Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Kirja-arvio: Maaseutu ei ole tyhjentynyt ihmisten toiminnasta, vaan maalla liikkuu ”näkymättömiä” ihmisiä

Maaseudun julkisuuskuva on usein kielteinen. Maaseutu kuolee tai ainakin tyhjenee asukkaista. Palvelut ovat loppuneet, eivätkä talot käy kaupaksi. Kaupungissa asumiseen liitetään trendikkyyttä ja tiivistä asumista pidetään ekologisena. Vanhastaan maaseutu ja kaupunki asetetaan vastakkain. Silti moni kerrostalon asukas suuntaa vapaa-ajalla maalle tai haaveilee punaisesta tuvasta perunamaineen. Silva Tedren toimittama Maalla! Koetut paikat -kirja on virkistävää luettavaa. Se kyseenalaistaa fraaseja ja esittää, että maaseudun muutoksia ei nähdä. Ihmisen suhde maaseutuun on paljon moninaisempi kuin vanha maaseuturomanttinen näkökulma. Maaseudun väkimäärä on vähentynyt, mutta se ei ole tyhjentynyt ihmisten elämästä ja toiminnasta. Kirjassa 16 kirjoittajaa kertoo oman suhteensa maaseutuun. Yksi kirjoittaja on Kai Vaara , joka on asunut 1990-luvun puolestavälistä Katajamäen yhteisössä Vilppulassa. Hän kertoo kiinnostavasti keskellä korpea asuvan yhteisön omavaraisuuteen perustuvasta elämäntavasta. Vaara kertoo Elämänmäen tohtori E.W. Lybeckin luontais- ja hermoparantolasta ja sen linkittymisestä yhteisöön. Katajamäki oli hoitolan naistenosasto. Kirjassa on muitakin yhteisökokemuksia maaseudulta, myös Virosta. Pertti Rannikko kertoo maaseudun tutkitusta muutoksesta. Kun aikaisemmin kylillä oli iso merkitys maaseudun identiteetille, paikallisyhteisöt ovat saaneet uudenlaista sosiaalista rakennetta. Rannikon mukaan maaseudulla liikkuvuus on lisääntynyt, kun vanhat palvelut ovat loppuneet. Asukkaat käyvät kaupoilla kauempana eikä lapsilla ole enää kyläkoulua. Kylille saapuu "näkymätöntä väestöä", jotka puuttuvat tilastoista. He ovat korjuukoneiden kuljettajia, matkailijoita, kalastajia, mökkiläisiä, metsästäjiä, kausityöntekijöitä. Nämä ihmiset eivät ole välttämättä lainkaan tietoisia toisistaan, mutta heistä muodostuu Rannikon sanoin omaleimaisia sosiaalisia ryhmiä, jotka kiinnittyvät eri tavoin maaseutuun, luontoon ja kulttuuriin. Heillä voi olla pysyviä siteitä paikkakunnalle. Siksi Rannikon mielestä maaseudun perusyksikkö ei ole enää kylä vaan erilliset toimintatilat ja maaseutupaikat. Jos kyliä halutaan kehittää, "näkymättömät" ihmiset pitää ottaa huomioon. Kirjasta tuli toiveikas olo. Maaseudulla on elinvoimaa. Lukusuositus ajatuksia tarjoavalle kirjalle.