiassa ilmateitse tai valokaapeleita pitkin. Ennen käytettiin ilmajohtoja. Niitä tarvittiin paljon, koska yhtä puhelua varten tarvittiin kaksi lankaa. Pihaamme sivuavan Kolmostien molemmin puolin oli pylväät, joiden poikkipuihin oli langat kiinnitetty. Toisella puolella oli 32 ja toisella 28 lankaa eli kerralla voitiin soittaa 30 puhelua. Puhelintekniikka on kehittynyt lapsuudestani lähtien. Kehitys jatkuu edelleen, kiihtyvällä vauhdilla. On turha edes kuvitella, millaisilla laitteilla viestitään vaikkapa 40 vuoden päästä. Vastaavasti ei 80-luvulla osattu ennakoida nykyisiä tietokoneita. Sen ajan tieteiselokuvien mukaan nyt olisi käytössä huoneen kokoisia compuuttereita joiden muisteina toimivat kelanauhat pyörivät milloin yhteen, milloin toiseen suuntaan Juha Nikulainen